Työelämä http://pirkkoruohonenlerner.puheenvuoro.uusisuomi.fi/taxonomy/term/133191/all Wed, 15 May 2019 19:33:06 +0300 fi Työurien pidentämisestä pikakaista työllisyysasteen nostoon? http://paulaaikio-tallgren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276018-tyourien-pidentamisesta-pikakaista-tyollisyysasteen-nostoon <p>&nbsp;</p><p>Kun Suomessa lasketaan aamukammalla eläkepäivien alkuun, länsinaapurissa Ruotsissa lasketaan samoin, mutta näköpiirissä on usein työelämän muutos eikä sen loppuminen. Monelle virallinen eläkkeelle siirtyminen tarkoittaa siirtymisestä kokoaikatyöstä osa-aikaiseen työhön ja työtuntien vähenemistä. Myös työnkuvaa muokataan ja nimenomaan eläkkeelle siirtyvän henkilön toivomuksesta.</p><p>&nbsp;</p><p>Senioriteettia ja kokemusta arvostetaan ehkä toisella tapaa kuin meillä Suomessa. Pitkät työurat ovat mahdollisia myös Ruotsin Suomea poikkeavasta irtisanomiskäytännöstä johtuen.&nbsp; Senioriteettiperiaate on tarkoittanut sitä että viimeksi palkattu työntekijä irtisanotaan ensimmäiseksi. Tämä on pitänyt eläkeikää lähestyviä ruotsalaisia työelämässä, kun taas suomalaiset ikätoverit on vastaavissa tilanteissa lomautettu tai irtisanottu. Ruotsissa ei ole Suomen kaltaista lomautusjärjestelmää.</p><p>&nbsp;</p><p>Työurien pidentäminen on monien osien summa ja naapurissa tähän kuuluu myös asian sosiaalinen hyväksyminen tai oikeammin ehkä velvollisuus On lähes automaattista ainakin harkita työuran jatkamista ja toisaalta näyttää halunsa ja kykeneväisyytensä työhön. Työuran jatkolla halutaan myös korostaa omaa jaksamista, terveyttä ja vastuuta yhteiskunnasta, jos asian voi näin muotoilla.</p><p>&nbsp;</p><p>Vertailu naapuriin voi&nbsp; nostaa monen lukijan verenpainetta, mutta esimerkit kertovat enemmänkin ruotsalaisten ajattelumaailmasta kuin vastaavasti meikäläisten huonommasta fyysisesta kunnosta tai työmoraalista. Avainasemassa on&nbsp; työnantajan asennoituminen ja halu tarjota työtä toisella tavoin kuin ennen.</p><p>&nbsp;</p><p>Suomessa eläkeläisten työssä jatkaminen on hyvinvointivaltion kynnyskysymys. Kun työllisyysaste on meillä nyt noin 72%, on se Ruotsissa ja muissa Pohjoismaissa 77-78% ja Saksassakin 75%. Työllisyysaste korreloi suoraan kansantalouteen ja julkisen talouden kestävyysvajeeseen, josta mm.&nbsp; kansainväliset luottoluokittajat ovat Suomea tasaisesti huomauttaneet. Työllisten määrä uhkaa laskea ensimmäistä kertaa väestölaskentamme historiassa. Työllisten määrä on vuoden 1990 tasolla vaikka väkilukumme on kasvanut noin puolella miljoonalla viimeisten 25 vuoden aikana.</p><p>&nbsp;</p><p>Työllisyysasteen resepti riippuu kolmesta muuttuvasta tekijästä: syntyvyydestä sekä työikäisten määrästä ja maahanmuuttajien määrästä. Hallitusta rakentava Antti Rinne korostaa syntyvyyden merkitystä, mutta vaikutukset näkyvät 20-30 vuoden kuluttua ja Suomi&nbsp; tarvitsee ratkaisuja nopeammin.</p><p>&nbsp;</p><p>Työperäisesti Suomeen rekisteröityi työperäisesti viime vuonna reilut 4000 EU-sisämarkkinoiden kansalaista. Luku kertoo sen, että vaikka kovasti kuvittelemme olevamme haluttava pohjoismainen hyvinvointivaltio muuttajien silmissä, totuus on toisenlainen. Tarvitsemme huomattavasti enemmän opiskelu-ja työpaikan perässä muuttavia ihmisiä Suomeen. Yksinomaan työllisyysasteen nostaminen 75 prosenttiin tarkoittaa noin 58 000 uutta työllistä nykyisten lisäksi.</p><p>&nbsp;</p><p>Keinovalikoimiin jäävät siis työurien pidentäminen alusta, keskeltä mutta erityisesti lopusta. Jatkossa paine kohdistunee nimenomaan työurien pidentämiseen loppupäästä, mutta ovatko työmarkkinamme tähän valmiita? Ripaus ruotsalaista ajattelutapaa ei olisi pahitteeksi sen lisäksi että työssä jatkamiselle on edelleen taloudellisia kannusteita.</p><p>&nbsp;</p><p>Suurinta mentaalimuutosta tarvitaan kuitenkin työpaikoille. Onko työpaikoilla muutettu tehtävänkuvia +65-vuotiaille? Voiko virallisen eläkeiän ylittänyt aloittaa start-up-yrittäjänä - miten suhtautuvat pankki ja muut rahoittajat? Pääseekö seniori-ikäinen yrittäjäkurssille tai muuntokoulutukseen? Kannustaako lähipiiri kun 65 vuotias sukulainen ilmoittaa haluavansa tehdä töitä vielä viisitoista vuotta? Irtoaako opintolaina kun ikä alkaa seitsemällä?</p><p>&nbsp;</p><p>Työurien pidentämistä pitää työpaikoilla&nbsp; tukea konkreettisilla ratkaisuilla. Se tarjoaa nopeimman ratkaisun tuleviin huoltosuhteen heikkenemisen ja kestävyysvajeen ongelmiin.</p><p>&nbsp;</p><p>Paula Aikio-Tallgren</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div>  

