Kotimaa http://magi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/taxonomy/term/2/all Sun, 19 May 2019 09:55:14 +0300 fi Parlamentaarisen soten haasteet http://lasselehtonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276172-parlamentaarisen-soten-haasteet <p>Viiden puolueen hallitusneuvotteluja vetävän SDP:n puheenjohtajan Antti Rinteen esikunta vahvisti mediatietojen (esim. Kuntalehti 16.5.2019) mukaan, että sote-uudistus valmistellaan parlamentaarisesti ts. että kaikki eduskuntapuolueet otetaan mukaan sote-uudistuksen valmisteluun. Komiteatyöskentelyn käytöstä lainvalmistelussa samoin kuin sotesta oli hallitustunnustelijan kysymyslistassa ko. malliin hyvin sopivat kysymykset: Sote-uudistuksen sisällöstä kysyttiin nimittäin niissä vain hyvin yleisesti ja toisaalta kaikilta puolueilta tiedusteltiin valmiuksia komiteamuotoiseen parlamentaariseen valmisteluun. Tosin Keskusta omissa vastauksissaan hallitustunnustelijalle toi vahvasti esiin, että valmistelua on jatkettava Sipilän hallituksen sote-valmistelutyön pohjalta ja että soten on perustuttava 18 maakunnan malliin.</p><p>Sote-uudistuksen valmisteluun oli toki myös edellisellä vaalikaudella nimetty parlamentaarinen seurantaryhmä, mutta se ei voinut juurikaan vaikuttaa uudistuksen sisältöön. Jos ja kun sote-uudistus siirretään varsinaiseen parlamentaariseen valmisteluun, helpottuu todennäköisesti hallituksen muodostaminen. Hallitusohjelman kirjausten osalta on silloin yksi kiistanaihe vähemmän, sillä tarkat sote-kirjaukset hallitusohjelmaan pudottaisivat käytännössä pohjan luvatun parlamentaarisen valmistelun mielekkyydeltä.</p><p>Soten parlamentaarisen valmistelun ensimmäisenä haasteena on valmistelun aikataulu. Seuraavat vaalit, joissa mahdollinen maakuntavaltuusto voitaisiin valita, ovat vuoden 2021 kuntavaalit. Käytännössä maakuntien määrää, tehtäviä ja rahoitusta koskeva lainsäädäntö pitäisi saada hyväksytyksi vuoden 2020 lokakuuhun mennessä, jotta tämä aikataulu voisi toteutua. Todelliselle parlamentaariselle valmistelulle jäisi tässä aikataulussa aikaa vain n. puoli vuotta. Pidän itse tätä aikataulua aivan liian kireänä ottaen vielä huomioon Suomen EU-puheenjohtajakauden kiireet syksyllä 2019.</p><p>Toinen haaste sote-valmistelun onnistumiselle on maakuntien tai aluekuntien - taikka miksi näitä itsehallintoalueita nimitetäänkään - määrä. Sipilän hallituksen 18 maakunnasta vain kovin harva pystyisi pelkillä omilla verotuloillaan rahoittamaan sosiaali- ja terveydenhuollon toiminnan. Kiihtyvä kaupungistuminen ja siihen liittyvä haja-astusalueiden tyhjeneminen koulutetusta väestöstä tekee palvelujen turvaamisen pienille itsehallintoalueille käytännössä mahdottomaksi. Lääkäreitä kun ei kaupunkialueiden ulkopuolelle tahdo saada edes isolla rahalla ja tuosta isosta rahasta kiristyvä verotus korjaa joka tapauksessa valtaosan. 18 maakunnan mallin toteuttaminen edellyttäisi käytännössä sekä päivystysasetuksen purkua, jotta jokaiseen maakuntaan saataisiin toimiva keskussairaala lääkärityövoiman houkuttelemiseksi, että ns. erityisvastuualueyhteistyön vahvistamista. Erikoissairaanhoidon toteuttamisen kannalta yliopistosairaaloiden rooli palveluiden ja työvoiman saatavuuden varmistajana kun on täysin keskeinen.</p><p>Kolmas suuri haaste on rahoituksen turvaaminen sosiaali- ja terveydenhuollolle. Niin perusterveydenhuollon vahvistamiseen kuin vanhuspalveluihin on luvattu lisää rahoitusta. Valtionvarainministeriön &rdquo;saatanalliset säkeet&rdquo; (Li Anderssonia siteeraten) edellyttävät kuitenkin edelleen 3 mrd euron kustannussäästöä ennakoiduista sote-kustannuksista, jotta hävittäjähankinnat, ratainvestoinnit ja muut tärkeät asiat voitaisiin rahoittaa ilman valtion lisääntyvää lainanottoa. Jotta Suomi säilyisi pohjoismaisena hyvinvointivaltiona, tulisi terveydenhuollon rahoitus tarpeiden lisääntyessä kuitenkin nostaa pohjoismaiselle tasolle eli yli 10 %:iin bruttokansantuotteesta. Soten rahoituksen siirtäminen kokonaan valtiolle ei tällaista rahoitusta todennäköisesti turvaisi.</p><p>Neljäs iso ongelma sote-valmistelussa on julkisen ja yksityisen toiminnan suhteen määrittely. Sipilän hallituksen ajama markkinamalli on kuollut ja kuopattu, mutta ei ole realistista ajatella, että Suomen perusterveydenhuolto tulisi kuntoon vain julkisen sektorin lääkärinvirkoja lisäämällä. Niihin kun ei ole hakijoita aina edes pääkaupunkiseudulla. Pidän itse tärkeänä perusterveydenhuollon vahvistamista ja siinä virkojen lisääminen ja perusterveydenhuollon lääkärien työkuorman kohtuullistaminen on yksi keskeinen tekijä. Kestää kuitenkin parhaassakin tapauksessa vuosia, ennen kuin perusterveydenhuollon viroista tulee yhtä houkuttelevia, kuin mitä ne olivat omana opiskeluaikanani 1980-luvulla. Jotta perustason palvelujen saatavuus voidaan turvata, tulee yksityisiä lääkärin- ja hammaslääkärinpalveluja pystyä vielä nykyistä paremmin hyödyntämään. Oman käsitykseni mukaan tämä tapahtuu helpoiten sairausvakuutuskorvauksia nostamalla, sillä palveluseteliin liittyvät hallinnointikustannukset ovat yksittäisen lääkäri/hammaslääkärikäynnin osalta kohtuuttoman korkeat.</p><p>Sipilän hallituksen sote-ratkaisun kaatumisen jälkeen moni asiantuntija toi esiin, ettei sote-valmistelua kannata yrittää yhden vaalikauden projektina, vaan että uudistus tulee rakentaa niin, että se toteutetaan 2-3 vaalikauden aikana. Olisikin tärkeää, että soten parlamentaariselle valmistelulle annettaisiin sekä aikataulullisesti että sisällöllisesti riittävästi vapausasteita. Suomalainen sosiaali- ja terveydenhuolto ei tosiaankaan ole sellaisessa kriisissä, että meidän pitäisi tehdä huonosti valmisteltuja tai eduskunnan tilapäiseen enemmistöön perustuvia isoja rakennemuutoksia. Suomi on rankattu YK:n vertailuissa toisena vuonna peräjälkeen maailman onnellisimmaksi maaksi &ndash; se tarkoittaa, että jotkut asiat (kuten sosiaali- ja terveydenhuolto) on meillä jo nyt hoidettu kansainvälisesti arvioiden varsin hyvin eikä niitä kannata huonoilla uudistuksilla pilata. Uudistuksen malleja pitäisi tämän vuoksi ehtiä pilotoimaan ennen niiden täyttä kansallista täytäntöönpanoa.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Viiden puolueen hallitusneuvotteluja vetävän SDP:n puheenjohtajan Antti Rinteen esikunta vahvisti mediatietojen (esim. Kuntalehti 16.5.2019) mukaan, että sote-uudistus valmistellaan parlamentaarisesti ts. että kaikki eduskuntapuolueet otetaan mukaan sote-uudistuksen valmisteluun. Komiteatyöskentelyn käytöstä lainvalmistelussa samoin kuin sotesta oli hallitustunnustelijan kysymyslistassa ko. malliin hyvin sopivat kysymykset: Sote-uudistuksen sisällöstä kysyttiin nimittäin niissä vain hyvin yleisesti ja toisaalta kaikilta puolueilta tiedusteltiin valmiuksia komiteamuotoiseen parlamentaariseen valmisteluun. Tosin Keskusta omissa vastauksissaan hallitustunnustelijalle toi vahvasti esiin, että valmistelua on jatkettava Sipilän hallituksen sote-valmistelutyön pohjalta ja että soten on perustuttava 18 maakunnan malliin.

Sote-uudistuksen valmisteluun oli toki myös edellisellä vaalikaudella nimetty parlamentaarinen seurantaryhmä, mutta se ei voinut juurikaan vaikuttaa uudistuksen sisältöön. Jos ja kun sote-uudistus siirretään varsinaiseen parlamentaariseen valmisteluun, helpottuu todennäköisesti hallituksen muodostaminen. Hallitusohjelman kirjausten osalta on silloin yksi kiistanaihe vähemmän, sillä tarkat sote-kirjaukset hallitusohjelmaan pudottaisivat käytännössä pohjan luvatun parlamentaarisen valmistelun mielekkyydeltä.

Soten parlamentaarisen valmistelun ensimmäisenä haasteena on valmistelun aikataulu. Seuraavat vaalit, joissa mahdollinen maakuntavaltuusto voitaisiin valita, ovat vuoden 2021 kuntavaalit. Käytännössä maakuntien määrää, tehtäviä ja rahoitusta koskeva lainsäädäntö pitäisi saada hyväksytyksi vuoden 2020 lokakuuhun mennessä, jotta tämä aikataulu voisi toteutua. Todelliselle parlamentaariselle valmistelulle jäisi tässä aikataulussa aikaa vain n. puoli vuotta. Pidän itse tätä aikataulua aivan liian kireänä ottaen vielä huomioon Suomen EU-puheenjohtajakauden kiireet syksyllä 2019.

Toinen haaste sote-valmistelun onnistumiselle on maakuntien tai aluekuntien - taikka miksi näitä itsehallintoalueita nimitetäänkään - määrä. Sipilän hallituksen 18 maakunnasta vain kovin harva pystyisi pelkillä omilla verotuloillaan rahoittamaan sosiaali- ja terveydenhuollon toiminnan. Kiihtyvä kaupungistuminen ja siihen liittyvä haja-astusalueiden tyhjeneminen koulutetusta väestöstä tekee palvelujen turvaamisen pienille itsehallintoalueille käytännössä mahdottomaksi. Lääkäreitä kun ei kaupunkialueiden ulkopuolelle tahdo saada edes isolla rahalla ja tuosta isosta rahasta kiristyvä verotus korjaa joka tapauksessa valtaosan. 18 maakunnan mallin toteuttaminen edellyttäisi käytännössä sekä päivystysasetuksen purkua, jotta jokaiseen maakuntaan saataisiin toimiva keskussairaala lääkärityövoiman houkuttelemiseksi, että ns. erityisvastuualueyhteistyön vahvistamista. Erikoissairaanhoidon toteuttamisen kannalta yliopistosairaaloiden rooli palveluiden ja työvoiman saatavuuden varmistajana kun on täysin keskeinen.

Kolmas suuri haaste on rahoituksen turvaaminen sosiaali- ja terveydenhuollolle. Niin perusterveydenhuollon vahvistamiseen kuin vanhuspalveluihin on luvattu lisää rahoitusta. Valtionvarainministeriön ”saatanalliset säkeet” (Li Anderssonia siteeraten) edellyttävät kuitenkin edelleen 3 mrd euron kustannussäästöä ennakoiduista sote-kustannuksista, jotta hävittäjähankinnat, ratainvestoinnit ja muut tärkeät asiat voitaisiin rahoittaa ilman valtion lisääntyvää lainanottoa. Jotta Suomi säilyisi pohjoismaisena hyvinvointivaltiona, tulisi terveydenhuollon rahoitus tarpeiden lisääntyessä kuitenkin nostaa pohjoismaiselle tasolle eli yli 10 %:iin bruttokansantuotteesta. Soten rahoituksen siirtäminen kokonaan valtiolle ei tällaista rahoitusta todennäköisesti turvaisi.

Neljäs iso ongelma sote-valmistelussa on julkisen ja yksityisen toiminnan suhteen määrittely. Sipilän hallituksen ajama markkinamalli on kuollut ja kuopattu, mutta ei ole realistista ajatella, että Suomen perusterveydenhuolto tulisi kuntoon vain julkisen sektorin lääkärinvirkoja lisäämällä. Niihin kun ei ole hakijoita aina edes pääkaupunkiseudulla. Pidän itse tärkeänä perusterveydenhuollon vahvistamista ja siinä virkojen lisääminen ja perusterveydenhuollon lääkärien työkuorman kohtuullistaminen on yksi keskeinen tekijä. Kestää kuitenkin parhaassakin tapauksessa vuosia, ennen kuin perusterveydenhuollon viroista tulee yhtä houkuttelevia, kuin mitä ne olivat omana opiskeluaikanani 1980-luvulla. Jotta perustason palvelujen saatavuus voidaan turvata, tulee yksityisiä lääkärin- ja hammaslääkärinpalveluja pystyä vielä nykyistä paremmin hyödyntämään. Oman käsitykseni mukaan tämä tapahtuu helpoiten sairausvakuutuskorvauksia nostamalla, sillä palveluseteliin liittyvät hallinnointikustannukset ovat yksittäisen lääkäri/hammaslääkärikäynnin osalta kohtuuttoman korkeat.

Sipilän hallituksen sote-ratkaisun kaatumisen jälkeen moni asiantuntija toi esiin, ettei sote-valmistelua kannata yrittää yhden vaalikauden projektina, vaan että uudistus tulee rakentaa niin, että se toteutetaan 2-3 vaalikauden aikana. Olisikin tärkeää, että soten parlamentaariselle valmistelulle annettaisiin sekä aikataulullisesti että sisällöllisesti riittävästi vapausasteita. Suomalainen sosiaali- ja terveydenhuolto ei tosiaankaan ole sellaisessa kriisissä, että meidän pitäisi tehdä huonosti valmisteltuja tai eduskunnan tilapäiseen enemmistöön perustuvia isoja rakennemuutoksia. Suomi on rankattu YK:n vertailuissa toisena vuonna peräjälkeen maailman onnellisimmaksi maaksi – se tarkoittaa, että jotkut asiat (kuten sosiaali- ja terveydenhuolto) on meillä jo nyt hoidettu kansainvälisesti arvioiden varsin hyvin eikä niitä kannata huonoilla uudistuksilla pilata. Uudistuksen malleja pitäisi tämän vuoksi ehtiä pilotoimaan ennen niiden täyttä kansallista täytäntöönpanoa.

]]>
4 http://lasselehtonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276172-parlamentaarisen-soten-haasteet#comments Kotimaa Hallitusneuvottelut Hyvinvointivaltio Parlamentaarinen valmistelu Sote-uudistus Sun, 19 May 2019 06:55:14 +0000 Lasse Lehtonen http://lasselehtonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276172-parlamentaarisen-soten-haasteet
Periaatteellinen kynnyskysymys http://pasisillanp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276131-periaatteellinen-kynnyskysymys <p>Meneillään käytävissä hallitusneuvoitteluissa on jälleen viljelty sanaa &quot;kynnyskysymys&quot;. Kaikesta muusta voidaan keskustella paitsi periaatteista. Keskusteluista tekee erityisen mielenkiintoisen se, että jokaisella osapuolella on tietty oma periaatekysymyksensä,&nbsp;</p><p>Meillä on pitkään haikailtu sitä, kuinka tarpeellista on tehdä poliittisesti fiksuja päätöksiä ja kuinka tärkeää olisi myös työ- ja yrityselämässä kehittyä eteenpäin vauhdikkaammin. Yleensä syyksi esitetään sitä, että olemme liian muutoshaluttomia.&nbsp;</p><p>Entä jos se onkin niin, että olemme liian syvästi kiinni periaatteissamme ja luomme erilaisia kynnyskysymyksiä asioista aivan turhaan?</p><p>Minä en ole maitoa juonut, enkä juo, on ehkä osuvin kiteytys suomalaisesta luonteenlaadusta viimeisten vuosikymmenten aikana. Kun suomalainen päättää, että joku asia on hyvä tai huono, hän seisoo päätöksensä takana siitä huolimatta, mitkä ovat sen seuraukset. On mukavampi hukkua omaan jätökseensä kuin vaihtaa mielipidettä.</p><p>Aina silloin tällöin olen eri keskusteluissa törmännyt kommenttiin, jossa taivastellaan sitä, kuinka joku voi keskustella jostakin asiasta ilman valmista mielipidettä. Vielä pahempi on vain sellainen, joka on vaihtanut mielipidettään. Hän on propagandan uhri ja siksi heikko ja muiden vietävissä.</p><p>Jos meillä ihan aidosti halutaan kehttää asioita nopeasti ja tuloksellisesti, pitäisi periaatteista luopua. Asioita pitää kyetä tarkastelemaan ilman valmista omaa kantaa, ilman kynnyskysymystä siitä, että hyvä vaihtoehto valitaan vain silloin, jos se on myös poliittisesti sopiva vaihtoehto.&nbsp;</p><p>Nyt sekä yrityksissä että yhteiskunnan kehittämisessä asioita viedään politiikka edellä. Kaikessa hyvässä, demokraattisen politiikanteon heikoin kohta on se, että se pyrkii palvelemaan niin paljon ihmisiä, joilla on muuttumattomia periaatteita. Polittiisia päätöksiä valmistellaan sillä ajatuksella, että periaatteet ovat kynnyskysymyksiä. Sama toiminta näkyy yrityksissä. Moni strateginen valinta on itse asiassa poliittinen. Hyvin harvalla yrityksellä päätöksen takana on aidosti riittävä määrä objektiivista tietoa ja päätöksentekijöillä täysin avoin mieli.&nbsp;</p><p>Niin kauan kuin meillä on kynnyskysymyksiä, joita raahaamme paikasta toiseen, voimme ihan surutta jättää unelmoinnin nopeasta ja samalla hyvin suunnitellusta kehityksestä. Ihan periaatteesta se ei meille vain käy.</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Meneillään käytävissä hallitusneuvoitteluissa on jälleen viljelty sanaa "kynnyskysymys". Kaikesta muusta voidaan keskustella paitsi periaatteista. Keskusteluista tekee erityisen mielenkiintoisen se, että jokaisella osapuolella on tietty oma periaatekysymyksensä, 

Meillä on pitkään haikailtu sitä, kuinka tarpeellista on tehdä poliittisesti fiksuja päätöksiä ja kuinka tärkeää olisi myös työ- ja yrityselämässä kehittyä eteenpäin vauhdikkaammin. Yleensä syyksi esitetään sitä, että olemme liian muutoshaluttomia. 

Entä jos se onkin niin, että olemme liian syvästi kiinni periaatteissamme ja luomme erilaisia kynnyskysymyksiä asioista aivan turhaan?

Minä en ole maitoa juonut, enkä juo, on ehkä osuvin kiteytys suomalaisesta luonteenlaadusta viimeisten vuosikymmenten aikana. Kun suomalainen päättää, että joku asia on hyvä tai huono, hän seisoo päätöksensä takana siitä huolimatta, mitkä ovat sen seuraukset. On mukavampi hukkua omaan jätökseensä kuin vaihtaa mielipidettä.

Aina silloin tällöin olen eri keskusteluissa törmännyt kommenttiin, jossa taivastellaan sitä, kuinka joku voi keskustella jostakin asiasta ilman valmista mielipidettä. Vielä pahempi on vain sellainen, joka on vaihtanut mielipidettään. Hän on propagandan uhri ja siksi heikko ja muiden vietävissä.

Jos meillä ihan aidosti halutaan kehttää asioita nopeasti ja tuloksellisesti, pitäisi periaatteista luopua. Asioita pitää kyetä tarkastelemaan ilman valmista omaa kantaa, ilman kynnyskysymystä siitä, että hyvä vaihtoehto valitaan vain silloin, jos se on myös poliittisesti sopiva vaihtoehto. 