Kun Suomessa lasketaan aamukammalla eläkepäivien alkuun, länsinaapurissa Ruotsissa lasketaan samoin, mutta näköpiirissä on usein työelämän muutos eikä sen loppuminen. Monelle virallinen eläkkeelle siirtyminen tarkoittaa siirtymisestä kokoaikatyöstä osa-aikaiseen työhön ja työtuntien vähenemistä. Myös työnkuvaa muokataan ja nimenomaan eläkkeelle siirtyvän henkilön toivomuksesta.

 

Senioriteettia ja kokemusta arvostetaan ehkä toisella tapaa kuin meillä Suomessa. Pitkät työurat ovat mahdollisia myös Ruotsin Suomea poikkeavasta irtisanomiskäytännöstä johtuen.  Senioriteettiperiaate on tarkoittanut sitä että viimeksi palkattu työntekijä irtisanotaan ensimmäiseksi. Tämä on pitänyt eläkeikää lähestyviä ruotsalaisia työelämässä, kun taas suomalaiset ikätoverit on vastaavissa tilanteissa lomautettu tai irtisanottu. Ruotsissa ei ole Suomen kaltaista lomautusjärjestelmää.

 

Työurien pidentäminen on monien osien summa ja naapurissa tähän kuuluu myös asian sosiaalinen hyväksyminen tai oikeammin ehkä velvollisuus On lähes automaattista ainakin harkita työuran jatkamista ja toisaalta näyttää halunsa ja kykeneväisyytensä työhön. Työuran jatkolla halutaan myös korostaa omaa jaksamista, terveyttä ja vastuuta yhteiskunnasta, jos asian voi näin muotoilla.

 

Vertailu naapuriin voi  nostaa monen lukijan verenpainetta, mutta esimerkit kertovat enemmänkin ruotsalaisten ajattelumaailmasta kuin vastaavasti meikäläisten huonommasta fyysisesta kunnosta tai työmoraalista. Avainasemassa on  työnantajan asennoituminen ja halu tarjota työtä toisella tavoin kuin ennen.