Nyt sekä yrityksissä että yhteiskunnan kehittämisessä asioita viedään politiikka edellä. Kaikessa hyvässä, demokraattisen politiikanteon heikoin kohta on se, että se pyrkii palvelemaan niin paljon ihmisiä, joilla on muuttumattomia periaatteita. Polittiisia päätöksiä valmistellaan sillä ajatuksella, että periaatteet ovat kynnyskysymyksiä. Sama toiminta näkyy yrityksissä. Moni strateginen valinta on itse asiassa poliittinen. Hyvin harvalla yrityksellä päätöksen takana on aidosti riittävä määrä objektiivista tietoa ja päätöksentekijöillä täysin avoin mieli. 

Niin kauan kuin meillä on kynnyskysymyksiä, joita raahaamme paikasta toiseen, voimme ihan surutta jättää unelmoinnin nopeasta ja samalla hyvin suunnitellusta kehityksestä. Ihan periaatteesta se ei meille vain käy.

 

 

]]>
29 http://pasisillanp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276131-periaatteellinen-kynnyskysymys#comments Kotimaa Eurovaalit Politiikka Vaalit Yrityselämä Sat, 18 May 2019 05:15:41 +0000 Pasi Sillanpää http://pasisillanp.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276131-periaatteellinen-kynnyskysymys
Demografinen itsemurha uhkaa http://jaakkokorpi-anttila.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276065-demografinen-itsemurha-uhkaa <p><a href="https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006107499.html">Iltasanomat</a> referoi Politica lehteä, jonka mukaan Suomesta on tulossa Euroopan Japani ainakin väestörakenteen osalta. Syntyvyyden lasku ja väestön ikääntyminen vaikeuttavat hyvinvointipalvelujen rahoitusta. Kouluja suljetaan ja vanhustenhoitopalveluja lisätään. Väestöllinen huoltosuhde eli lasten ja vanhusten suhde työikäisiin valtiotalouden kannalta heikkenee, kun esimerkiksi pitenevä elinaika lisää vanhusväestön määrää.</p><p>Syntyvyys ei ota lisääntyäkseen, kun seuraavan 30 vuoden aikana <a href="https://www.stat.fi/tup/tietotrendit/tt_01_05_eurostatin_vaestoskenaario.xls">hedelmällisyysluku</a> ei nouse Suomessa yli 1,8 (lasta / nainen). EU:n keskiarvo on nyt 1,5. Laskelmien mukaan väestön ylläpitoon hedelmällisyysluvun tulisi olla vähintään 2,1. Esimerkiksi <a href="https://elpais.com/elpais/2019/05/15/opinion/1557938411_066266.html">Espanjassa</a> hedelmällisyysluku on alin eli on 1,2 ja elinajanodote ylin eli noin 83 vuotta. Maassa voi 40 vuoden kuluttua olla 9 miljoonaa työikäistä nykyistä vähemmän ja 8 miljoonaa eläkeläistä enemmän. Nyt näistä tulevista eläkeläisistä monet antavat äänensä muukalaisvihamielisille puolueille!</p><p>Eurooppa on jo ajat sitten tullut väestörakenteensa osalta itsemurhavaiheeseen. EU:n väestö on nyt 511 miljoonaa. Vuodesta 2015 lähtien on kuolleisuus ollut syntyvyyttä suurempi, mutta väestön määrä ei ole toistaiseksi pienentynyt, koska vuotuinen maahanmuuttajien määrä on ollut 1,3 miljoonaa. Väestön ikääntymistä tämä ei ole kokonaan estänyt.</p><p>Maailman väestöstä vuonna 1900 Euroopassa asui 20%, 1960, 13,5% ja 2015 luku oli enää 6,9%. Arvioidaan, että vuoteen 2040 mennessä se jää alle 5 % .</p><p>Kyllä taistelu ilmaston lämpenemistä vastaan on tärkeää, mutta ...</p><p>&nbsp;</p> Iltasanomat referoi Politica lehteä, jonka mukaan Suomesta on tulossa Euroopan Japani ainakin väestörakenteen osalta. Syntyvyyden lasku ja väestön ikääntyminen vaikeuttavat hyvinvointipalvelujen rahoitusta. Kouluja suljetaan ja vanhustenhoitopalveluja lisätään. Väestöllinen huoltosuhde eli lasten ja vanhusten suhde työikäisiin valtiotalouden kannalta heikkenee, kun esimerkiksi pitenevä elinaika lisää vanhusväestön määrää.

Syntyvyys ei ota lisääntyäkseen, kun seuraavan 30 vuoden aikana hedelmällisyysluku ei nouse Suomessa yli 1,8 (lasta / nainen). EU:n keskiarvo on nyt 1,5. Laskelmien mukaan väestön ylläpitoon hedelmällisyysluvun tulisi olla vähintään 2,1. Esimerkiksi Espanjassa hedelmällisyysluku on alin eli on 1,2 ja elinajanodote ylin eli noin 83 vuotta. Maassa voi 40 vuoden kuluttua olla 9 miljoonaa työikäistä nykyistä vähemmän ja 8 miljoonaa eläkeläistä enemmän. Nyt näistä tulevista eläkeläisistä monet antavat äänensä muukalaisvihamielisille puolueille!

Eurooppa on jo ajat sitten tullut väestörakenteensa osalta itsemurhavaiheeseen. EU:n väestö on nyt 511 miljoonaa. Vuodesta 2015 lähtien on kuolleisuus ollut syntyvyyttä suurempi, mutta väestön määrä ei ole toistaiseksi pienentynyt, koska vuotuinen maahanmuuttajien määrä on ollut 1,3 miljoonaa. Väestön ikääntymistä tämä ei ole kokonaan estänyt.

Maailman väestöstä vuonna 1900 Euroopassa asui 20%, 1960, 13,5% ja 2015 luku oli enää 6,9%. Arvioidaan, että vuoteen 2040 mennessä se jää alle 5 % .

Kyllä taistelu ilmaston lämpenemistä vastaan on tärkeää, mutta ...

 

]]>
38 http://jaakkokorpi-anttila.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276065-demografinen-itsemurha-uhkaa#comments Kotimaa Demografia Väestökehitys Thu, 16 May 2019 16:39:17 +0000 Jaakko Korpi-Anttila http://jaakkokorpi-anttila.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276065-demografinen-itsemurha-uhkaa
Ajaako lobbari sinun etuasi? http://lokari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276061-ajaako-lobbari-sinun-etuasi <p>Hallitusneuvottelujen yhteydessä on puhuttu lobbareista ennenkin, mutta tänä vuonna niihin on kiinnitetty tavallista enemmän kriittistä huomiota. On huomattu, että hallitusneuvottelijoiden &quot;ilmiöpöydissä&quot; huseeraa virallisten neuvottelijoiden lisäksi kaikenlaisten kuppikuntien edustajia, joilta tosin sanotaan löytyvän jonkin hallitusneuvottelussa edustettuna olevan puolueen jäsenkirja.</p><p>Hallitusohjelmaneuvotteluihin osallistuu 23 lobbaria, jotka toimivat jossain yrityksessä tai puoluetoiminnan ulkopuolisessa järjestössä. Useimmiten kyseessä on työmarkkinajärjestö (HS.fi 14.5.).</p><p>Miten lobbaukseen olisi suhtauduttava? Esimerkiksi EU:n hallinnossa lobbaus on hyvin yleistä, mutta lobbarit rekisteröidään. Jos lobbaus yleensä soveltuu hallituksen muodostamisen yhteyteen, se ei saisi ainakaan olla salakähmäistä touhua, joka tapahtuu median ja kansalaisten silmiltä näkymättömissä. Tuleva hallituskin on ilmeisesti päätymässä siihen, että lobbareiden toimintaa on ryhdyttävä säätelemään niin, että siitä muodostuu avointa.</p><p>Lobbausta perustellaan sillä, että poliitikkojen, tässä hallitusneuvottelijoiden, on saatava neuvoteltavista asioista taustatietoa, johon päätöksentekijät nojautuvat arvojensa lisäksi. Asiantuntijoita tarvitaan kyllä politiikassakin, joskaan hallitukset eivät normaalityöskentelyssään niitä näytä aina arvostavankaan. Viimeisiään vetelevän hallitus kunnostautui asiantuntijalausuntojen laiminlyönnissä, mutta ei sen edeltäjilläkään ole tässä puhtaat paperit.</p><p>Mutta missä on puolueettoman asiantuntijalausunnon ja poliittisen vaikuttamisen välinen raja &ndash; miten helposti sen ylittyminen havaitaan? Takavuosina on politiikassa puhuttu kuvaavasti &quot;poliittisesta arvovaikuttamisesta&quot; esimerkiksi vaalirahoituksen yhteydessä.</p><p>Hallituslobbareiden on arveltu pyrkivän ajamaan hallitusohjelmaan edustamansa ryhmän etujen mukaisia tavoitteita. Jos lobbaaja on esimerkiksi jokin lobbaustoimiston tai muun yrityksen edustaja, niin on selvää, että hän ajaa asiakkaittensa asiaa &ndash; siitähän hänelle maksetaan &ndash; ja siinä samalla tulee hoidetuksi myös osakkeenomistajien taloudellinen etu. Vastaavasti muutkin lobbarit hoitelevat taustaorganisaatioittensa intressejä, eivätkä niinkään valtakunnan etua.</p><p>Tämä ei vaikuta kansalaisten tasa-arvoperiaatteen mukaiselta: hallitusohjelmaan pääsevät vaikuttamaan sellaiset tahot, jotka eivät saaneet vaaleissa yhtään ääntä. Media kertoo, että SAK esitti hallitusohjelman valmistelussa ehdotuksen yhden miljardin suuruisista korotuksista yritysverotukseen. Veronkorotuksen budjetin rahoituskeinona keksisi kyllä neuvotteleva poliitikkokin. Kysymys on siis pikemminkin neuvottelijoiden suostuttelusta, arvovaikuttamisesta, kuin puolueettomasta asiantuntijalausunnosta.</p><p>Jokainen kansalainen ja äänestäjä voi kysyä: kuka lobbaa minun ja sen ryhmän puolesta, johon kuulun. Juuri tähän kysymykseen kulminoituu lobbauksen epäoikeudenmukaisuus ja epätasa-arvoisuus: joidenkin hyvin suppeidenkin ryhmien etuja ajetaan hallitusneuvotteluissa lobbareiden voimin, mutta valtaosa kansalaisista ja äänestäjistä jää tätä vaille. Asian tuominen julkiseksi on vähintä, mitä asiassa voidaan tehdä, mutta sekin on aika laiha lohdutus lobbauksen hyödyistä osattomiksi jääville.</p><p>&nbsp;</p> Hallitusneuvottelujen yhteydessä on puhuttu lobbareista ennenkin, mutta tänä vuonna niihin on kiinnitetty tavallista enemmän kriittistä huomiota. On huomattu, että hallitusneuvottelijoiden "ilmiöpöydissä" huseeraa virallisten neuvottelijoiden lisäksi kaikenlaisten kuppikuntien edustajia, joilta tosin sanotaan löytyvän jonkin hallitusneuvottelussa edustettuna olevan puolueen jäsenkirja.

Hallitusohjelmaneuvotteluihin osallistuu 23 lobbaria, jotka toimivat jossain yrityksessä tai puoluetoiminnan ulkopuolisessa järjestössä. Useimmiten kyseessä on työmarkkinajärjestö (HS.fi 14.5.).

Miten lobbaukseen olisi suhtauduttava? Esimerkiksi EU:n hallinnossa lobbaus on hyvin yleistä, mutta lobbarit rekisteröidään. Jos lobbaus yleensä soveltuu hallituksen muodostamisen yhteyteen, se ei saisi ainakaan olla salakähmäistä touhua, joka tapahtuu median ja kansalaisten silmiltä näkymättömissä. Tuleva hallituskin on ilmeisesti päätymässä siihen, että lobbareiden toimintaa on ryhdyttävä säätelemään niin, että siitä muodostuu avointa.

Lobbausta perustellaan sillä, että poliitikkojen, tässä hallitusneuvottelijoiden, on saatava neuvoteltavista asioista taustatietoa, johon päätöksentekijät nojautuvat arvojensa lisäksi. Asiantuntijoita tarvitaan kyllä politiikassakin, joskaan hallitukset eivät normaalityöskentelyssään niitä näytä aina arvostavankaan. Viimeisiään vetelevän hallitus kunnostautui asiantuntijalausuntojen laiminlyönnissä, mutta ei sen edeltäjilläkään ole tässä puhtaat paperit.

Mutta missä on puolueettoman asiantuntijalausunnon ja poliittisen vaikuttamisen välinen raja – miten helposti sen ylittyminen havaitaan? Takavuosina on politiikassa puhuttu kuvaavasti "poliittisesta arvovaikuttamisesta" esimerkiksi vaalirahoituksen yhteydessä.

Hallituslobbareiden on arveltu pyrkivän ajamaan hallitusohjelmaan edustamansa ryhmän etujen mukaisia tavoitteita. Jos lobbaaja on esimerkiksi jokin lobbaustoimiston tai muun yrityksen edustaja, niin on selvää, että hän ajaa asiakkaittensa asiaa – siitähän hänelle maksetaan – ja siinä samalla tulee hoidetuksi myös osakkeenomistajien taloudellinen etu. Vastaavasti muutkin lobbarit hoitelevat taustaorganisaatioittensa intressejä, eivätkä niinkään valtakunnan etua.

Tämä ei vaikuta kansalaisten tasa-arvoperiaatteen mukaiselta: hallitusohjelmaan pääsevät vaikuttamaan sellaiset tahot, jotka eivät saaneet vaaleissa yhtään ääntä. Media kertoo, että SAK esitti hallitusohjelman valmistelussa ehdotuksen yhden miljardin suuruisista korotuksista yritysverotukseen. Veronkorotuksen budjetin rahoituskeinona keksisi kyllä neuvotteleva poliitikkokin. Kysymys on siis pikemminkin neuvottelijoiden suostuttelusta, arvovaikuttamisesta, kuin puolueettomasta asiantuntijalausunnosta.

Jokainen kansalainen ja äänestäjä voi kysyä: kuka lobbaa minun ja sen ryhmän puolesta, johon kuulun. Juuri tähän kysymykseen kulminoituu lobbauksen epäoikeudenmukaisuus ja epätasa-arvoisuus: joidenkin hyvin suppeidenkin ryhmien etuja ajetaan hallitusneuvotteluissa lobbareiden voimin, mutta valtaosa kansalaisista ja äänestäjistä jää tätä vaille. Asian tuominen julkiseksi on vähintä, mitä asiassa voidaan tehdä, mutta sekin on aika laiha lohdutus lobbauksen hyödyistä osattomiksi jääville.

 

]]>
14 http://lokari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276061-ajaako-lobbari-sinun-etuasi#comments Kotimaa Hallitusneuvottelut 2019 Lobbarirekisteri Thu, 16 May 2019 13:25:34 +0000 Pekka Pihlanto http://lokari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276061-ajaako-lobbari-sinun-etuasi
Lämpimät terveiset hallitusneuvotteluihin kuntatasolta http://tyttimtt.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275913-lampimat-terveiset-hallitusneuvotteluihin-kuntatasolta <p>Hoitajamitoituksen nostaminen ja maksuton toinen aste ja oppivelvollisuusiän ulottaminen viisivuotiaisiin ovat esimerkkejä siitä, millaisia lupauksia puolueet tekivät vaaleissa kuntapäättäjien puolesta. Mikäli riittävää lisärahoitusta näiden palvelujen tuottamiseen ei kunnille osoiteta, kuntien päättäjien tulee löytää nykyisestä toiminnastaan säästöjä tai korottaa kiinteistö- tai kunnallisveroja palvelujen rahoittamiseksi.</p><p>---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------</p><p>Itä- ja Pohjois-Suomen alueiden kehityssuunta on kääntynyt myönteiseksi. Nuorisotyöttömyys on vähentynyt kaikissa kolmessa maakunnassa ja työpaikkoja on avoinna enemmän kuin vuosiin. Työttömyys on alentunut. Myönteinen kehitys ei kuitenkaan heijastu kuntatalouteen.</p><p>Monen kuntapäättäjän pää painuu talouslukujen edessä. Kuntatalous näyttää vuoden 2018 tilinpäätösten mukaan synkältä. Tulos on miinusmerkkinen 196:ssa eli peräti noin kahdessa kolmasosassa kunnista, kun vuotta aiemmin näin oli 55 kunnassa.</p><p>Pohjois-Pohjanmaalla 19 kuntaa 30:stä, Kainuussa seitsemän kuntaa kahdeksasta ja Lapissa 11 kuntaa 21:stä tekee negatiivisen tuloksen. Vuotta aiemmin tällaisia kuntia oli 13, nyt 37.</p><p>Ainut maakunta, joka tekee myönteisen tuloksen, on Uusimaa. Tosin Uudellamaallakin negatiivisen tuloksen kuntia oli 14 (26:sta). Yksittäinen vuosi ei toki ratkaise kuntatalouden tasapainoa, vaan kuntatalouden kokonaistilaan vaikuttaa myös kuntien suunnitelmakauden tulos ja lainakanta.</p><p>Valtakunnallisesti kuntien taloudellisen tuloksen takana ovat huonosti kertyneet verot, valtionosuuksien heikko kehitys ja sosiaali- ja terveyspalvelujen menojen kasvu. Kainuun kuntajohtajakokouksissa on syystäkin käyty vakavaa keskustelua kustannusten kasvun taittamisesta myös sosiaali- ja terveyspalvelujen osalta.</p><p>Kainuun mallissa sosiaali- ja terveyspalveluja on tuotettu maakuntapohjaisesti jo yli kymmenen vuotta. Alueen palvelutarpeet ovat maan keskiarvoa reilusti korkeammat ja nettokustannukset asukasta kohden maan korkeimmat. Vaikeutena ovat erikoissairaanhoidon yhä nousevat kustannukset ja mm. valtakunnalliset ongelmat lääkäreiden ja psykologien saatavuudessa perusterveydenhuoltoon.</p><p>Eduskuntavaalien aika oli lupauksien aikaa. Nyt neuvottelijat istuvat Säätytalolla ilmiöpöydissä pohtimassa, mitä mukavaa äänestäjille olisi tarjottavana. Rahakeskustelun äärelle päästään pian. Hoitajamitoituksen nostaminen ja maksuton toinen aste ja oppivelvollisuusiän ulottaminen viisivuotiaisiin ovat esimerkkejä siitä, millaisia lupauksia puolueet tekivät vaaleissa kuntapäättäjien puolesta. Mikäli riittävää lisärahoitusta näiden palvelujen tuottamiseen ei kunnille osoiteta, kuntien päättäjien tulee löytää nykyisestä toiminnastaan säästöjä tai korottaa kiinteistö- tai kunnallisveroja palvelujen rahoittamiseksi.</p><p>Kainuun osalta hoitajamitoituksen korotus tarkoittaisi 1,5&ndash;3 miljoonan euron lisäpanostusta. Kuhmon talouteen vaikutus olisi maksuosuuden kautta 200&thinsp;000&ndash;400&thinsp;000 euroa. 33 lukiolaiselle ilmainen materiaali tekisi noin 86&thinsp;000 euroa, kaikille lukiolaisille kertainvestointina noin 260&thinsp;000 euroa. Vertailun vuoksi Kuhmon puolen veroprosentin tuotto on noin 500&thinsp;000 euroa.</p><p>Hoitajamitoituksen kasvattaminen sekä oppivelvollisuusiän ulottaminen viisivuotiaisiin tarkoittaa myös merkittävää henkilöstön lisärekrytointia. Kainuussa pelkästään hoitajamitoituksen kasvattaminen tarkoittaa 34&ndash;68 uuden hoitajan rekrytointia.</p><p>Jo tällä hetkellä ongelmana on nuorten heikko hakeutuminen alalle ja työntekijäpula. Vastaukseksi esitetään palkkojen korottamista ja kohtuullista työtaakkaa. Niilläkin on kuitenkin oma hintalappunsa.</p><p>Selvyyden vuoksi haluan todeta, että en missään tapauksessa halua kirjoituksellani osoittaa, etteivät maksuton toinen aste tai hoitajamitoituksen kasvattaminen ole tavoittelemisen arvoisia asioita.</p><p>Politiikassa on aina kysymys arvoista ja rahojen suuntaamisesta. Arvokeskustelu käydään juuri siitä, missä kulkee verotuksen taso ja yhteiskunnan tarjoamien palvelujen taso. Parannetut palvelut esitetään usein rahoitettavaksi paremmalla työllisyydellä ja verotulojen kasvulla tai leikkaamalla valtion muista kuluista. Tällöin eduskunnan tulee huolehtia siitä, että rahavirta suunnataan sinne, missä kustannuksetkin syntyvät eli kunnille.</p><p>Samaan aikaan meillä on menopaineita jo olemassa olevissa palveluissa. Joillakin kunnilla ne liittyvät enenevässä määrin lasten kasvavaan määrään, toisissa taas sosiaali- ja terveyspalvelujen menoihin.</p><p>Menopaineita on myös valtiontaloudessa, kuten poliisien määrärahoissa, rajaturvallisuudessa ja teiden hoidossa.</p><p>Verotulojen kasvun tulppana on työikäisen väestön määrän väheneminen. Koko valtiontalouden kannalta tilanne on ongelmallinen. Mikäli haluamme pitää yllä palvelujen tasoa ja määrää tai jopa kasvattaa sitä, työllisyysastetta tulee edelleen nostaa. Lisäksi tarvitsemme hyvin vakavaa pohdintaa yhteiskunnan tarjoamien palvelujen määrästä.</p><p>Vuonna 2050 olemme jo ohittamassa väestön huoltosuhteeseen liittyvän taloudellisen vajeen. Tämä väliaika tulisi pystyä hoitamaan romuttamatta nykyistä järjestelmää, mutta kehittämällä sitä paremmin toimivaksi. Tarvitsemme ehdottomasti myös nykyistä enemmän yhteisöllisyyttä ja yksilön omavastuuta itsestään ja läheisistään.</p> Hoitajamitoituksen nostaminen ja maksuton toinen aste ja oppivelvollisuusiän ulottaminen viisivuotiaisiin ovat esimerkkejä siitä, millaisia lupauksia puolueet tekivät vaaleissa kuntapäättäjien puolesta. Mikäli riittävää lisärahoitusta näiden palvelujen tuottamiseen ei kunnille osoiteta, kuntien päättäjien tulee löytää nykyisestä toiminnastaan säästöjä tai korottaa kiinteistö- tai kunnallisveroja palvelujen rahoittamiseksi.

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Itä- ja Pohjois-Suomen alueiden kehityssuunta on kääntynyt myönteiseksi. Nuorisotyöttömyys on vähentynyt kaikissa kolmessa maakunnassa ja työpaikkoja on avoinna enemmän kuin vuosiin. Työttömyys on alentunut. Myönteinen kehitys ei kuitenkaan heijastu kuntatalouteen.

Monen kuntapäättäjän pää painuu talouslukujen edessä. Kuntatalous näyttää vuoden 2018 tilinpäätösten mukaan synkältä. Tulos on miinusmerkkinen 196:ssa eli peräti noin kahdessa kolmasosassa kunnista, kun vuotta aiemmin näin oli 55 kunnassa.

Pohjois-Pohjanmaalla 19 kuntaa 30:stä, Kainuussa seitsemän kuntaa kahdeksasta ja Lapissa 11 kuntaa 21:stä tekee negatiivisen tuloksen. Vuotta aiemmin tällaisia kuntia oli 13, nyt 37.

Ainut maakunta, joka tekee myönteisen tuloksen, on Uusimaa. Tosin Uudellamaallakin negatiivisen tuloksen kuntia oli 14 (26:sta). Yksittäinen vuosi ei toki ratkaise kuntatalouden tasapainoa, vaan kuntatalouden kokonaistilaan vaikuttaa myös kuntien suunnitelmakauden tulos ja lainakanta.

Valtakunnallisesti kuntien taloudellisen tuloksen takana ovat huonosti kertyneet verot, valtionosuuksien heikko kehitys ja sosiaali- ja terveyspalvelujen menojen kasvu. Kainuun kuntajohtajakokouksissa on syystäkin käyty vakavaa keskustelua kustannusten kasvun taittamisesta myös sosiaali- ja terveyspalvelujen osalta.

Kainuun mallissa sosiaali- ja terveyspalveluja on tuotettu maakuntapohjaisesti jo yli kymmenen vuotta. Alueen palvelutarpeet ovat maan keskiarvoa reilusti korkeammat ja nettokustannukset asukasta kohden maan korkeimmat. Vaikeutena ovat erikoissairaanhoidon yhä nousevat kustannukset ja mm. valtakunnalliset ongelmat lääkäreiden ja psykologien saatavuudessa perusterveydenhuoltoon.

Eduskuntavaalien aika oli lupauksien aikaa. Nyt neuvottelijat istuvat Säätytalolla ilmiöpöydissä pohtimassa, mitä mukavaa äänestäjille olisi tarjottavana. Rahakeskustelun äärelle päästään pian. Hoitajamitoituksen nostaminen ja maksuton toinen aste ja oppivelvollisuusiän ulottaminen viisivuotiaisiin ovat esimerkkejä siitä, millaisia lupauksia puolueet tekivät vaaleissa kuntapäättäjien puolesta. Mikäli riittävää lisärahoitusta näiden palvelujen tuottamiseen ei kunnille osoiteta, kuntien päättäjien tulee löytää nykyisestä toiminnastaan säästöjä tai korottaa kiinteistö- tai kunnallisveroja palvelujen rahoittamiseksi.

Kainuun osalta hoitajamitoituksen korotus tarkoittaisi 1,5–3 miljoonan euron lisäpanostusta. Kuhmon talouteen vaikutus olisi maksuosuuden kautta 200 000–400 000 euroa. 33 lukiolaiselle ilmainen materiaali tekisi noin 86 000 euroa, kaikille lukiolaisille kertainvestointina noin 260 000 euroa. Vertailun vuoksi Kuhmon puolen veroprosentin tuotto on noin 500 000 euroa.

Hoitajamitoituksen kasvattaminen sekä oppivelvollisuusiän ulottaminen viisivuotiaisiin tarkoittaa myös merkittävää henkilöstön lisärekrytointia. Kainuussa pelkästään hoitajamitoituksen kasvattaminen tarkoittaa 34–68 uuden hoitajan rekrytointia.

Jo tällä hetkellä ongelmana on nuorten heikko hakeutuminen alalle ja työntekijäpula. Vastaukseksi esitetään palkkojen korottamista ja kohtuullista työtaakkaa. Niilläkin on kuitenkin oma hintalappunsa.

Selvyyden vuoksi haluan todeta, että en missään tapauksessa halua kirjoituksellani osoittaa, etteivät maksuton toinen aste tai hoitajamitoituksen kasvattaminen ole tavoittelemisen arvoisia asioita.

Politiikassa on aina kysymys arvoista ja rahojen suuntaamisesta. Arvokeskustelu käydään juuri siitä, missä kulkee verotuksen taso ja yhteiskunnan tarjoamien palvelujen taso. Parannetut palvelut esitetään usein rahoitettavaksi paremmalla työllisyydellä ja verotulojen kasvulla tai leikkaamalla valtion muista kuluista. Tällöin eduskunnan tulee huolehtia siitä, että rahavirta suunnataan sinne, missä kustannuksetkin syntyvät eli kunnille.

Samaan aikaan meillä on menopaineita jo olemassa olevissa palveluissa. Joillakin kunnilla ne liittyvät enenevässä määrin lasten kasvavaan määrään, toisissa taas sosiaali- ja terveyspalvelujen menoihin.

Menopaineita on myös valtiontaloudessa, kuten poliisien määrärahoissa, rajaturvallisuudessa ja teiden hoidossa.

Verotulojen kasvun tulppana on työikäisen väestön määrän väheneminen. Koko valtiontalouden kannalta tilanne on ongelmallinen. Mikäli haluamme pitää yllä palvelujen tasoa ja määrää tai jopa kasvattaa sitä, työllisyysastetta tulee edelleen nostaa. Lisäksi tarvitsemme hyvin vakavaa pohdintaa yhteiskunnan tarjoamien palvelujen määrästä.

Vuonna 2050 olemme jo ohittamassa väestön huoltosuhteeseen liittyvän taloudellisen vajeen. Tämä väliaika tulisi pystyä hoitamaan romuttamatta nykyistä järjestelmää, mutta kehittämällä sitä paremmin toimivaksi. Tarvitsemme ehdottomasti myös nykyistä enemmän yhteisöllisyyttä ja yksilön omavastuuta itsestään ja läheisistään.

]]>
10 http://tyttimtt.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275913-lampimat-terveiset-hallitusneuvotteluihin-kuntatasolta#comments Kotimaa Hallitusneuvottelut Kunnat Politiikka Mon, 13 May 2019 09:52:37 +0000 Tytti Määttä http://tyttimtt.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275913-lampimat-terveiset-hallitusneuvotteluihin-kuntatasolta
Keskustalla ja kokoomuksella oikeistoblokin avaimet käsissä http://timoekman.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275889-keskustalla-ja-kokoomuksella-oikeistoblokin-avaimet-kasissa <p>Vaalien tuloksessa muhi monivivahteinen yllätys nyt muutaman viikon fundeeraamisen jälkeen.</p><p>Kaikkein kinkkisin paikka on ylivoimaisesti keskustalla.</p><p>Mikäli Rinteen soidinhuutoon vastataan, tarjolla on kansanrintamahallitus, jossa kepun ei ole yhtään varaa tinkiä oikeistolaisista linjauksistaan eikä maakuntamallista. Muuten se on menoa jonnekin vasureiden kokoluokkaan viimeistään vuoden 2023 eduskuntavaaleissa.</p><p>Kuitenkin voisi ajatella kansanrintaman perusvireestä, että kepu saisi maakuntansa, muttei paljon muuta. Riski olisi valtava lähteä viimeisen neljän vuoden aikana tehdyn työn takuutärvelijäksi veroja korottamalla ja lisälainaa ottamalla sekä siihen päälle vielä maaseudun elinkeinojen ja -olojen ahtaalle ajo.</p><p>Tarjolla olisi rautaisia palleja vaativa poliittinen manööveri, jolla saisi poliittisen taktikoinnin Oscarin milloin vain. Eli kepu ottaisi ja kieltäytyisi Rinteen kosinnasta ja lähtisi oppositioon. Tämä aiheuttaisi Rinteelle ja demareille kaikkien paniikkinappuloiden painamisen yhtäaikaisesti.<br /><br />Mitään muuta vaihtoehtoa ei olisi kuin palata lakki kourassa kokoomuksen pakeille sorvaamaan sinipunaa. Kokoomus voisi aivan tasan yhtä tylysti sanoa, että ei käy, kun ei käynyt tuossa vapun jälkeenkään.</p><p>Koska perussuomalaiset eivät ole vaihtoehto, enemmistöhallituksen mahdollisuus olisi näillä kahdella kieltäytymisellä menetetty, koska persut, kokoomus ja kepu pitävät yhdessä 108 paikkaa hallussaan.</p><p>Demarien sisäinen kaaos olisi varmasti aivan vertaansa vailla oleva näytelmä, kun piikkipaikalta olisi pakko luovuttaa hallitustunnustelijan kapula perussuomalaisille ja painella takuuvarmasti oppositioon. Rinteen poliittisen uran päätepiste olisi myös siinä.</p><p>Mutta että näin tyly kampitus voitaisiin tehdä, täytyisi askelmerkit olla etukäteen kirjoitettuna siten, että hallituspuolueiden rungon muodostaisivat tämä 108 kansanedustajan ydinporukka täydennettynä mahdollisesti kristillisillä ja ruotsalaisilla.</p><p>Olisi tällä mallilla aivan täydellinen oikeistohallitus vahvalla enemmistöllä tarjolla.<br />Mutta tässä pitäisi tämmätä sellaiseen iskuun paikkojen jaot, hallitusohjelma ja kaikki muut yksityiskohdat jo etukäteen, että Säätytalosta voisi kävellä parissa päivässä pihalle valmiin ohjelman kanssa.</p><p>Kepu, tuo tämän hetken avainpelaaja hallitusneuvotteluissa, voisi ajatella asian niin, että tämän päivän demarien, vihreiden ja vasurien kanssa kepu häviää enemmän seuraavissa vaaleissa kuin kokoomuksen ja persujen kanssa.</p><p>Tiedä vaikka jossain jo jotain tämän suuntaista puuhattaisiinkin.</p> Vaalien tuloksessa muhi monivivahteinen yllätys nyt muutaman viikon fundeeraamisen jälkeen.

Kaikkein kinkkisin paikka on ylivoimaisesti keskustalla.

Mikäli Rinteen soidinhuutoon vastataan, tarjolla on kansanrintamahallitus, jossa kepun ei ole yhtään varaa tinkiä oikeistolaisista linjauksistaan eikä maakuntamallista. Muuten se on menoa jonnekin vasureiden kokoluokkaan viimeistään vuoden 2023 eduskuntavaaleissa.

Kuitenkin voisi ajatella kansanrintaman perusvireestä, että kepu saisi maakuntansa, muttei paljon muuta. Riski olisi valtava lähteä viimeisen neljän vuoden aikana tehdyn työn takuutärvelijäksi veroja korottamalla ja lisälainaa ottamalla sekä siihen päälle vielä maaseudun elinkeinojen ja -olojen ahtaalle ajo.

Tarjolla olisi rautaisia palleja vaativa poliittinen manööveri, jolla saisi poliittisen taktikoinnin Oscarin milloin vain. Eli kepu ottaisi ja kieltäytyisi Rinteen kosinnasta ja lähtisi oppositioon. Tämä aiheuttaisi Rinteelle ja demareille kaikkien paniikkinappuloiden painamisen yhtäaikaisesti.

Mitään muuta vaihtoehtoa ei olisi kuin palata lakki kourassa kokoomuksen pakeille sorvaamaan sinipunaa. Kokoomus voisi aivan tasan yhtä tylysti sanoa, että ei käy, kun ei käynyt tuossa vapun jälkeenkään.

Koska perussuomalaiset eivät ole vaihtoehto, enemmistöhallituksen mahdollisuus olisi näillä kahdella kieltäytymisellä menetetty, koska persut, kokoomus ja kepu pitävät yhdessä 108 paikkaa hallussaan.

Demarien sisäinen kaaos olisi varmasti aivan vertaansa vailla oleva näytelmä, kun piikkipaikalta olisi pakko luovuttaa hallitustunnustelijan kapula perussuomalaisille ja painella takuuvarmasti oppositioon. Rinteen poliittisen uran päätepiste olisi myös siinä.

Mutta että näin tyly kampitus voitaisiin tehdä, täytyisi askelmerkit olla etukäteen kirjoitettuna siten, että hallituspuolueiden rungon muodostaisivat tämä 108 kansanedustajan ydinporukka täydennettynä mahdollisesti kristillisillä ja ruotsalaisilla.

Olisi tällä mallilla aivan täydellinen oikeistohallitus vahvalla enemmistöllä tarjolla.
Mutta tässä pitäisi tämmätä sellaiseen iskuun paikkojen jaot, hallitusohjelma ja kaikki muut yksityiskohdat jo etukäteen, että Säätytalosta voisi kävellä parissa päivässä pihalle valmiin ohjelman kanssa.

Kepu, tuo tämän hetken avainpelaaja hallitusneuvotteluissa, voisi ajatella asian niin, että tämän päivän demarien, vihreiden ja vasurien kanssa kepu häviää enemmän seuraavissa vaaleissa kuin kokoomuksen ja persujen kanssa.

Tiedä vaikka jossain jo jotain tämän suuntaista puuhattaisiinkin.

]]>
31 http://timoekman.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275889-keskustalla-ja-kokoomuksella-oikeistoblokin-avaimet-kasissa#comments Kotimaa Antti Rinne Hallitusneuvottelut 2019 Keskusta Kokoomus Perussuomalaiset Sun, 12 May 2019 17:13:29 +0000 Timo Ekman http://timoekman.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275889-keskustalla-ja-kokoomuksella-oikeistoblokin-avaimet-kasissa
Kunniaväkivalta – kenen kunniasta me todellisuudessa puhumme? http://seso.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275873-kunniavakivalta-kenen-kunniasta-me-todellisuudessa-puhumme <p>Kunniapaine sekä fyysinen ja henkinen kunniaväkivalta on osa monien humanitäärisistä syistä tulleiden maahanmuuttajaperheiden arkea. Vain koska emme näe sitä, ei tarkoita, etteikö sitä olisi. Muutama päivä sitten vantaalainen kunnallispoliitikko Eva Tawasoli kertoi<a href="https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006099323.html?fbclid=IwAR1xJzoBLtPW2uzVO2LELEH59xhvwJ7hAJ5yoOd6JfYZFttVPYyDLCJb1cI"> Ilta-Sanomien juttuartikkelissa</a> Suomessa kokemastaan kunniapaineesta sekä henkisestä ja fyysisestä kunniaväkivallasta. Tawasoli koki olevansa puun ja kuoren välissä eikä nähnyt muuta keinoa paeta helvettiään kuin tekemällä itsemurhan. Onneksi hän epäonnistui yrityksessään ja voi nyt paljon paremmin. Kysyä voi miten voivat meidän nykyiset pakolaistaustaiset maahanmuuttajanuoremme?</p><p>Olemme Eva Tawasolin kanssa siinä mielessä hyvässä asemassa, että elämme kahden kulttuurin risteyksessä &ndash; olemme vapaita ja samalla näemme, koemme ja kuulemme. Kuulemme kantaväestöltä, kuinka hukassa he ovat tämän ilmiön levinneisyyden ja käsittämisen kanssa ja samalla näemme omissa yhteisöissämme kuinka erityisesti nuoret tytöt ja naiset voivat pahoin, koska eivät pääse toteuttamaan itseään.</p><p>Mistä kunniassa on kyse? Monesti ajatellaan, että kyseessä on naisen kunnia. Mutta näin ei todellisuudessa ole, vaan kyseessä on nimenomaan suvun/perheen miespuolisten kunnian säilyttäminen. Nainen kantaa miespuolisten perheenjäsentensä kunniaa harteillaan. Puhutaan, että veljet ja isät eivät voi kävellä päät alaspäin julkisesti, mikäli nainen toteuttaa tahtonsa esimerkiksi haluamalla naimisiin kantaväestöön kuuluvan miehen kanssa. Miehet varjelevat ja näyttävät asemaansa ojentamalla suvun naisia. Nainen on vain instrumentti, jonka kautta mies näyttää omaa sairasta patriarkaalista asemaansa &ndash; usein ymmärtämättä itse sitä. Eivät vain ainoastaan miehet harjoita kunniapainetta ja väkivaltaa, vaan siihen osallistuvat usein perheen naiset. Naiset voivat ollakin usein pahimpia susia toisilleen. Perheen naiset voivat kohdistaa pahinta painetta, väkivaltaa ja huorittelua toisiinsa.</p><p>Näkemykseni mukaan kunniapainetta esiintyy lähes kaikissa Pohjois-Afrikasta ja Lähi-idästä tulleissa pakolaistaustaisissa perheissä, henkistä kunniaväkivaltaa ainakin puolessa väestöstä sekä henkistä ja fyysistä yli kolmannessa. Tämäkin on varovainen arvio. Pahinta kunniaväkivaltaa kohtaavat miehet ovat homoseksuaaleja. Homoseksuaalisuus nähdään pahempana kuin yhdenkään suvun naisen seurustelusuhde, sillä heteroseksuaalisuus on normi toisin kuin homous, joka on sekä &quot;likaista&quot; että &quot;synnillistä&quot;.</p><p>On äärimmäisen tärkeää muistaa, että jokainen yhteisö ja perhe on erilainen. Siinä missä toisessa kaikkia naisia hakataan ja heidän vapauksiaan riistetään, antaa toinen vapauksia toteuttaa itseään ainoastaan kunniapaineen vallitessa. Kunniapaine on lievin kunniaväkivallan muodoista, kun taas kunniamurha on kaikkein ankarin. Meillä on jo nyt rinnakkaisyhteiskuntia, joihin kunniaväkivalta on levittäytynyt ja joissa se on saanut hiljaisen hyväksyntänsä.</p><p>Meillä ei ole varaa olla korrekteja ja kulttuurisensitiivisiä emmekä saa antaa pelon rasistiksi leimautumisessa estää meitä puuttumasta asiaan, sillä Tawasolin sanoin,</p><p>&ndash; Kun näin vakavasta kulttuuriin liittyvästä ihmisoikeusloukkauksesta ei puhuta, uhkaa tapa jäädä maahamme pysyväksi.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Kunniapaine sekä fyysinen ja henkinen kunniaväkivalta on osa monien humanitäärisistä syistä tulleiden maahanmuuttajaperheiden arkea. Vain koska emme näe sitä, ei tarkoita, etteikö sitä olisi. Muutama päivä sitten vantaalainen kunnallispoliitikko Eva Tawasoli kertoi Ilta-Sanomien juttuartikkelissa Suomessa kokemastaan kunniapaineesta sekä henkisestä ja fyysisestä kunniaväkivallasta. Tawasoli koki olevansa puun ja kuoren välissä eikä nähnyt muuta keinoa paeta helvettiään kuin tekemällä itsemurhan. Onneksi hän epäonnistui yrityksessään ja voi nyt paljon paremmin. Kysyä voi miten voivat meidän nykyiset pakolaistaustaiset maahanmuuttajanuoremme?

Olemme Eva Tawasolin kanssa siinä mielessä hyvässä asemassa, että elämme kahden kulttuurin risteyksessä – olemme vapaita ja samalla näemme, koemme ja kuulemme. Kuulemme kantaväestöltä, kuinka hukassa he ovat tämän ilmiön levinneisyyden ja käsittämisen kanssa ja samalla näemme omissa yhteisöissämme kuinka erityisesti nuoret tytöt ja naiset voivat pahoin, koska eivät pääse toteuttamaan itseään.

Mistä kunniassa on kyse? Monesti ajatellaan, että kyseessä on naisen kunnia. Mutta näin ei todellisuudessa ole, vaan kyseessä on nimenomaan suvun/perheen miespuolisten kunnian säilyttäminen. Nainen kantaa miespuolisten perheenjäsentensä kunniaa harteillaan. Puhutaan, että veljet ja isät eivät voi kävellä päät alaspäin julkisesti, mikäli nainen toteuttaa tahtonsa esimerkiksi haluamalla naimisiin kantaväestöön kuuluvan miehen kanssa. Miehet varjelevat ja näyttävät asemaansa ojentamalla suvun naisia. Nainen on vain instrumentti, jonka kautta mies näyttää omaa sairasta patriarkaalista asemaansa – usein ymmärtämättä itse sitä. Eivät vain ainoastaan miehet harjoita kunniapainetta ja väkivaltaa, vaan siihen osallistuvat usein perheen naiset. Naiset voivat ollakin usein pahimpia susia toisilleen. Perheen naiset voivat kohdistaa pahinta painetta, väkivaltaa ja huorittelua toisiinsa.

Näkemykseni mukaan kunniapainetta esiintyy lähes kaikissa Pohjois-Afrikasta ja Lähi-idästä tulleissa pakolaistaustaisissa perheissä, henkistä kunniaväkivaltaa ainakin puolessa väestöstä sekä henkistä ja fyysistä yli kolmannessa. Tämäkin on varovainen arvio. Pahinta kunniaväkivaltaa kohtaavat miehet ovat homoseksuaaleja. Homoseksuaalisuus nähdään pahempana kuin yhdenkään suvun naisen seurustelusuhde, sillä heteroseksuaalisuus on normi toisin kuin homous, joka on sekä "likaista" että "synnillistä".

On äärimmäisen tärkeää muistaa, että jokainen yhteisö ja perhe on erilainen. Siinä missä toisessa kaikkia naisia hakataan ja heidän vapauksiaan riistetään, antaa toinen vapauksia toteuttaa itseään ainoastaan kunniapaineen vallitessa. Kunniapaine on lievin kunniaväkivallan muodoista, kun taas kunniamurha on kaikkein ankarin. Meillä on jo nyt rinnakkaisyhteiskuntia, joihin kunniaväkivalta on levittäytynyt ja joissa se on saanut hiljaisen hyväksyntänsä.

Meillä ei ole varaa olla korrekteja ja kulttuurisensitiivisiä emmekä saa antaa pelon rasistiksi leimautumisessa estää meitä puuttumasta asiaan, sillä Tawasolin sanoin,

– Kun näin vakavasta kulttuuriin liittyvästä ihmisoikeusloukkauksesta ei puhuta, uhkaa tapa jäädä maahamme pysyväksi.

]]>
65 http://seso.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275873-kunniavakivalta-kenen-kunniasta-me-todellisuudessa-puhumme#comments Kotimaa Eva Tawasoli Kunnia Kunniamurha Kunniaväkivalta Sun, 12 May 2019 11:06:54 +0000 Seida Sohrabi http://seso.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275873-kunniavakivalta-kenen-kunniasta-me-todellisuudessa-puhumme
Kunniaväkivalta mykistää uhrin ja suojelijan http://evatawasoli.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275864-kunniavakivalta-mykistaa-uhrin-ja-suojelijan <p>Omakohtainen kertomukseni kunniaväkivallasta päätyi perjantaina&nbsp;<a href="https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006099323.html">Ilta-Sanomien pääuutiseksi</a>&nbsp;ja aihetta ruodittiin muuallakin&nbsp;<a href="https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/bcd94f43-09b8-40de-a933-2e606bd1b66a">useamman lehtiartikkelin armadan voimin</a>. Muutamassa tunnissa juttua oli sosiaalisessa mediassa jakanut tuhannet ihmiset ja reaktioita oli tullut kymmeniltä tuhansilta ihmisiltä. Minulle osoitettu kommentointi oli lähes sata prosenttisesti positiivista ja rohkaisevaa. Olen tästä kiitollinen, sillä jutun laatiminen ei todellakaan ollut helppoa.</p><p>Kunniaväkivallan (käytän vakiintuneita käsitettä &rdquo;kunniaväkivalta&rdquo; ja &rdquo;kunniakulttuuri&rdquo;, vaikka ne eivät kuvastakaan tekojen häpeällisyyttä) suurin ongelma on siinä, että pelko mykistää sekä väkivallan uhrin että ne, joiden tulisi uhreja suojella. Tämä pätee myös omalla kohdallani eikä tarinani valitettavasti ole varmastikaan ainutlaatuinen - valitettavasti. Juttua laatiessa jouduin käymään läpi saman prosessin kuin joutuessani kunniaväkivallan uhriksi. &nbsp;Mikä olisi väkivaltaan liittymättömän lähipiirini suhtautuminen asiaan? Minkälaiseen vastareaktion uhkaan julkituloni saattaisi johtaa? Entä miten viranomaiset tai media suhtautuisi kertomukseeni? Ikävä kyllä nämä huolet eivät ole tuulesta temmattuja.</p><p>Teini-ikäisenä, vasta Suomeen muuttaneena kynnys vaatia lain turvaamia oikeuksiani oli liian korkea ja epäilin, että tilanteeni ei parantuisi yhtään. Pelkäsin yhteisöni hylkäävän minut ja jääväni aivan yksin. Tässä piileekin ongelmallinen dilemma, joka liittyy useaan maahanmuuttajayhteisöön ja yhteisöistä kantaväestöön integroitumiseen; kantaväestön tavat ja normiston omaksunut joutuu liian helposti kahden tulen väliin. Oma yhteisö hyljeksii länsimaiseksi koettujen tapojen ja käytöksen vuoksi ja kantaväestö alkuperän vuoksi.</p><p>Olin tapahtumien aikana myös hyvin nuori enkä ymmärtänyt kokemani väkivallan laajempaa yhteiskunnallista problematiikkaa vielä tuolloin. On hyvä huomioida, että kunniaväkivallan harjoittaminen saattaa alkaa jo hyvin nuorena &ndash; jopa lapsena &ndash; mikä tuo osaltaan lisähaasteita. Nuori kunniaväkivallan uhri ei välttämättä ymmärrä edes olevansa uhri. Pahimmassa tapauksessa tämä mahdollistaa väkivallan jatkumisen myös aikuisiällä eikä väkivalta välttämättä tule koskaan ilmi.</p><p>Järjestötoiminnassa ja politiikassa aloin kiinnittämään asiaan laajemmin huomiota yhteiskunnallisesta näkökulmasta, ja naisten oikeudet &ndash; kunniaväkivaltaan liittyvät oikeudet mukaan luettuna &ndash; ovat merkittävä syy poliittiselle aktiivisuudelleni. Valitettavasti sain huomata teininä heränneet epäilykset ja huoleni kunniaväkivaltaa koskevan julkitulemisen osalta valideiksi. Olen esimerkiksi käynyt keskustelua asiasta median kanssa aiemminkin. Sanomisiini ei ole täysin uskottu ja vahvistusta kertomuksilleni on haluttu hakea esimerkiksi imaameilta. Minun on hankala ymmärtää, miten ilmeisesti puolueettomaksi koettu asiantuntijalausunto halutaan henkilöiltä, jotka kokemukseni mukaan mahdollistavat ja ilmentävät kunniakulttuurin olemassaolon. Vastaavia kyseenalaistuksia ilmeni myös&nbsp;<a href="https://blogit.iltalehti.fi/alan-salehzadeh/2019/05/10/vakivalta-on-aina-vaarin-kaikki-ulkomaalaisnaisten-kertomukset-kunniavakivallasta-eivat-kuitenkaan-ole-totta/">lehtiartikkeleiden julkaisun yhteydessä</a>, vaikka lienee täysin selvää, että kertomukseni kunniaväkivallasta on parhaimmillaan korkeintaan pintaraapaisu kaikesta siitä, mitä vähemmistöyhteisöjen sisällä pahimmillaan tapahtuu.</p><p>Median lisäksi asiaan ei ole halunnut tai osannut puuttua myöskään päättäjät tai viranomaiset. Vaikka kunniakulttuurin olemassaoloa ei Suomessa ole tutkittu tai tilastoitu oikeastaan ollenkaan,&nbsp;<a href="https://www.maailma.net/uutiset/selvitys-suomessa-on-kunniavakivaltaa-mutta-siihen-ei-osata-puuttua">on Ihmisoikeusliitto todennut</a>&nbsp;(lue myös koko selvitys&nbsp;<a href="https://ihmisoikeusliitto.fi/wp-content/uploads/2016/06/Kunniak%C3%A4sitykset-ja-v%C3%A4kivalta_B5_netti-002.pdf">täällä</a>), että viranomaisten vaikenemista selittää osaamattomuuden lisäksi osakseen rasistiksi leimautumisen pelko. Tämä on kestämätöntä, sillä lähipiirin turvaverkon puuttuessa viranomaiset ja päättäjät ovat juuri ne tahot, joiden ensisijaisesti tulisi suojella kunniaväkivallan uhreja sekä ennaltaehkäistä kunniaväkivaltaan liittyviä ongelmia. Vaikeneminen puolestaan mahdollistaa ilmiön olemassaolon ja voimistumisen.</p><p>Kunniaväkivallan ja mykistymisen noidankehä on kestämätön. Jos päättäjät eivät uskalla asiaan tarttua, nostaa se uhrin kynnystä tuoda väkivaltatapahtumia ilmi. Uhrin mykistyminen puolestaan vaikeuttaa ilmiön tunnistamista viranomaisten puolelta, mikä edelleen heikentää uhrin oikeusturvaa. Tämä ilmiö ei valitettavasti rajoitu vain kunniaväkivaltaan vaan sen tilalle voi asettaa minkä tahansa vaietun vähemmistöihin &ndash; ja yleensä vähemmistöjen naisiin - liittyvän ongelman kuten pakkoavioliitot ja muun ihmiskaupan tai vapaudenriiston tunnusmerkit täyttävän toiminnan. &nbsp;</p><p>Etenkin sosiaalisessa mediassa kunniaväkivalta halutaan usein leimata kategorisesti vain muslimiyhteisöä koskettavaksi ongelmaksi tai vaihtoehtoisesti rinnastaa se muuhun lähisuhdeväkivaltaan. Olisi täysin vastuutonta vähätellä islaminuskon vaikutusta kunniakulttuuriin eikä minulle ole ongelma tätä yhteyttä myöntää. On kuitenkin myös vastuutonta ympyröidä kunniakulttuuri vain muslimiyhteisön ongelmaksi. Tekemällä näin käännämme selän muissa miehen valtaa korostavissa yhteisöissä kunniaväkivallan uhreiksi joutuneille. Minun kompetenssini ulottuu taustani vuoksi vain muslimiyhteisöön kiinteästi liittyvän kunniakulttuurin taustoittamiseen ja analysointiin. On myös erittäin tärkeää erottaa kunniaväkivalta ilmiönä perinteisestä lähisuhdeväkivallasta, jotta esimerkiksi viranomaiset osaavat puuttua ilmiöön sen kohdatessaan ja toimia oikein.</p><p>Vaikka lehtiartikkelit otsikoinnin osalta kulminoituivatkin valintaani luopua huivista, oli huivin poisottaminen vain osa tapahtumaketjua, joka kohdallani johti väkivallan uhriksi joutumiseksi. Kunniaväkivallan päämääränä on säilyttää naisen kunnia (yleensä) yhteisön miesten tähden. Mikä tahansa asia, joka voidaan katsoa naisen kunniattomuuden aiheuttamaksi, yhteisön miesten arvokkuutta laskevaksi seikaksi, saattaa johtaa kunniaväkivaltaan. Näihin lukeutuu esimerkiksi muuten paljastavaksi koettu pukeutuminen - kuten olkavarret paljastava toppi, seurustelu yhteisön ulkopuolisen miehen kanssa tai vaikka yökerhossa käynti. Vaikka kunniakulttuurissa leimallista on se, että kunnian vaaliminen on useimmiten naisen tehtävä, tulee myös huomata, että esimerkiksi miehen homoseksuaalisuus tai uskonnon hylkääminen johtaa vastaaviin kunnianpalautukseen tähtääviin väkivaltatoimenpiteisiin. Tämän vuoksi keskustelua muslimiyhteisön kunniaväkivallasta ei tule typistää naisten huivin käytön lailliseen asemaan. Uskon, ettei huivin totaalikielto tässä asiassa edistä ratkaisua ongelmiin &ndash; päinvastoin ongelmia aiheutuisi todennäköisesti muualle. Ylipäätään mielestäni huivikielto on lähinnä samankaltainen autoritäärinen pakkokeino kuin lähtömaani huivipakko.</p><p>Toivon, että ulostuloni toimisi keskustelunavauksena laajemmalle keskustelulle vähemmistöihin ja vähemmistöuskontoihin kiinteästi liittyvistä ongelmista, sillä ongelmia on kunniaväkivaltaa laajemminkin. Keskusteluilmapiiri on Suomessa myrkyllinen, kun kyse on maahanmuutosta ja etenkin muslimienemmistöisistä yhteiskunnista saapuvista ihmisistä. Keskustelukenttä on ääripäiden hallussa, mikä osaltaan edesauttaa myös negatiivisten ilmiöiden elinvoimaisuutta. Ilahtuneena olen seurannut, miten ihmiset esimerkiksi puoluekantaan katsomatta tuomitsevat kunniaväkivaltaan liittyvät teot ja ovat valmiina toimenpiteisiin ongelmien kukistamiseksi eikä keskustelu artikkeleiden tiimoilta muuttunut liioin muukalaisvihamielisyydeksi tai ongelmien vähättelyksi. Toiveikkaana uskon, että tältä näyttävät ensimerkit maltilliseen ja rationaaliseen keskusteluun tulenaroista aiheista, ja että tulenarkuus poistuisi vähitellen. Oli myös erinomaista lukea, että asiaa on toimenpidetasolla jo päättäjäelimissä puitu &ndash; tästä olisi hyvä jatkaa esimerkiksi osana hallitusneuvotteluiden agendaa. Toivon myös hartaasti, että kirjoitukseni tavoittaa vastaavien tilanteiden kanssa kamppailevia ihmisiä ja tarjoaa heille eväitä avun ja oikeuden hakemiseen.</p><p>Hyvää äitienpäivää kaikille!</p><p>PS. Kertomukseni ei ollut tarkoitus kohdistetun yksilöidysti kritisoida Nasima Razmyaria. Haastatteluja laadittiin ajankohtana, jolloin Haagan kunniamurhamotiiviin perustuva puukotus oli julkisuudessa ja Razmyariin henkilöityi keskustelu kunniaväkivaltaongelmien ymmärryksen heikosta tilanteesta.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Omakohtainen kertomukseni kunniaväkivallasta päätyi perjantaina Ilta-Sanomien pääuutiseksi ja aihetta ruodittiin muuallakin useamman lehtiartikkelin armadan voimin. Muutamassa tunnissa juttua oli sosiaalisessa mediassa jakanut tuhannet ihmiset ja reaktioita oli tullut kymmeniltä tuhansilta ihmisiltä. Minulle osoitettu kommentointi oli lähes sata prosenttisesti positiivista ja rohkaisevaa. Olen tästä kiitollinen, sillä jutun laatiminen ei todellakaan ollut helppoa.

Kunniaväkivallan (käytän vakiintuneita käsitettä ”kunniaväkivalta” ja ”kunniakulttuuri”, vaikka ne eivät kuvastakaan tekojen häpeällisyyttä) suurin ongelma on siinä, että pelko mykistää sekä väkivallan uhrin että ne, joiden tulisi uhreja suojella. Tämä pätee myös omalla kohdallani eikä tarinani valitettavasti ole varmastikaan ainutlaatuinen - valitettavasti. Juttua laatiessa jouduin käymään läpi saman prosessin kuin joutuessani kunniaväkivallan uhriksi.  Mikä olisi väkivaltaan liittymättömän lähipiirini suhtautuminen asiaan? Minkälaiseen vastareaktion uhkaan julkituloni saattaisi johtaa? Entä miten viranomaiset tai media suhtautuisi kertomukseeni? Ikävä kyllä nämä huolet eivät ole tuulesta temmattuja.

Teini-ikäisenä, vasta Suomeen muuttaneena kynnys vaatia lain turvaamia oikeuksiani oli liian korkea ja epäilin, että tilanteeni ei parantuisi yhtään. Pelkäsin yhteisöni hylkäävän minut ja jääväni aivan yksin. Tässä piileekin ongelmallinen dilemma, joka liittyy useaan maahanmuuttajayhteisöön ja yhteisöistä kantaväestöön integroitumiseen; kantaväestön tavat ja normiston omaksunut joutuu liian helposti kahden tulen väliin. Oma yhteisö hyljeksii länsimaiseksi koettujen tapojen ja käytöksen vuoksi ja kantaväestö alkuperän vuoksi.

Olin tapahtumien aikana myös hyvin nuori enkä ymmärtänyt kokemani väkivallan laajempaa yhteiskunnallista problematiikkaa vielä tuolloin. On hyvä huomioida, että kunniaväkivallan harjoittaminen saattaa alkaa jo hyvin nuorena – jopa lapsena – mikä tuo osaltaan lisähaasteita. Nuori kunniaväkivallan uhri ei välttämättä ymmärrä edes olevansa uhri. Pahimmassa tapauksessa tämä mahdollistaa väkivallan jatkumisen myös aikuisiällä eikä väkivalta välttämättä tule koskaan ilmi.

Järjestötoiminnassa ja politiikassa aloin kiinnittämään asiaan laajemmin huomiota yhteiskunnallisesta näkökulmasta, ja naisten oikeudet – kunniaväkivaltaan liittyvät oikeudet mukaan luettuna – ovat merkittävä syy poliittiselle aktiivisuudelleni. Valitettavasti sain huomata teininä heränneet epäilykset ja huoleni kunniaväkivaltaa koskevan julkitulemisen osalta valideiksi. Olen esimerkiksi käynyt keskustelua asiasta median kanssa aiemminkin. Sanomisiini ei ole täysin uskottu ja vahvistusta kertomuksilleni on haluttu hakea esimerkiksi imaameilta. Minun on hankala ymmärtää, miten ilmeisesti puolueettomaksi koettu asiantuntijalausunto halutaan henkilöiltä, jotka kokemukseni mukaan mahdollistavat ja ilmentävät kunniakulttuurin olemassaolon. Vastaavia kyseenalaistuksia ilmeni myös lehtiartikkeleiden julkaisun yhteydessä, vaikka lienee täysin selvää, että kertomukseni kunniaväkivallasta on parhaimmillaan korkeintaan pintaraapaisu kaikesta siitä, mitä vähemmistöyhteisöjen sisällä pahimmillaan tapahtuu.

Median lisäksi asiaan ei ole halunnut tai osannut puuttua myöskään päättäjät tai viranomaiset. Vaikka kunniakulttuurin olemassaoloa ei Suomessa ole tutkittu tai tilastoitu oikeastaan ollenkaan, on Ihmisoikeusliitto todennut (lue myös koko selvitys täällä), että viranomaisten vaikenemista selittää osaamattomuuden lisäksi osakseen rasistiksi leimautumisen pelko. Tämä on kestämätöntä, sillä lähipiirin turvaverkon puuttuessa viranomaiset ja päättäjät ovat juuri ne tahot, joiden ensisijaisesti tulisi suojella kunniaväkivallan uhreja sekä ennaltaehkäistä kunniaväkivaltaan liittyviä ongelmia. Vaikeneminen puolestaan mahdollistaa ilmiön olemassaolon ja voimistumisen.

Kunniaväkivallan ja mykistymisen noidankehä on kestämätön. Jos päättäjät eivät uskalla asiaan tarttua, nostaa se uhrin kynnystä tuoda väkivaltatapahtumia ilmi. Uhrin mykistyminen puolestaan vaikeuttaa ilmiön tunnistamista viranomaisten puolelta, mikä edelleen heikentää uhrin oikeusturvaa. Tämä ilmiö ei valitettavasti rajoitu vain kunniaväkivaltaan vaan sen tilalle voi asettaa minkä tahansa vaietun vähemmistöihin – ja yleensä vähemmistöjen naisiin - liittyvän ongelman kuten pakkoavioliitot ja muun ihmiskaupan tai vapaudenriiston tunnusmerkit täyttävän toiminnan.  

Etenkin sosiaalisessa mediassa kunniaväkivalta halutaan usein leimata kategorisesti vain muslimiyhteisöä koskettavaksi ongelmaksi tai vaihtoehtoisesti rinnastaa se muuhun lähisuhdeväkivaltaan. Olisi täysin vastuutonta vähätellä islaminuskon vaikutusta kunniakulttuuriin eikä minulle ole ongelma tätä yhteyttä myöntää. On kuitenkin myös vastuutonta ympyröidä kunniakulttuuri vain muslimiyhteisön ongelmaksi. Tekemällä näin käännämme selän muissa miehen valtaa korostavissa yhteisöissä kunniaväkivallan uhreiksi joutuneille. Minun kompetenssini ulottuu taustani vuoksi vain muslimiyhteisöön kiinteästi liittyvän kunniakulttuurin taustoittamiseen ja analysointiin. On myös erittäin tärkeää erottaa kunniaväkivalta ilmiönä perinteisestä lähisuhdeväkivallasta, jotta esimerkiksi viranomaiset osaavat puuttua ilmiöön sen kohdatessaan ja toimia oikein.

Vaikka lehtiartikkelit otsikoinnin osalta kulminoituivatkin valintaani luopua huivista, oli huivin poisottaminen vain osa tapahtumaketjua, joka kohdallani johti väkivallan uhriksi joutumiseksi. Kunniaväkivallan päämääränä on säilyttää naisen kunnia (yleensä) yhteisön miesten tähden. Mikä tahansa asia, joka voidaan katsoa naisen kunniattomuuden aiheuttamaksi, yhteisön miesten arvokkuutta laskevaksi seikaksi, saattaa johtaa kunniaväkivaltaan. Näihin lukeutuu esimerkiksi muuten paljastavaksi koettu pukeutuminen - kuten olkavarret paljastava toppi, seurustelu yhteisön ulkopuolisen miehen kanssa tai vaikka yökerhossa käynti. Vaikka kunniakulttuurissa leimallista on se, että kunnian vaaliminen on useimmiten naisen tehtävä, tulee myös huomata, että esimerkiksi miehen homoseksuaalisuus tai uskonnon hylkääminen johtaa vastaaviin kunnianpalautukseen tähtääviin väkivaltatoimenpiteisiin. Tämän vuoksi keskustelua muslimiyhteisön kunniaväkivallasta ei tule typistää naisten huivin käytön lailliseen asemaan. Uskon, ettei huivin totaalikielto tässä asiassa edistä ratkaisua ongelmiin – päinvastoin ongelmia aiheutuisi todennäköisesti muualle. Ylipäätään mielestäni huivikielto on lähinnä samankaltainen autoritäärinen pakkokeino kuin lähtömaani huivipakko.

Toivon, että ulostuloni toimisi keskustelunavauksena laajemmalle keskustelulle vähemmistöihin ja vähemmistöuskontoihin kiinteästi liittyvistä ongelmista, sillä ongelmia on kunniaväkivaltaa laajemminkin. Keskusteluilmapiiri on Suomessa myrkyllinen, kun kyse on maahanmuutosta ja etenkin muslimienemmistöisistä yhteiskunnista saapuvista ihmisistä. Keskustelukenttä on ääripäiden hallussa, mikä osaltaan edesauttaa myös negatiivisten ilmiöiden elinvoimaisuutta. Ilahtuneena olen seurannut, miten ihmiset esimerkiksi puoluekantaan katsomatta tuomitsevat kunniaväkivaltaan liittyvät teot ja ovat valmiina toimenpiteisiin ongelmien kukistamiseksi eikä keskustelu artikkeleiden tiimoilta muuttunut liioin muukalaisvihamielisyydeksi tai ongelmien vähättelyksi. Toiveikkaana uskon, että tältä näyttävät ensimerkit maltilliseen ja rationaaliseen keskusteluun tulenaroista aiheista, ja että tulenarkuus poistuisi vähitellen. Oli myös erinomaista lukea, että asiaa on toimenpidetasolla jo päättäjäelimissä puitu – tästä olisi hyvä jatkaa esimerkiksi osana hallitusneuvotteluiden agendaa. Toivon myös hartaasti, että kirjoitukseni tavoittaa vastaavien tilanteiden kanssa kamppailevia ihmisiä ja tarjoaa heille eväitä avun ja oikeuden hakemiseen.

Hyvää äitienpäivää kaikille!

PS. Kertomukseni ei ollut tarkoitus kohdistetun yksilöidysti kritisoida Nasima Razmyaria. Haastatteluja laadittiin ajankohtana, jolloin Haagan kunniamurhamotiiviin perustuva puukotus oli julkisuudessa ja Razmyariin henkilöityi keskustelu kunniaväkivaltaongelmien ymmärryksen heikosta tilanteesta.

]]>
55 http://evatawasoli.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275864-kunniavakivalta-mykistaa-uhrin-ja-suojelijan#comments Kotimaa Epätasa-arvo Huivipakko Islam Kunniaväkivalta Sun, 12 May 2019 08:12:20 +0000 Eva Tawasoli http://evatawasoli.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275864-kunniavakivalta-mykistaa-uhrin-ja-suojelijan
Lapsettomien lauantain terveiset http://miikkakeranen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275845-lapsettomien-lauantain-terveiset <p>Tänään on vietetty lapsettomien lauantaita. Päivä on hyvä muistutus siitä, että &ldquo;synnytystalkoiden&rdquo; ja muun syntyvyyteen liittyvän keskustelun keskellä elää lukuisia ihmisiä, jotka ovat tahattomasti lapsettomia. Heille puhe lasten saamisesta liki yhteiskunnallisena velvollisuutena on varmasti usein kuin myrkkyä.</p><p>Tiesitkö muuten, että mielenterveyden ongelmat voivat olla syy evätä mahdollisuus adoptioon? Kohtasin vaalityötä tehdessäni henkilön, joka kertoi olevansa sairas. Hänellä oli mielenterveyden ongelma, johon hän haki apua sekä terapian että lääkityksen avulla. Hän oli työkykyinen ja selvästi elämässään aktiivinen. Kuitenkin tuo sairaus oli este sille, että hän ei voinut adoptoida lasta. Kipu ja epätoivo asian suhteen paistoi jokaisen sanan läpi, kun hän kertoi tarinansa.</p><p>Mielestäni on väärin, että mielenterveyden ongelmat ovat tällainen stigma. Mielenterveysongelmia kuitenkin sairastaa niin moni suomalainen, että ne koskettavat käytännössä meistä jokaista jollain tapaa. On siis kohtuutonta, että sairaudesta muodostuu risti kannettavaksi, vaikka olisi jo hakenut apua.<br /><br />On myös erittäin vaarallista, jos ihmiset eivät hae apua mielenterveyden ongelmiinsa peläten sitä, että sairauden vuoksi joutuu myöhemmin ongelmiin. Apua kun on saatava mahdollisimman pian. Lievienkin masennusoireiden vuoksi on saatava ammattiapua ja sitä on saatava nopeasti: <a href="https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/3890"><strong>Kannatan kansalaisaloitetta terapiatakuusta.</strong></a></p><p>Olen itse kertonut omista mielenterveyteni ongelmistani avoimesti. Homomiehenä lapsen hankkiminen olisi minulle hankalaa muutenkin, mutta tuleeko siitä mahdotonta, jos hakeudun varsinaiseen terapiaan?</p><p>Jokainen adoptiohakemus on tietenkin tutkittava tarkoin. Toistuvat ja vakavat mielenterveyden ongelmat voivat olla syy poissulkea adoptiosta. Sehän nyt on selvää. Prosessi on pitkä ja vaikea. Mutta olen kuitenkin erittäin huolissani siitä, että mielenterveyteen liittyy edelleen tällaisia yleistyksiä ja ennakkoluuloja, jotka voivat vaikeuttaa ihmisten arkea hyvin monilla tavoin. Mielenterveyden ongelmista ei saa tulla mustavalkoista totuutta tai taakkaa.</p><p>Lapsettomien lauantaina ajattelen myös meitä seksuaalivähemmistöön kuuluvia. Yhteiskunnassa on edelleen tahoja, jotka haluaisivat evätä meiltä mahdollisuuden lasten hankintaan. Vaikka tasa-arvoinen avioliittolaki on säädetty, ei työ yhdenvertaisuuden puolesta lopu. Hallitusneuvotteluista on tultava ulos hallitusohjelma, joka muun muassa korjaa nykyisen translain. Pakkosterilointi on ihmisoikeusrikkomus, joka liittyy suorasti lapsettomuuteen. Kaksinaamaisuus on huipussaan, kun samalla suulla vaatii ihmisiä tekemään lisää lapsia Suomeen, mutta on kuitenkin valmis eväämään oikeuden omiin biologisiin lapsiin ihmisiltä, joita ei itse halua ymmärtää. Sateenkaariperheiden asia on aina ajankohtainen.</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Tänään on vietetty lapsettomien lauantaita. Päivä on hyvä muistutus siitä, että “synnytystalkoiden” ja muun syntyvyyteen liittyvän keskustelun keskellä elää lukuisia ihmisiä, jotka ovat tahattomasti lapsettomia. Heille puhe lasten saamisesta liki yhteiskunnallisena velvollisuutena on varmasti usein kuin myrkkyä.

Tiesitkö muuten, että mielenterveyden ongelmat voivat olla syy evätä mahdollisuus adoptioon? Kohtasin vaalityötä tehdessäni henkilön, joka kertoi olevansa sairas. Hänellä oli mielenterveyden ongelma, johon hän haki apua sekä terapian että lääkityksen avulla. Hän oli työkykyinen ja selvästi elämässään aktiivinen. Kuitenkin tuo sairaus oli este sille, että hän ei voinut adoptoida lasta. Kipu ja epätoivo asian suhteen paistoi jokaisen sanan läpi, kun hän kertoi tarinansa.

Mielestäni on väärin, että mielenterveyden ongelmat ovat tällainen stigma. Mielenterveysongelmia kuitenkin sairastaa niin moni suomalainen, että ne koskettavat käytännössä meistä jokaista jollain tapaa. On siis kohtuutonta, että sairaudesta muodostuu risti kannettavaksi, vaikka olisi jo hakenut apua.

On myös erittäin vaarallista, jos ihmiset eivät hae apua mielenterveyden ongelmiinsa peläten sitä, että sairauden vuoksi joutuu myöhemmin ongelmiin. Apua kun on saatava mahdollisimman pian. Lievienkin masennusoireiden vuoksi on saatava ammattiapua ja sitä on saatava nopeasti: Kannatan kansalaisaloitetta terapiatakuusta.

Olen itse kertonut omista mielenterveyteni ongelmistani avoimesti. Homomiehenä lapsen hankkiminen olisi minulle hankalaa muutenkin, mutta tuleeko siitä mahdotonta, jos hakeudun varsinaiseen terapiaan?

Jokainen adoptiohakemus on tietenkin tutkittava tarkoin. Toistuvat ja vakavat mielenterveyden ongelmat voivat olla syy poissulkea adoptiosta. Sehän nyt on selvää. Prosessi on pitkä ja vaikea. Mutta olen kuitenkin erittäin huolissani siitä, että mielenterveyteen liittyy edelleen tällaisia yleistyksiä ja ennakkoluuloja, jotka voivat vaikeuttaa ihmisten arkea hyvin monilla tavoin. Mielenterveyden ongelmista ei saa tulla mustavalkoista totuutta tai taakkaa.

Lapsettomien lauantaina ajattelen myös meitä seksuaalivähemmistöön kuuluvia. Yhteiskunnassa on edelleen tahoja, jotka haluaisivat evätä meiltä mahdollisuuden lasten hankintaan. Vaikka tasa-arvoinen avioliittolaki on säädetty, ei työ yhdenvertaisuuden puolesta lopu. Hallitusneuvotteluista on tultava ulos hallitusohjelma, joka muun muassa korjaa nykyisen translain. Pakkosterilointi on ihmisoikeusrikkomus, joka liittyy suorasti lapsettomuuteen. Kaksinaamaisuus on huipussaan, kun samalla suulla vaatii ihmisiä tekemään lisää lapsia Suomeen, mutta on kuitenkin valmis eväämään oikeuden omiin biologisiin lapsiin ihmisiltä, joita ei itse halua ymmärtää. Sateenkaariperheiden asia on aina ajankohtainen.

 

]]>
9 http://miikkakeranen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275845-lapsettomien-lauantain-terveiset#comments Kotimaa Adoptio Lapsettomien lauantai Lapsettomuus Mielenterveys Syntyvyys Sat, 11 May 2019 17:34:05 +0000 Miikka Keränen http://miikkakeranen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275845-lapsettomien-lauantain-terveiset
EU ja yrittäjän ymmärrys http://paulaaikio-tallgren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275842-eu-ja-yrittajan-ymmarrys <p>Kerroin yhdessä eurovaalitilaisuudessa miten tärkeää on, että parlamentissa istuu myös yrittäjiä ja yritysmaailman edustajia. Yksi kuulija kommentoi, että EU-tasoiset päätökset vaativat ammattipolitiikon järkeä ja ymmärrystä.</p><p>Pelottava skenaario. Jos EU-päätöksenteko ei mene yrittäjän järkeen, ei EU:ssa ole järkeä.</p><p>EU:n peruspilarit pohjautuvat ihmisten, pääomien, tavaroiden ja palveluiden vapaaseen liikkumiseen sekä rauhan ja tasapainon turvaamiseen. Kaikki näihin tavoitteisiin päästään talouspolitiikan turvaamisella ja ymmärtämällä mitä globaali maailmantalous Euroopalle tarkoittaa. Taloudellisesti kilpailukykyinen ja vahva EU toteuttaa parhaiten unionin perustavoitteita.</p><p>Lähes kaikki viime vuosina EU:n tasapainoa horjuttaneet kriisit ovat alkulähteiltään taloudellisia. Turvapaikanhakijoiden valtavaa aaltoa on mitattu paitsi turvallisuuden, mutta etenkin talouden näkökulmasta. Paljonko maahanmuutto maksaa EU:lle ja mikä on kunkin jäsenvaltion kantokyky.</p><p>Syksyllä alkaneet keltaliivien protestit lähtivät liikkeelle arkipäiväisesti bensan hinnoista ja ovat sittemmin laajentuneet sosiaalipolitiikkaan ja ihmisten taloudellisen aseman heikkenemiseen. Talouden epävarmuus tai vaikkapa Euroopan suuri nuorisotyöttömyys on uhka yhteiskuntarauhalle ja polttoainetta levottomuuksille. Jokaiselle EU-kansalaiselle tärkeitä ovat sosiaali-ja terveydenhuollon palvelut ja ne taataan ainoastaan kestävällä taloudenpidolla.</p><p>Arkipäivän työnteossa 24 miljoonassa eurooppalaisessa yrityksessä konkretisoituvat ne päätökset, joita EU:ssa tehdään. Siksi on tärkeää, että meppeinä istuisi mahdollisimman monta eri toimialoilla työhistoriaansa tehneitä ihmisiä ja vielä mielummin yrittäjätaustaisia ihmisiä.</p><p>Moni hyvältä kuulostava lakialoite kuulostaa lähtökohdiltaan kannatettavalta. Tilanne voi muuttua toisenlaiseksi kun sen vaikutuksia aletaan peilata käytännön elämään, yrityksiin tai julkisen sektorin toimijoihin.</p><p>Paula Aikio-Tallgren</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Kerroin yhdessä eurovaalitilaisuudessa miten tärkeää on, että parlamentissa istuu myös yrittäjiä ja yritysmaailman edustajia. Yksi kuulija kommentoi, että EU-tasoiset päätökset vaativat ammattipolitiikon järkeä ja ymmärrystä.

Pelottava skenaario. Jos EU-päätöksenteko ei mene yrittäjän järkeen, ei EU:ssa ole järkeä.

EU:n peruspilarit pohjautuvat ihmisten, pääomien, tavaroiden ja palveluiden vapaaseen liikkumiseen sekä rauhan ja tasapainon turvaamiseen. Kaikki näihin tavoitteisiin päästään talouspolitiikan turvaamisella ja ymmärtämällä mitä globaali maailmantalous Euroopalle tarkoittaa. Taloudellisesti kilpailukykyinen ja vahva EU toteuttaa parhaiten unionin perustavoitteita.

Lähes kaikki viime vuosina EU:n tasapainoa horjuttaneet kriisit ovat alkulähteiltään taloudellisia. Turvapaikanhakijoiden valtavaa aaltoa on mitattu paitsi turvallisuuden, mutta etenkin talouden näkökulmasta. Paljonko maahanmuutto maksaa EU:lle ja mikä on kunkin jäsenvaltion kantokyky.

Syksyllä alkaneet keltaliivien protestit lähtivät liikkeelle arkipäiväisesti bensan hinnoista ja ovat sittemmin laajentuneet sosiaalipolitiikkaan ja ihmisten taloudellisen aseman heikkenemiseen. Talouden epävarmuus tai vaikkapa Euroopan suuri nuorisotyöttömyys on uhka yhteiskuntarauhalle ja polttoainetta levottomuuksille. Jokaiselle EU-kansalaiselle tärkeitä ovat sosiaali-ja terveydenhuollon palvelut ja ne taataan ainoastaan kestävällä taloudenpidolla.

Arkipäivän työnteossa 24 miljoonassa eurooppalaisessa yrityksessä konkretisoituvat ne päätökset, joita EU:ssa tehdään. Siksi on tärkeää, että meppeinä istuisi mahdollisimman monta eri toimialoilla työhistoriaansa tehneitä ihmisiä ja vielä mielummin yrittäjätaustaisia ihmisiä.

Moni hyvältä kuulostava lakialoite kuulostaa lähtökohdiltaan kannatettavalta. Tilanne voi muuttua toisenlaiseksi kun sen vaikutuksia aletaan peilata käytännön elämään, yrityksiin tai julkisen sektorin toimijoihin.

Paula Aikio-Tallgren

]]>
20 http://paulaaikio-tallgren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275842-eu-ja-yrittajan-ymmarrys#comments Kotimaa EU Kilpailukyky Talous Yrittäjyys Sat, 11 May 2019 16:23:37 +0000 Paula Aikio-Tallgren http://paulaaikio-tallgren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275842-eu-ja-yrittajan-ymmarrys
"Aika outoa tuo Kokoomuksen toiminta taas!" http://pialk.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275800-aika-outoa-tuo-kokoomuksen-toiminta-taas <p>Niinhän siinä sitten kävi, että Kokoomus ei ole mukana hallitusneuvotteluissa, joita vetää Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne. Tämä kävi selväksi pari päivää sitten. Suomeen ollaan nyt synnyttämässä vihervasemmistolaista sosialistihallitusta.</p><p>Ainakin virallisesti suurin syy Kokoomuksen ulosjäämiselle on se, että käsityksemme Suomen työllisyys- ja taloustilanteesta olivat lopulta liian erilaiset. Korostimme sitä, että työllisyysaste on nostettava 75 prosenttiin ja että talouden on oltava ylijäämäinen vuonna 2023, kun kausi päättyy. Myös kestävyysvajeen hallinnalle oli tavoite, samoin kuin kokonaisveroasteen pitämiselle kurissa.</p><p>Todelliset syyt ulosjäämiselle ovat silti todennäköisesti muualla. Demareissa on varmaankin katsottu vaalituloksia historiassa taaksepäin ja todettu, että hiiskatin huonosti on yleensä käynyt demaripolitiikalle ja puolueen kannatukselle eduskuntavaaleissa sen jälkeen, kun Sdp on ollut kokoomuksen kanssa samassa hallituksessa. Ei kokkareita eikä sinipunaa, pliis!</p><p>Viikko sitten perjantain istunnon jälkeen tilapäisenä puhemiehenä toimineelta Antti Rinteeltä jäi mikki vahingossa päälle. Ennen mikrofonin äkillistä sulkemista hän totesi närkästyneen oloisena vieressä olijoille, että &rdquo;aika outoa tuo kokoomuksen toiminta taas&rdquo;. Silloinhan oli juuri puhuttu eduskunnan uudesta istumajärjestyksestä, jossa Perussuomalaiset siirrettäisiin salin oikeaan laitaan. Asia kuitenkin päätettiin yllättäen siirtää seuraavalle viikolle.&nbsp;</p><p>Olen pannut merkille, että usein juuri tahattomasti tulee lausuttua se, mitä oikeasti ajattelee. Kaikilla meillä taitaa olla tästä kokemusta. Vahingossa auki jääneen mikin kautta paljastui &rdquo;peukku alaspäin&rdquo; &ndash;tyyppinen viesti Kokoomukselle. Työpaikoilla on aina erilaisia jännitteitä erilaisten kuppikuntien välillä eikä eduskunta tietenkään poikkea niistä. Kyllähän me jokainen teemme mieluiten läheistä yhteistyötä sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa muutenkin juttu luistaa ja arvomaailmat kohtaavat.</p><p>Se tietysti ihmetyttää, että Suomeen neuvotellaan nyt vihervasemmistolaista sosialistihallitusta, vaikka kansa ei ihan niin äänestänyt. Kun eduskunnan toiseksi ja kolmanneksi suurimmat puolueet Perussuomalaiset ja Kokoomus ovat nyt ulkona, niin mitähän äänestäjät tästä tykkäävät? Erityisesti ihmetyttää Keskusta. Puolue menetti 18 paikkaa ja kannatus laski 13,8 prosenttiin. Silti se on nyt käymässä hallitusneuvotteluja ja pohtii varmaan paraikaa omia henkilövalintojaan valtiovarainministeriksi jne. Herää kysymys, miten kaikki tämä vastaa kansalaisten käsitystä demokratian toteutumisesta? Mitä virkaa on vaaleilla, jos niiden tuloksella ei ole merkitystä?</p><p>Kokoomuslaisena kansanedustajana sopeudun kyllä nopeasti mahdolliseen uuteen asentooni oppositiopoliitikkona. Siinä ei ole mitään ongelmaa. Jossain määrinhän se rooli on jopa helpompi kuin hallituspuolueessa. Saa kerrankin sanoa, mitä oikeasti ajattelee ilman, että täytyy miettiä, mitä kompromisseja tämänkin päätöksen taakse tarvittiin. Vaikka aikaa on jo kulunut vuoden 2011-2015 kuuden puolueen sateenkaarihallituksesta, niin kyllä sen muisto väijyy edelleen mustana pilvenä mielessä. Vasemmistoliitto ja toinen vasemmistopuolue Vihreät samassa hallituksessa kokoomuksen kanssa tarkoittivat sitä, että itsekin jouduin monta kertaa painamaan jaa-nappia, vaikka tiesin että tämä päätös ei ole hyväksi Suomelle. Näin varsinkin puolustuspolitiikan ja talouden puolella. Maamiinat ja Ottawan sopimus, jos muistatte?</p><p>Mutta takaisin hallitusneuvotteluihin. Olen huolissani Suomen suunnasta. Kuka ne sinänsä hyvää tarkoittavat eläkeläisille luvatut vappusataset ja muut Sdp:n vaalilupaukset maksaa? Tavallinen työssäkäyvä keskiluokkainen opettaja tai yrittäjäkö? Sekö joka nytkin jo maksaa suurimman osan hyvinvointivaltion kustannuksista? &nbsp;Mitkä kaikki verot nousevat? Paljonko valtio velkaantuu lisää meidän lastemme piikkiin?<br />&nbsp;<br />Tänään eduskunnan täysistunnossa oli puheenaiheena vaalirahoitus ja yhtenä osa-alueena ammattiyhdistysliikkeen erittäin mittava vaalituki vasemmiston kansanedustajaehdokkaille. &nbsp;Tämä sama ammattiyhdistysväki, kuten SAK, näkyy nyt hallitusneuvottelukuvissa Antti Rinteen vierellä lobbareina. He eivät ole suinkaan neuvottelusalien käytävillä, vaan suoraan pöydissä kirjoittamassa hallitusohjelmaa.<br />&nbsp;<br />Ammattiyhdistysliikkeen vahva kädenjälki hallitusohjelmassa ei lupaa hyvää työmarkkinoiden joustavuuden kannalta. Ja joustavuutta me nimenomaan tarvitsisimme. 75 prosentin työllisyysasteeseen pääsy tarkoittaa <a href="tel:70 000 – 90 000">70 000 &ndash; 90 000</a> uutta työpaikkaa. Ne eivät synny itsestään, etenkään jos talouskehityksen uhkakuvat toteutuvat huonoon suuntaan.</p><p>Keskustalle yksi kynnyskysymyksistä hallitukseen menosta oli maakuntamalli, jossa on 18 maakuntaa. Kun Vihreät ovat puolestaan aiemmin vaatineet maakuntaveroa näille 18 maakunnalle, niin toivoa sopii, että näitä kahta tavoitetta ei nyt soviteta yhteen. Siinä taas rokotettaisiin veronmaksajaa. Monenlaisia kauhukuvia on nyt ilmassa, mutta katsotaanpas mitä tuleman pitää, kun hallitusohjelma on valmis. Kaikenlaistahan voi vielä tapahtua.<br />&nbsp;<br />Tänään sain uuden torkkupeiton työhuoneeseeni, mutta sille ei tule olemaan käyttöä. Oppositiossa ei ole todellakaan aikaa torkkua. Siellähän sitä vasta virkoaa!!<br />&nbsp;</p><p>&nbsp;<br />&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Niinhän siinä sitten kävi, että Kokoomus ei ole mukana hallitusneuvotteluissa, joita vetää Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne. Tämä kävi selväksi pari päivää sitten. Suomeen ollaan nyt synnyttämässä vihervasemmistolaista sosialistihallitusta.

Ainakin virallisesti suurin syy Kokoomuksen ulosjäämiselle on se, että käsityksemme Suomen työllisyys- ja taloustilanteesta olivat lopulta liian erilaiset. Korostimme sitä, että työllisyysaste on nostettava 75 prosenttiin ja että talouden on oltava ylijäämäinen vuonna 2023, kun kausi päättyy. Myös kestävyysvajeen hallinnalle oli tavoite, samoin kuin kokonaisveroasteen pitämiselle kurissa.

Todelliset syyt ulosjäämiselle ovat silti todennäköisesti muualla. Demareissa on varmaankin katsottu vaalituloksia historiassa taaksepäin ja todettu, että hiiskatin huonosti on yleensä käynyt demaripolitiikalle ja puolueen kannatukselle eduskuntavaaleissa sen jälkeen, kun Sdp on ollut kokoomuksen kanssa samassa hallituksessa. Ei kokkareita eikä sinipunaa, pliis!

Viikko sitten perjantain istunnon jälkeen tilapäisenä puhemiehenä toimineelta Antti Rinteeltä jäi mikki vahingossa päälle. Ennen mikrofonin äkillistä sulkemista hän totesi närkästyneen oloisena vieressä olijoille, että ”aika outoa tuo kokoomuksen toiminta taas”. Silloinhan oli juuri puhuttu eduskunnan uudesta istumajärjestyksestä, jossa Perussuomalaiset siirrettäisiin salin oikeaan laitaan. Asia kuitenkin päätettiin yllättäen siirtää seuraavalle viikolle. 

Olen pannut merkille, että usein juuri tahattomasti tulee lausuttua se, mitä oikeasti ajattelee. Kaikilla meillä taitaa olla tästä kokemusta. Vahingossa auki jääneen mikin kautta paljastui ”peukku alaspäin” –tyyppinen viesti Kokoomukselle. Työpaikoilla on aina erilaisia jännitteitä erilaisten kuppikuntien välillä eikä eduskunta tietenkään poikkea niistä. Kyllähän me jokainen teemme mieluiten läheistä yhteistyötä sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa muutenkin juttu luistaa ja arvomaailmat kohtaavat.

Se tietysti ihmetyttää, että Suomeen neuvotellaan nyt vihervasemmistolaista sosialistihallitusta, vaikka kansa ei ihan niin äänestänyt. Kun eduskunnan toiseksi ja kolmanneksi suurimmat puolueet Perussuomalaiset ja Kokoomus ovat nyt ulkona, niin mitähän äänestäjät tästä tykkäävät? Erityisesti ihmetyttää Keskusta. Puolue menetti 18 paikkaa ja kannatus laski 13,8 prosenttiin. Silti se on nyt käymässä hallitusneuvotteluja ja pohtii varmaan paraikaa omia henkilövalintojaan valtiovarainministeriksi jne. Herää kysymys, miten kaikki tämä vastaa kansalaisten käsitystä demokratian toteutumisesta? Mitä virkaa on vaaleilla, jos niiden tuloksella ei ole merkitystä?

Kokoomuslaisena kansanedustajana sopeudun kyllä nopeasti mahdolliseen uuteen asentooni oppositiopoliitikkona. Siinä ei ole mitään ongelmaa. Jossain määrinhän se rooli on jopa helpompi kuin hallituspuolueessa. Saa kerrankin sanoa, mitä oikeasti ajattelee ilman, että täytyy miettiä, mitä kompromisseja tämänkin päätöksen taakse tarvittiin. Vaikka aikaa on jo kulunut vuoden 2011-2015 kuuden puolueen sateenkaarihallituksesta, niin kyllä sen muisto väijyy edelleen mustana pilvenä mielessä. Vasemmistoliitto ja toinen vasemmistopuolue Vihreät samassa hallituksessa kokoomuksen kanssa tarkoittivat sitä, että itsekin jouduin monta kertaa painamaan jaa-nappia, vaikka tiesin että tämä päätös ei ole hyväksi Suomelle. Näin varsinkin puolustuspolitiikan ja talouden puolella. Maamiinat ja Ottawan sopimus, jos muistatte?

Mutta takaisin hallitusneuvotteluihin. Olen huolissani Suomen suunnasta. Kuka ne sinänsä hyvää tarkoittavat eläkeläisille luvatut vappusataset ja muut Sdp:n vaalilupaukset maksaa? Tavallinen työssäkäyvä keskiluokkainen opettaja tai yrittäjäkö? Sekö joka nytkin jo maksaa suurimman osan hyvinvointivaltion kustannuksista?  Mitkä kaikki verot nousevat? Paljonko valtio velkaantuu lisää meidän lastemme piikkiin?
 
Tänään eduskunnan täysistunnossa oli puheenaiheena vaalirahoitus ja yhtenä osa-alueena ammattiyhdistysliikkeen erittäin mittava vaalituki vasemmiston kansanedustajaehdokkaille.  Tämä sama ammattiyhdistysväki, kuten SAK, näkyy nyt hallitusneuvottelukuvissa Antti Rinteen vierellä lobbareina. He eivät ole suinkaan neuvottelusalien käytävillä, vaan suoraan pöydissä kirjoittamassa hallitusohjelmaa.
 
Ammattiyhdistysliikkeen vahva kädenjälki hallitusohjelmassa ei lupaa hyvää työmarkkinoiden joustavuuden kannalta. Ja joustavuutta me nimenomaan tarvitsisimme. 75 prosentin työllisyysasteeseen pääsy tarkoittaa 70 000 – 90 000 uutta työpaikkaa. Ne eivät synny itsestään, etenkään jos talouskehityksen uhkakuvat toteutuvat huonoon suuntaan.

Keskustalle yksi kynnyskysymyksistä hallitukseen menosta oli maakuntamalli, jossa on 18 maakuntaa. Kun Vihreät ovat puolestaan aiemmin vaatineet maakuntaveroa näille 18 maakunnalle, niin toivoa sopii, että näitä kahta tavoitetta ei nyt soviteta yhteen. Siinä taas rokotettaisiin veronmaksajaa. Monenlaisia kauhukuvia on nyt ilmassa, mutta katsotaanpas mitä tuleman pitää, kun hallitusohjelma on valmis. Kaikenlaistahan voi vielä tapahtua.
 
Tänään sain uuden torkkupeiton työhuoneeseeni, mutta sille ei tule olemaan käyttöä. Oppositiossa ei ole todellakaan aikaa torkkua. Siellähän sitä vasta virkoaa!!
 

 
 

 

]]>
33 http://pialk.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275800-aika-outoa-tuo-kokoomuksen-toiminta-taas#comments Kotimaa Eduskuntavaalit hallitus Hallitusneuvottelut Kokoomus Fri, 10 May 2019 17:02:58 +0000 Pia Kauma http://pialk.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275800-aika-outoa-tuo-kokoomuksen-toiminta-taas
Vihreiden Emma Kari irvi lobbareille ja nyt kävi nolosti http://markkuhuusko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275787-vihreiden-emma-kari-irvi-lobbareille-ja-nyt-kavi-nolosti <p>Politiikassa ei kannattaisi liikaa irviä toisille. Voi osua pilkka omaan nilkkaan.</p><p>Näin kävi vihreille ja siellä ivallista kieltä lobbareista käyttäneelle kansanedustaja Emma Karille, nyt myös vihreiden hallitusneuvotteluihin liittyviä asioita valmistelleen työryhmän jäsenelle.</p><p>Kari&nbsp;<a href="https://www.vihreat.fi/artikkeli/2018/04/emma-kari-yritystukityoryhma-surullinen-floppi">totesi vuosi sitten</a>&nbsp;parlamentaarisen yritystukityöryhmän flopattua, että ryhmässä &rdquo;pönkitettiin vanhoja rakenteita&rdquo;.</p><p>&rdquo;Minulle tehtiin selväksi, että lobbareiden valtaa ei saisi sanoa ääneen, saati kritisoida, vaikka Sipilän hallitus on jättänyt lobbareiden paineessa toistuvasti puuttumatta yritystukiin&rdquo;, hän ivaili.</p><p>Työryhmässä olivat edustettuina EK, MTK, Metsäteollisuus ry, Suomen Yrittäjät ja SAK. Siis etujärjestöporukka, joita myös lobbareiksi kutsutaan.</p><p>Nyt vihreät <a href="https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/ba4b48f6-6fd3-4597-9126-8d1edc16f1cd?_ga=2.173402083.1144720970.1557134638-466843415.1535968063">on itse laittanut </a>hallitusohjelman työmarkkinaosiota laatimaan vaikuttajaviestintään erikoistuneen Miltton Networksin osakkaan ja asiantuntijan Elina Moision (vihr). Lobbaritoimiston edustajan.</p><p>Ei hän tietenkään ole hallitusneuvottelujen ainoa lobbausta tunteva henkilö. Ay-aktiivit ovat parhaillaan Säätytalolla erityisen hyvin edustettuina, kuinka ollakaan, kun hallitusta ja sen ohjelmaa rakentaa entinen järjestöjyrä (myös lobbari) Antti Rinne (sdp).</p><p><a href="https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006099797.html">Helsingin Sanomat kertoi torstaina</a>, että esimerkiksi SAK:n johtoryhmän jäsen Saana Siekkinen on neuvotteluissa demarien edustajana pohtimassa muun muassa työelämän kehittämistä ja palkkatasa-arvoa. Samassa pöydässä ovat JHL:n Teija Asara-Laaksonen ja Anu-Tuija Lehto SAK:sta vasemmistoliiton mandaatilla.</p><p>Ja on tietysti Rinteen lisäksi muitakin entisiä lobbareita. Heihin voidaan laskea työelämäpöydän puheenjohtaja Antti Lindtman (sdp), entinen SAK-lainen.</p><p>Demareiden puheenjohtajan Antti Rinteen luottohenkilöt Matti Hirvola ja Antton Rönnholm ovat sattumoisin olleet aiemmin juuri saman Milttonin palveluksessa kuin vihreiden Moisio. Rönnholmilla on taustaa myös työnantajien EK:ssa ja Akavassa.</p><p>Lähes kaikkihan me olemme toki olleet joissain muissa töissä ennen nykyisiä työpaikkojamme. Se ei ole ongelma, vaikka aiempi työtehtävä saattaakin jonkun kohdalla jostain viestiä.</p><p>Ei ole myöskään mikään ongelma, että joku lobbaa, sillä jonkun ihmisryhmän etujen ajaminen on kunnioitettavaa työtä. Lobbaus ei siis ole kirosana, vaikka joku poliitikko voi sen saada siltä tarkoitushakuisesti kuulostamaan.</p><p>Vasta jos työtehtävät menevät päällekkäin niin, että se näyttää kansalaisten silmissä rumalta, syntyy tehtävään asettajalle ongelma. Tässä on nyt vihreillä pähkittävää.</p><p>Samaan hengenvetoon on sanottava, että yhteiskunnallisen eliitin ei pitäisi kauheasti ihmetellä, miksi jotkut kansalaiset näkevät asian niin, että maata pyörittää hyvä veli ja sisko -kerho, joka tulee vuorovedoin poliittisesti vasemmalta, oikealta ja keskeltä.</p> Politiikassa ei kannattaisi liikaa irviä toisille. Voi osua pilkka omaan nilkkaan.

Näin kävi vihreille ja siellä ivallista kieltä lobbareista käyttäneelle kansanedustaja Emma Karille, nyt myös vihreiden hallitusneuvotteluihin liittyviä asioita valmistelleen työryhmän jäsenelle.

Kari totesi vuosi sitten parlamentaarisen yritystukityöryhmän flopattua, että ryhmässä ”pönkitettiin vanhoja rakenteita”.

”Minulle tehtiin selväksi, että lobbareiden valtaa ei saisi sanoa ääneen, saati kritisoida, vaikka Sipilän hallitus on jättänyt lobbareiden paineessa toistuvasti puuttumatta yritystukiin”, hän ivaili.

Työryhmässä olivat edustettuina EK, MTK, Metsäteollisuus ry, Suomen Yrittäjät ja SAK. Siis etujärjestöporukka, joita myös lobbareiksi kutsutaan.

Nyt vihreät on itse laittanut hallitusohjelman työmarkkinaosiota laatimaan vaikuttajaviestintään erikoistuneen Miltton Networksin osakkaan ja asiantuntijan Elina Moision (vihr). Lobbaritoimiston edustajan.

Ei hän tietenkään ole hallitusneuvottelujen ainoa lobbausta tunteva henkilö. Ay-aktiivit ovat parhaillaan Säätytalolla erityisen hyvin edustettuina, kuinka ollakaan, kun hallitusta ja sen ohjelmaa rakentaa entinen järjestöjyrä (myös lobbari) Antti Rinne (sdp).

Helsingin Sanomat kertoi torstaina, että esimerkiksi SAK:n johtoryhmän jäsen Saana Siekkinen on neuvotteluissa demarien edustajana pohtimassa muun muassa työelämän kehittämistä ja palkkatasa-arvoa. Samassa pöydässä ovat JHL:n Teija Asara-Laaksonen ja Anu-Tuija Lehto SAK:sta vasemmistoliiton mandaatilla.

Ja on tietysti Rinteen lisäksi muitakin entisiä lobbareita. Heihin voidaan laskea työelämäpöydän puheenjohtaja Antti Lindtman (sdp), entinen SAK-lainen.

Demareiden puheenjohtajan Antti Rinteen luottohenkilöt Matti Hirvola ja Antton Rönnholm ovat sattumoisin olleet aiemmin juuri saman Milttonin palveluksessa kuin vihreiden Moisio. Rönnholmilla on taustaa myös työnantajien EK:ssa ja Akavassa.

Lähes kaikkihan me olemme toki olleet joissain muissa töissä ennen nykyisiä työpaikkojamme. Se ei ole ongelma, vaikka aiempi työtehtävä saattaakin jonkun kohdalla jostain viestiä.

Ei ole myöskään mikään ongelma, että joku lobbaa, sillä jonkun ihmisryhmän etujen ajaminen on kunnioitettavaa työtä. Lobbaus ei siis ole kirosana, vaikka joku poliitikko voi sen saada siltä tarkoitushakuisesti kuulostamaan.

Vasta jos työtehtävät menevät päällekkäin niin, että se näyttää kansalaisten silmissä rumalta, syntyy tehtävään asettajalle ongelma. Tässä on nyt vihreillä pähkittävää.

Samaan hengenvetoon on sanottava, että yhteiskunnallisen eliitin ei pitäisi kauheasti ihmetellä, miksi jotkut kansalaiset näkevät asian niin, että maata pyörittää hyvä veli ja sisko -kerho, joka tulee vuorovedoin poliittisesti vasemmalta, oikealta ja keskeltä.

]]>
54 http://markkuhuusko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275787-vihreiden-emma-kari-irvi-lobbareille-ja-nyt-kavi-nolosti#comments Kotimaa Hallitusneuvottelut 2019 Fri, 10 May 2019 11:09:42 +0000 Markku Huusko http://markkuhuusko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275787-vihreiden-emma-kari-irvi-lobbareille-ja-nyt-kavi-nolosti
Veikkaa uuden hallituksen ministerien nimet http://raimotossavainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275692-veikkaa-uuden-hallituksen-ministerien-nimet <p>Avoin kisa, veikkaa ministerien nimet. Oletuksena 18 ministeriä. Kaksi pistettä oikeasta nimestä. Kolme bonuspistettä, jos vielä ministerin tehtäkin on oikein. Siis max pisteet 90 pistettä. Ainoastaan yksi vastaus, joka lukitaan. Matkan varrella ei korjauksia. Paitsi lisäys, jos ministereitä enemmän kuin 18. Vielä ei tiedetä varmasti mitä ministeriöitä tulee, mutta tämähän onkin vaikkausta. Ps lisäsin Krista Kiurun kun puuttui seitsemäs nimi.</p><p>Ministeripaikat jakautunevat seuraavasti:</p><p>Demarit&nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp;7</p><p>Keskusta&nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; 5</p><p>Vihreät&nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; 3</p><p>Vasemmisto 2</p><p>RKP&nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; 1</p><p>&nbsp;</p><p>Demarit;&nbsp; &nbsp; &nbsp; Rinne Antti&nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; Pääministeri</p><p>&nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; Lindtman Antti&nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp;Työministeri&nbsp;</p><p>&nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp;Marin Sanna&nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; Liikenneministeri</p><p>&nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; Tytti Tuppurainen&nbsp;</p><p>&nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; Johannes Koskinen&nbsp; &nbsp; &nbsp;Eurooppaministeri</p><p>&nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; Tuula Haatainen&nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; Perhe- ja peruspalveluministeri</p><p>&nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp;Krista Kiuru</p><p>Keskusta;&nbsp; &nbsp;Antti Kaikkonen&nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; Valtiovaraiministeri</p><p>&nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; Jari Leppä&nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp;Maa- ja metsätalousministeri</p><p>&nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; Hannakaisa Heikkinen&nbsp; Sosiaaliministeri</p><p>&nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; Anu Vehviläinen&nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; Sisäasiainministeri</p><p>&nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; Markus Lohi&nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp;Puolustusministeri</p><p>Vihreät;&nbsp; &nbsp; &nbsp; Pekka Haavisto&nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp;Ulkoasiainministeri</p><p>&nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; Outi Alanko-Kahiluoto&nbsp;&nbsp;</p><p>&nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; Maria Ohisalo&nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; Asunto- ja ympäristöministeri</p><p>Vas.liitto&nbsp; &nbsp; &nbsp;Li Andersson&nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; Opetusministeri</p><p>&nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; Paavo Arhinmäki&nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp;&nbsp;</p><p>RKP;&nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp; &nbsp;Anna-Maja Henriksson&nbsp; Oikeusministeri</p><p>&nbsp;</p> Avoin kisa, veikkaa ministerien nimet. Oletuksena 18 ministeriä. Kaksi pistettä oikeasta nimestä. Kolme bonuspistettä, jos vielä ministerin tehtäkin on oikein. Siis max pisteet 90 pistettä. Ainoastaan yksi vastaus, joka lukitaan. Matkan varrella ei korjauksia. Paitsi lisäys, jos ministereitä enemmän kuin 18. Vielä ei tiedetä varmasti mitä ministeriöitä tulee, mutta tämähän onkin vaikkausta. Ps lisäsin Krista Kiurun kun puuttui seitsemäs nimi.

Ministeripaikat jakautunevat seuraavasti:

Demarit         7

Keskusta        5

Vihreät          3

Vasemmisto 2

RKP                1

 

Demarit;      Rinne Antti                Pääministeri

                      Lindtman Antti         Työministeri 

                     Marin Sanna              Liikenneministeri

                    Tytti Tuppurainen 

                    Johannes Koskinen     Eurooppaministeri

                    Tuula Haatainen          Perhe- ja peruspalveluministeri

                   Krista Kiuru

Keskusta;   Antti Kaikkonen            Valtiovaraiministeri

                    Jari Leppä                       Maa- ja metsätalousministeri

                    Hannakaisa Heikkinen  Sosiaaliministeri

                    Anu Vehviläinen            Sisäasiainministeri

                    Markus Lohi                   Puolustusministeri

Vihreät;      Pekka Haavisto               Ulkoasiainministeri

                    Outi Alanko-Kahiluoto  

                    Maria Ohisalo                Asunto- ja ympäristöministeri

Vas.liitto     Li Andersson                  Opetusministeri

                    Paavo Arhinmäki            

RKP;           Anna-Maja Henriksson  Oikeusministeri

 

]]>
35 http://raimotossavainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275692-veikkaa-uuden-hallituksen-ministerien-nimet#comments Kotimaa hallitus Ministerit Wed, 08 May 2019 18:05:17 +0000 Raimo Tossavainen http://raimotossavainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275692-veikkaa-uuden-hallituksen-ministerien-nimet
HX-hankkeen toteutuminen suunnitellusti on turvallisuustyötä tärkeimmillään http://launohaapamki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275516-hx-hankkeen-toteutuminen-suunnitellusti-on-turvallisuustyota-tarkeimmillaan <p>HX-hanke on sen julkistamisesta lähtien herättänyt runsaasti keskustelua niin ammattisotilaiden, poliitikkojen kuin rivikansalaistenkin keskuudessa. Onhan se täysin ymmärrettävää, kun kyse on miljardien arvoisesta hankinnasta ja keskeisestä turvallisuuspoliittisesta elementistä. Maanpuolustusasiat ovat suomalaisia perinteisesti kiinnostaneet ja hyvä niin.</p><p>Negatiivinen puoli kiihkeänä käyvässä keskustelussa on se, että päätöksenteon kannalta merkittävässäkin asemassa olevat henkilöt ottavat jo kantaa esimerkiksi konevaihtoehtoihin, mikä riskeeraa vipuvoimamme tulevissa neuvotteluissa tai ovat noin vain vähentämässä hankittavien koneiden määrää taloustilanteeseen vedoten, ilman todellista asiantuntemusta. Ongelma on myös täysin virheellisten tietojen määrä julkista keskustelua kahvipöydissä, lehtien palstoilla tai eduskunnan käytävillä käytäessä.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Monitoimihävittäjien rooli on täysin kriittinen</strong></p><p>Ensinnäkin HX-hankkeesta ja koneiden ominaisuuksista on turha käydä riittävän asiantuntevaa keskustelua pelkästään julkisten tietojen pohjalta. On todella paljon taktista tietoa koneiden ominaisuuksista ja strategioista, joita ei julkisuuteen kerrota. On myös syytä olettaa, että Venäjä pyrkii vaikuttamaan Suomen tulevaan valintaan disinformaatiota syöttämällä ja keskustelua hämmentämällä. Lisäksi oleellista on, että tuleva konevalinta ja koneiden määrä perustuvat puolustusvoimien tarpeisiin, ei asiasta tietämättömän politiikon tai kansalaisen tunteisiin saati &ldquo;perstuntumaan.&rdquo;</p><p>Täytyy muistaa, että konemäärä ei ole hihasta ravistettu, vaikka moni niin kuvitteleekin. Kyse ei myöskään ole mistään &quot;kenraalien sotaleikistä.&quot; Määrässä huomioidaan esimerkiksi Suomen puolustusstrategia, monitoimihävittäjien tehtäväkirjo, resurssit, koneiden huoltotarpeet sekä tappioriskit. Määrällä ei voida leikitellä. Monitoimihävittäjillä on nykyisin viisi keskeistä tehtävää, joista ilmatilan hallinnan lisäksi kaksi ovat tiedustelu, tiedon analyysi ja jakaminen muille taisteluosastoille sekä operaatiokeskuksille ja muiden puolustushaarojen taisteluoperaatioiden tukeminen. Mikäli koneiden määrää pudotetaan pelkästään talouteen vedoten, se vaarantaa kriittisesti koko Suomen puolustamisen, puolustuksen uskottavuuden, taistelukestävyyden sekä viiden keskeisen tehtäväkokonaisuuden suorittamisen.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Tuhoisan kriisin ennaltaehkäiseminen on taloudenhoitoa</strong></p><p>Kärjistettynä voisi melkein todeta, että jos koneita päätetään lopulta hankkia vain 40, kannattaa jättää hankkimatta kokonaan, koska nykyinen puolustuskyky joka tapauksessa menetetään, armeijamme uskottavuus rapautuu, Pohjois-Suomi joudutaan uhraamaan kriisissä välittömästi ja kustannukset ovat joka tapauksessa miljardeja. Suomen taloustilanteella ei ole siinä vaiheessa merkitystä, kun Venäjä on jo &ldquo;ylittänyt punaisen viivan.&rdquo; Taloudenhoitoa kun on minusta sekin, että ennaltaehkäisemme tuhoisan sodan tai kriisin syttymisen. En minäkään pidä siitä, että sellaiseen on varauduttava, mutta viisasta se on.</p><p>On totta kai tärkeää, että julkistakin keskustelua käydään. Elämmehän maailman parhaimmassa demokratiassa ja veronmaksajilla on oikeus tietää, miten heidän rahojaan käytetään. Tiedon olisi kuitenkin perustuttava näinkin merkittävässä, kansalaisten turvallisuuteen ja Suomen itsenäiseen liikkumavaraan vaikuttavassa kysymyksessä faktoihin. Omaa tietämystään voi parantaa aika paljon myös julkisin tiedoin ja siihen olen omatkin näkemykseni perustanut. Minusta Pentti Perttulan &ldquo;Paras hävittäjä Suomelle&rdquo; -kirja pitäisi olla &ldquo;pakkolukeminen&rdquo; jokaiselle kansanedustajalle. Siinä valotetaan varsin kattavasti, mutta myös tiiviisti eri konevaihtoehtojen hyviä ja huonoja puolia Suomen näkövinkkelistä. Maanpuolustusasioista pienestä pitäen kiinnostuneena olin jo ennen kirjan lukemista perehtynyt myös HX-hankintaan, mutta silti se avasi uudenlaisia näkökulmia ja oli joka tapauksessa mielenkiintoista kertausta.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Hyviä puolia löytyy jokaisesta, mutta ykkönen on itselleni selvä</strong></p><p>Jokaisella ehdokkaalla on heikkouksien ohella omat hyvät puolensa; Rafale kykenee kantamaan suurimman asekuorman ja asevalikoima on vaikuttava, Typhoonin tehopainosuhde on paras ja sillä lentää niin kovaa kuin korkeallekin, Gripenissä on erinomainen elektronisen sodankäynnin varustus ja polttoainekulutus on pieni, Super Hornet puolestaan on kehitysversio nykyisestä mainiosta hävittäjästämme ja lisäksi sen Growler-versiossa on ehdokkaiden paras elektronisen sodankäynnin varustus. Oma suosikkini on kuitenkin F-35 lyhyesti perusteltuna siitä syystä, että se on ainut vaihtoehto, joka kykenee vastaamaan uskottavati ilmavoimiimme kohdistettuihin tarpeisiin vielä kymmenien vuosien päästäkin, sillä on paras kyky kerätä, käsitellä ja jakaa elintärkeää tietoa, kehitystyö on uskottavaa ja käyttäjäkunta suuri, jolloin kehityskustannukset jakaantuvat laajemmin ja elinkaarikustannukset saadaan mahdollisimman alas. Pidän suuressa arvossa myös niitä turvallisuuspoliittisia suhteita supervaltaan, joita F-35 hankinta edelleen vahvistaisi.</p><p>Julkisuudessa liikkuu vieläkin virheellisiä tietoja esimerkiksi F-35:n hinnasta ja laadusta. Sitä pidetään erittäin kalliina ja epävarmana. Näistä ajoista on menty jo pitkälle. Hinta on nykyisin alle 90 miljoonaa ja laskee edelleen. Lisäksi luotettavuus on jo hyvällä tasolla. Täytyy muistaa, että senkin kehittäminen jatkuu koko ajan ja Suomi hankkii uudet koneet vasta 2025 alkaen.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>Suomen omat tarpeet ratkaisevat</strong></p><p>Kyse on lopulta aina asiakkaan tarpeista ja puolustuksemme strategioista. Mitä ominaisuuksia juuri me pidämme tärkeänä ja millainen kone vastaa parhaiten geopoliittisen ympäristömme haasteisiin. Emme voi kilpailla koneiden määrällä, joten tarvitsemme edistyksellisimmän, kehityskelpoisimman ja Suomelle parhaiten räätälöidyn koneen, koska se tuottaa meille uskottavan ja ennaltaehkäisevän puolustuskyvyn. HX-hanke on turvallisuustyötä tärkeimmillään. Vahvat kompromissit vaarantavat turvallisuutemme, puolustuksemme uskottavuuden ja antavat Venäjälle lisää liikkumavaraa ja pelinappuloita koetella niin kanttiamme kuin vapauttammekin.</p><p>Suomi hankki myös nykyiset hornetit äärimmäisen haastavissa taloudellisissa olosuhteissa 90-luvulla, mutta ratkaisu on osoittautunut erinomaiseksi. Meillä on lukuisten ulkomaistenkin sotilasasiantuntijoiden mukaan yksi parhaimmista eurooppalaisista ilmavoimista. Se luo meille turvaa, vaikutusvaltaa ja vapautta. Monitoimihävittäjän rooli on nykyisin niin oleellinen ja tehtäväkirjo niin laaja, ettei tätä kyvykkyyttä voida mitenkään saavuttaa vain tutkalaitteistoin, miehittämättömillä koneilla, ilmatorjuntaa kehittämällä tai panssarivoimaan panostamalla.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> HX-hanke on sen julkistamisesta lähtien herättänyt runsaasti keskustelua niin ammattisotilaiden, poliitikkojen kuin rivikansalaistenkin keskuudessa. Onhan se täysin ymmärrettävää, kun kyse on miljardien arvoisesta hankinnasta ja keskeisestä turvallisuuspoliittisesta elementistä. Maanpuolustusasiat ovat suomalaisia perinteisesti kiinnostaneet ja hyvä niin.

Negatiivinen puoli kiihkeänä käyvässä keskustelussa on se, että päätöksenteon kannalta merkittävässäkin asemassa olevat henkilöt ottavat jo kantaa esimerkiksi konevaihtoehtoihin, mikä riskeeraa vipuvoimamme tulevissa neuvotteluissa tai ovat noin vain vähentämässä hankittavien koneiden määrää taloustilanteeseen vedoten, ilman todellista asiantuntemusta. Ongelma on myös täysin virheellisten tietojen määrä julkista keskustelua kahvipöydissä, lehtien palstoilla tai eduskunnan käytävillä käytäessä.

 

Monitoimihävittäjien rooli on täysin kriittinen

Ensinnäkin HX-hankkeesta ja koneiden ominaisuuksista on turha käydä riittävän asiantuntevaa keskustelua pelkästään julkisten tietojen pohjalta. On todella paljon taktista tietoa koneiden ominaisuuksista ja strategioista, joita ei julkisuuteen kerrota. On myös syytä olettaa, että Venäjä pyrkii vaikuttamaan Suomen tulevaan valintaan disinformaatiota syöttämällä ja keskustelua hämmentämällä. Lisäksi oleellista on, että tuleva konevalinta ja koneiden määrä perustuvat puolustusvoimien tarpeisiin, ei asiasta tietämättömän politiikon tai kansalaisen tunteisiin saati “perstuntumaan.”

Täytyy muistaa, että konemäärä ei ole hihasta ravistettu, vaikka moni niin kuvitteleekin. Kyse ei myöskään ole mistään "kenraalien sotaleikistä." Määrässä huomioidaan esimerkiksi Suomen puolustusstrategia, monitoimihävittäjien tehtäväkirjo, resurssit, koneiden huoltotarpeet sekä tappioriskit. Määrällä ei voida leikitellä. Monitoimihävittäjillä on nykyisin viisi keskeistä tehtävää, joista ilmatilan hallinnan lisäksi kaksi ovat tiedustelu, tiedon analyysi ja jakaminen muille taisteluosastoille sekä operaatiokeskuksille ja muiden puolustushaarojen taisteluoperaatioiden tukeminen. Mikäli koneiden määrää pudotetaan pelkästään talouteen vedoten, se vaarantaa kriittisesti koko Suomen puolustamisen, puolustuksen uskottavuuden, taistelukestävyyden sekä viiden keskeisen tehtäväkokonaisuuden suorittamisen.

 

Tuhoisan kriisin ennaltaehkäiseminen on taloudenhoitoa

Kärjistettynä voisi melkein todeta, että jos koneita päätetään lopulta hankkia vain 40, kannattaa jättää hankkimatta kokonaan, koska nykyinen puolustuskyky joka tapauksessa menetetään, armeijamme uskottavuus rapautuu, Pohjois-Suomi joudutaan uhraamaan kriisissä välittömästi ja kustannukset ovat joka tapauksessa miljardeja. Suomen taloustilanteella ei ole siinä vaiheessa merkitystä, kun Venäjä on jo “ylittänyt punaisen viivan.” Taloudenhoitoa kun on minusta sekin, että ennaltaehkäisemme tuhoisan sodan tai kriisin syttymisen. En minäkään pidä siitä, että sellaiseen on varauduttava, mutta viisasta se on.

On totta kai tärkeää, että julkistakin keskustelua käydään. Elämmehän maailman parhaimmassa demokratiassa ja veronmaksajilla on oikeus tietää, miten heidän rahojaan käytetään. Tiedon olisi kuitenkin perustuttava näinkin merkittävässä, kansalaisten turvallisuuteen ja Suomen itsenäiseen liikkumavaraan vaikuttavassa kysymyksessä faktoihin. Omaa tietämystään voi parantaa aika paljon myös julkisin tiedoin ja siihen olen omatkin näkemykseni perustanut. Minusta Pentti Perttulan “Paras hävittäjä Suomelle” -kirja pitäisi olla “pakkolukeminen” jokaiselle kansanedustajalle. Siinä valotetaan varsin kattavasti, mutta myös tiiviisti eri konevaihtoehtojen hyviä ja huonoja puolia Suomen näkövinkkelistä. Maanpuolustusasioista pienestä pitäen kiinnostuneena olin jo ennen kirjan lukemista perehtynyt myös HX-hankintaan, mutta silti se avasi uudenlaisia näkökulmia ja oli joka tapauksessa mielenkiintoista kertausta.

 

Hyviä puolia löytyy jokaisesta, mutta ykkönen on itselleni selvä

Jokaisella ehdokkaalla on heikkouksien ohella omat hyvät puolensa; Rafale kykenee kantamaan suurimman asekuorman ja asevalikoima on vaikuttava, Typhoonin tehopainosuhde on paras ja sillä lentää niin kovaa kuin korkeallekin, Gripenissä on erinomainen elektronisen sodankäynnin varustus ja polttoainekulutus on pieni, Super Hornet puolestaan on kehitysversio nykyisestä mainiosta hävittäjästämme ja lisäksi sen Growler-versiossa on ehdokkaiden paras elektronisen sodankäynnin varustus. Oma suosikkini on kuitenkin F-35 lyhyesti perusteltuna siitä syystä, että se on ainut vaihtoehto, joka kykenee vastaamaan uskottavati ilmavoimiimme kohdistettuihin tarpeisiin vielä kymmenien vuosien päästäkin, sillä on paras kyky kerätä, käsitellä ja jakaa elintärkeää tietoa, kehitystyö on uskottavaa ja käyttäjäkunta suuri, jolloin kehityskustannukset jakaantuvat laajemmin ja elinkaarikustannukset saadaan mahdollisimman alas. Pidän suuressa arvossa myös niitä turvallisuuspoliittisia suhteita supervaltaan, joita F-35 hankinta edelleen vahvistaisi.

Julkisuudessa liikkuu vieläkin virheellisiä tietoja esimerkiksi F-35:n hinnasta ja laadusta. Sitä pidetään erittäin kalliina ja epävarmana. Näistä ajoista on menty jo pitkälle. Hinta on nykyisin alle 90 miljoonaa ja laskee edelleen. Lisäksi luotettavuus on jo hyvällä tasolla. Täytyy muistaa, että senkin kehittäminen jatkuu koko ajan ja Suomi hankkii uudet koneet vasta 2025 alkaen.

 

Suomen omat tarpeet ratkaisevat

Kyse on lopulta aina asiakkaan tarpeista ja puolustuksemme strategioista. Mitä ominaisuuksia juuri me pidämme tärkeänä ja millainen kone vastaa parhaiten geopoliittisen ympäristömme haasteisiin. Emme voi kilpailla koneiden määrällä, joten tarvitsemme edistyksellisimmän, kehityskelpoisimman ja Suomelle parhaiten räätälöidyn koneen, koska se tuottaa meille uskottavan ja ennaltaehkäisevän puolustuskyvyn. HX-hanke on turvallisuustyötä tärkeimmillään. Vahvat kompromissit vaarantavat turvallisuutemme, puolustuksemme uskottavuuden ja antavat Venäjälle lisää liikkumavaraa ja pelinappuloita koetella niin kanttiamme kuin vapauttammekin.

Suomi hankki myös nykyiset hornetit äärimmäisen haastavissa taloudellisissa olosuhteissa 90-luvulla, mutta ratkaisu on osoittautunut erinomaiseksi. Meillä on lukuisten ulkomaistenkin sotilasasiantuntijoiden mukaan yksi parhaimmista eurooppalaisista ilmavoimista. Se luo meille turvaa, vaikutusvaltaa ja vapautta. Monitoimihävittäjän rooli on nykyisin niin oleellinen ja tehtäväkirjo niin laaja, ettei tätä kyvykkyyttä voida mitenkään saavuttaa vain tutkalaitteistoin, miehittämättömillä koneilla, ilmatorjuntaa kehittämällä tai panssarivoimaan panostamalla.

]]>
35 http://launohaapamki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275516-hx-hankkeen-toteutuminen-suunnitellusti-on-turvallisuustyota-tarkeimmillaan#comments Kotimaa Geopolitiikka HX hävittäjähanke maanpuolustus Suomen turvallisuuspolitiikka Sun, 05 May 2019 09:12:16 +0000 Launo Haapamäki http://launohaapamki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275516-hx-hankkeen-toteutuminen-suunnitellusti-on-turvallisuustyota-tarkeimmillaan
Toisiolaki tuli voimaan: helpottuuko tutkimus ja paraneeko johtaminen http://lasselehtonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275506-toisiolaki-tuli-voimaan-helpottuuko-tutkimus-ja-paraneeko-johtaminen <p>Tasavallan presidentti vahvisti 26.4.2019 sosiaali- ja terveystietojen toissijaista käyttöä koskevan lain (ns. toisiolain). Tätäkin lakia koskeva hallituksen esitys (HE 159/2017 vp.) törmäsi eduskunnassa merkittäviin perustuslaillisiin ongelmiin. Omassa lausunnossani perustuslakivaliokunnalle kritisoin alkuperäistä lakiesitystä sen alun perin uhatessa johtaa arkaluonteisten potilastietojen &rdquo;myymiseen&rdquo; kaupalliseen käyttöön. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta onnistui kuitenkin runsaan vuoden puurtamisen jälkeen saamaan toisiolain hyväksyttävään muotoon. Yksi keskeinen lakiin tehty muutos oli juuri potilastietojen kaupallisen käytön rajaaminen koskemaan vain tunnistamattomaksi tehtyjä ns. aggregoituja taulukkotietoja.</p><p>Maassamme on pitkä perinne potilastietojen keräämisestä valtion keskushallinnon rekistereihin. Jo 80-luvun lopulla terveydenhuollon valtakunnallisia rekisterejä yritettiin saada vastaamaan Euroopan neuvoston tietosuojasopimuksen periaatteita. Tuolloin säädettiin laki terveydenhuollon valtakunnallisista henkilörekistereistä, jonne kerättiin mm. hoitoilmoitusten tietoja. Tuon lain säännöksiä ei kuitenkaan muutettu perusoikeusuudistuksen jälkeen, vaikka esim. oikeuskansleri piti valtakunnallisia rekisterejä potilaan yksityisyyden suojan kannalta ongelmallisina. Toisiolaki kumoaa viimein lain terveydenhuollon valtakunnallisista henkilörekistereistä ja saattaa valtakunnallisen tiedonkeruun vastaamaan perustuslakimme vaatimuksia. Samalla on kuitenkin muistettava, että toisiolaki nimenomaan mahdollistaa potilastietojen tunnisteellisen käytön niin terveydenhuollon johtamistoimintaan kuin tieteellisen tutkimukseen.</p><p>Potilasrekistereille määritellään potilasasiakirjoja koskevassa asetuksessa kolme käyttötarkoitusta. Ne ovat potilaan hoidon jatkuvuuden turvaaminen, oikeusturvan varmistaminen niin potilaalle kuin häntä hoitaneelle henkilöstölle sekä tieteellinen tutkimus. Onkin hiukan hassua, että henkilötietojen käyttöä potilaan hoidon hallinnoimisessa ja tieteellistä tutkimusta käsitellään toisiolaissa potilastietojen toissijaisina käyttötarkoituksina, kun ne potilasasiakirja-asetuksessa on määritelty perusteiksi koko potilasrekisterin pidolle. On myös hyvä muistaa, että Suomen henkilötietolainsäädäntö on alisteista Euroopan unionin lainsäädännölle ja että EU:n yleinen tietosuoja-asetus (GDPR) rajoittaa sekin potilastietojen käyttöä. GDPR kuitenkin toteaa nimenomaisesti, että potilastietoja voidaan sosiaali- ja terveydenhuollossa käyttää palvelujen hallinnointia varten ja että tieteellinen tutkimus on arkaluonteisten henkilötietojen hyväksyttävä käyttötarkoitus edellyttäen, että tutkimuksessa noudatetaan tieteelliselle tutkimukselle yleisesti hyväksyttyjä menettelytapoja. Onkin siis rehellisyyden nimessä sanottava, että toisiolain potilastietojen käyttötarkoitusta koskeva sääntely on ollut eräällä tavalla turhaa, koska toisiolaki voi vain toistaa GDPR:n Suomea velvoittavat määräykset.</p><p>Tieteellisen tutkimuksen osalta tosiolaki ei välttämättä tuo nykykäytäntöihin suurta muutosta. Suomessa viranomaisen tietoaineistoja on voitu käyttää tutkimustoimintaan julkisuuslain mukaisella tutkimusluvalla. Toisiolain 38 &sect;:n mukaan tieteelliseen tutkimukseen ja tilastointiin saa yksittäistapauksessa antaa tietoluvan. Jo aiemminkin, kun tutkimukseen on tarvittu usean toimintayksikön potilastietoja, on Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos toiminut lupaviranomaisena. Nyt tietolupaviranomainen voisi tutkimusluvan lisäksi kuitenkin paitsi antaa luvan, myös kerätä tutkimukseen tarvittavat tiedot eri tahoilta (mm. Kelalta) luovutettavaksi tutkijoiden käyttöön. Haasteena tältä osin vain on, riittävätkö tietolupaviranomaisen resurssit noiden tiedonkeruutehtävien suorittamiseen. Toisena haasteena on, että tietolupaviranomainen saa periä korvauksen tietoluvan mukaisten tietojen toimittamisesta. eikä suomalaisilla tutkijoilla välttämättä ole rahoitusta näiden maksujen suorittamiseen. Kolmantena haasteena on sitten, että GDPR edellyttää, että käytettäessä henkilötietoja tieteelliseen tutkimustoimintaan, noudatetaan tieteellisen tutkimuksen yleisesti hyväksyttyjä periaatteita, joihin lääketieteellisessä tutkimuksessa kuuluvat mm. tutkittavan suostumuksen ensisijaisuus sekä tutkimuksen riippumaton eettinen arvio ennen tutkimuksen suorittamista. Suomessa laki lääketieteellisestä tutkimuksesta on kuitenkin mahdollistanut rekisteritutkimuksen ilman tutkittavan suostumusta taikka eettistä ennakkoarviota.</p><p>Toisiolain 41 &sect; sallii tiedolla johtamisen sosiaali- ja terveydenhuollossa ilman siihen erikseen myönnettyä tietolupaa, kuten GDPR:n 9 artikla edellyttää. Tuon pykälän 3 momentti antaa lisäksi kunnalle tai kuntayhtymälle oikeuden käsitellä ja yhdistellä tunnisteellisesti myös asiakastietoja, jotka on tallennettu yhteisrekisteriin. Tämä säännös mahdollistaa osaltaan pääkaupunkiseudun Apotti-hankkeen kaltaiset tietojärjestelmäratkaisut. Tietojohtamisen kannalta keskeistä lopulta kuitenkin on, kuinka hyvin tietolupaviranomainen onnistuu ajantasaisessa tietotuotannossa. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos on jo aiemmin tuottanut päättäjien käyttöön runsaasti tilastotietoja. Ne ovat kuitenkin tyypillisesti n. 2 vuotta vanhoja, mikä tekee niiden käytön johtamisessa haasteelliseksi. Jotta tietojohtaminen valtakunnan tasolla toimisi, tulisi tietolupaviranomaisen nyt pystyä tuottamaan huomattavasti ajantasaisempia sosiaali- ja terveydenhuollon toimintatietoja.</p><p>Toisiolain säätämiseen liittyi Sipilän hallituksen alkutaipaleella paljon hypeä. Hyväksytyssä laissa hype on korvautunut huomattavasti realistisemmalla käsityksellä siitä, mikä on hyväksyttävää arkaluontoisten henkilötietojen käyttöä sosiaali- ja terveydenhuollossa. Jotta odotukset tutkimustoiminnan helpottumiselle ja tietojohtamisen paranemiselle toteutuisivat, tulisi tietolupaviranomaiselle nyt antaa sen tehtäviä vastaavat resurssit. Kovin usein kuitenkin viimeistään valtionhallinon budjettirajoitteet tappavat alkuperäiset hyvät tavoitteet järjestelmän parantamiseksi.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Tasavallan presidentti vahvisti 26.4.2019 sosiaali- ja terveystietojen toissijaista käyttöä koskevan lain (ns. toisiolain). Tätäkin lakia koskeva hallituksen esitys (HE 159/2017 vp.) törmäsi eduskunnassa merkittäviin perustuslaillisiin ongelmiin. Omassa lausunnossani perustuslakivaliokunnalle kritisoin alkuperäistä lakiesitystä sen alun perin uhatessa johtaa arkaluonteisten potilastietojen ”myymiseen” kaupalliseen käyttöön. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta onnistui kuitenkin runsaan vuoden puurtamisen jälkeen saamaan toisiolain hyväksyttävään muotoon. Yksi keskeinen lakiin tehty muutos oli juuri potilastietojen kaupallisen käytön rajaaminen koskemaan vain tunnistamattomaksi tehtyjä ns. aggregoituja taulukkotietoja.

Maassamme on pitkä perinne potilastietojen keräämisestä valtion keskushallinnon rekistereihin. Jo 80-luvun lopulla terveydenhuollon valtakunnallisia rekisterejä yritettiin saada vastaamaan Euroopan neuvoston tietosuojasopimuksen periaatteita. Tuolloin säädettiin laki terveydenhuollon valtakunnallisista henkilörekistereistä, jonne kerättiin mm. hoitoilmoitusten tietoja. Tuon lain säännöksiä ei kuitenkaan muutettu perusoikeusuudistuksen jälkeen, vaikka esim. oikeuskansleri piti valtakunnallisia rekisterejä potilaan yksityisyyden suojan kannalta ongelmallisina. Toisiolaki kumoaa viimein lain terveydenhuollon valtakunnallisista henkilörekistereistä ja saattaa valtakunnallisen tiedonkeruun vastaamaan perustuslakimme vaatimuksia. Samalla on kuitenkin muistettava, että toisiolaki nimenomaan mahdollistaa potilastietojen tunnisteellisen käytön niin terveydenhuollon johtamistoimintaan kuin tieteellisen tutkimukseen.

Potilasrekistereille määritellään potilasasiakirjoja koskevassa asetuksessa kolme käyttötarkoitusta. Ne ovat potilaan hoidon jatkuvuuden turvaaminen, oikeusturvan varmistaminen niin potilaalle kuin häntä hoitaneelle henkilöstölle sekä tieteellinen tutkimus. Onkin hiukan hassua, että henkilötietojen käyttöä potilaan hoidon hallinnoimisessa ja tieteellistä tutkimusta käsitellään toisiolaissa potilastietojen toissijaisina käyttötarkoituksina, kun ne potilasasiakirja-asetuksessa on määritelty perusteiksi koko potilasrekisterin pidolle. On myös hyvä muistaa, että Suomen henkilötietolainsäädäntö on alisteista Euroopan unionin lainsäädännölle ja että EU:n yleinen tietosuoja-asetus (GDPR) rajoittaa sekin potilastietojen käyttöä. GDPR kuitenkin toteaa nimenomaisesti, että potilastietoja voidaan sosiaali- ja terveydenhuollossa käyttää palvelujen hallinnointia varten ja että tieteellinen tutkimus on arkaluonteisten henkilötietojen hyväksyttävä käyttötarkoitus edellyttäen, että tutkimuksessa noudatetaan tieteelliselle tutkimukselle yleisesti hyväksyttyjä menettelytapoja. Onkin siis rehellisyyden nimessä sanottava, että toisiolain potilastietojen käyttötarkoitusta koskeva sääntely on ollut eräällä tavalla turhaa, koska toisiolaki voi vain toistaa GDPR:n Suomea velvoittavat määräykset.

Tieteellisen tutkimuksen osalta tosiolaki ei välttämättä tuo nykykäytäntöihin suurta muutosta. Suomessa viranomaisen tietoaineistoja on voitu käyttää tutkimustoimintaan julkisuuslain mukaisella tutkimusluvalla. Toisiolain 38 §:n mukaan tieteelliseen tutkimukseen ja tilastointiin saa yksittäistapauksessa antaa tietoluvan. Jo aiemminkin, kun tutkimukseen on tarvittu usean toimintayksikön potilastietoja, on Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos toiminut lupaviranomaisena. Nyt tietolupaviranomainen voisi tutkimusluvan lisäksi kuitenkin paitsi antaa luvan, myös kerätä tutkimukseen tarvittavat tiedot eri tahoilta (mm. Kelalta) luovutettavaksi tutkijoiden käyttöön. Haasteena tältä osin vain on, riittävätkö tietolupaviranomaisen resurssit noiden tiedonkeruutehtävien suorittamiseen. Toisena haasteena on, että tietolupaviranomainen saa periä korvauksen tietoluvan mukaisten tietojen toimittamisesta. eikä suomalaisilla tutkijoilla välttämättä ole rahoitusta näiden maksujen suorittamiseen. Kolmantena haasteena on sitten, että GDPR edellyttää, että käytettäessä henkilötietoja tieteelliseen tutkimustoimintaan, noudatetaan tieteellisen tutkimuksen yleisesti hyväksyttyjä periaatteita, joihin lääketieteellisessä tutkimuksessa kuuluvat mm. tutkittavan suostumuksen ensisijaisuus sekä tutkimuksen riippumaton eettinen arvio ennen tutkimuksen suorittamista. Suomessa laki lääketieteellisestä tutkimuksesta on kuitenkin mahdollistanut rekisteritutkimuksen ilman tutkittavan suostumusta taikka eettistä ennakkoarviota.

Toisiolain 41 § sallii tiedolla johtamisen sosiaali- ja terveydenhuollossa ilman siihen erikseen myönnettyä tietolupaa, kuten GDPR:n 9 artikla edellyttää. Tuon pykälän 3 momentti antaa lisäksi kunnalle tai kuntayhtymälle oikeuden käsitellä ja yhdistellä tunnisteellisesti myös asiakastietoja, jotka on tallennettu yhteisrekisteriin. Tämä säännös mahdollistaa osaltaan pääkaupunkiseudun Apotti-hankkeen kaltaiset tietojärjestelmäratkaisut. Tietojohtamisen kannalta keskeistä lopulta kuitenkin on, kuinka hyvin tietolupaviranomainen onnistuu ajantasaisessa tietotuotannossa. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos on jo aiemmin tuottanut päättäjien käyttöön runsaasti tilastotietoja. Ne ovat kuitenkin tyypillisesti n. 2 vuotta vanhoja, mikä tekee niiden käytön johtamisessa haasteelliseksi. Jotta tietojohtaminen valtakunnan tasolla toimisi, tulisi tietolupaviranomaisen nyt pystyä tuottamaan huomattavasti ajantasaisempia sosiaali- ja terveydenhuollon toimintatietoja.

Toisiolain säätämiseen liittyi Sipilän hallituksen alkutaipaleella paljon hypeä. Hyväksytyssä laissa hype on korvautunut huomattavasti realistisemmalla käsityksellä siitä, mikä on hyväksyttävää arkaluontoisten henkilötietojen käyttöä sosiaali- ja terveydenhuollossa. Jotta odotukset tutkimustoiminnan helpottumiselle ja tietojohtamisen paranemiselle toteutuisivat, tulisi tietolupaviranomaiselle nyt antaa sen tehtäviä vastaavat resurssit. Kovin usein kuitenkin viimeistään valtionhallinon budjettirajoitteet tappavat alkuperäiset hyvät tavoitteet järjestelmän parantamiseksi.

]]>
5 http://lasselehtonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275506-toisiolaki-tuli-voimaan-helpottuuko-tutkimus-ja-paraneeko-johtaminen#comments Kotimaa Lääketiede Potilastiedot Tiedolla johtaminen Tietosuoja-asetus Sun, 05 May 2019 05:58:15 +0000 Lasse Lehtonen http://lasselehtonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275506-toisiolaki-tuli-voimaan-helpottuuko-tutkimus-ja-paraneeko-johtaminen