 

Suomessa eläkeläisten työssä jatkaminen on hyvinvointivaltion kynnyskysymys. Kun työllisyysaste on meillä nyt noin 72%, on se Ruotsissa ja muissa Pohjoismaissa 77-78% ja Saksassakin 75%. Työllisyysaste korreloi suoraan kansantalouteen ja julkisen talouden kestävyysvajeeseen, josta mm.  kansainväliset luottoluokittajat ovat Suomea tasaisesti huomauttaneet. Työllisten määrä uhkaa laskea ensimmäistä kertaa väestölaskentamme historiassa. Työllisten määrä on vuoden 1990 tasolla vaikka väkilukumme on kasvanut noin puolella miljoonalla viimeisten 25 vuoden aikana.

 

Työllisyysasteen resepti riippuu kolmesta muuttuvasta tekijästä: syntyvyydestä sekä työikäisten määrästä ja maahanmuuttajien määrästä. Hallitusta rakentava Antti Rinne korostaa syntyvyyden merkitystä, mutta vaikutukset näkyvät 20-30 vuoden kuluttua ja Suomi  tarvitsee ratkaisuja nopeammin.

 

Työperäisesti Suomeen rekisteröityi työperäisesti viime vuonna reilut 4000 EU-sisämarkkinoiden kansalaista. Luku kertoo sen, että vaikka kovasti kuvittelemme olevamme haluttava pohjoismainen hyvinvointivaltio muuttajien silmissä, totuus on toisenlainen. Tarvitsemme huomattavasti enemmän opiskelu-ja työpaikan perässä muuttavia ihmisiä Suomeen. Yksinomaan työllisyysasteen nostaminen 75 prosenttiin tarkoittaa noin 58 000 uutta työllistä nykyisten lisäksi.

 

Keinovalikoimiin jäävät siis työurien pidentäminen alusta, keskeltä mutta erityisesti lopusta. Jatkossa paine kohdistunee nimenomaan työurien pidentämiseen loppupäästä, mutta ovatko työmarkkinamme tähän valmiita? Ripaus ruotsalaista ajattelutapaa ei olisi pahitteeksi sen lisäksi että työssä jatkamiselle on edelleen taloudellisia kannusteita.

 

Suurinta mentaalimuutosta tarvitaan kuitenkin työpaikoille. Onko työpaikoilla muutettu tehtävänkuvia +65-vuotiaille? Voiko virallisen eläkeiän ylittänyt aloittaa start-up-yrittäjänä - miten suhtautuvat pankki ja muut rahoittajat? Pääseekö seniori-ikäinen yrittäjäkurssille tai muuntokoulutukseen? Kannustaako lähipiiri kun 65 vuotias sukulainen ilmoittaa haluavansa tehdä töitä vielä viisitoista vuotta? Irtoaako opintolaina kun ikä alkaa seitsemällä?

 

Työurien pidentämistä pitää työpaikoilla  tukea konkreettisilla ratkaisuilla. Se tarjoaa nopeimman ratkaisun tuleviin huoltosuhteen heikkenemisen ja kestävyysvajeen ongelmiin.

 

Paula Aikio-Tallgren

 

 

]]>
5 http://paulaaikio-tallgren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276018-tyourien-pidentamisesta-pikakaista-tyollisyysasteen-nostoon#comments Eläkeikä Työelämä Työllisyysaste Wed, 15 May 2019 16:33:06 +0000 Paula Aikio-Tallgren http://paulaaikio-tallgren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/276018-tyourien-pidentamisesta-pikakaista-tyollisyysasteen-nostoon
Palkkojen polkeminen on kitkettävä Euroopasta http://neuvottelijasi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275820-palkkojen-polkeminen-on-kitkettava-euroopasta <p>&nbsp;</p><p>Alipalkkaus, näennäisyrittäjyys ja alustatyö ovat valitettavan yleisiä työehtojen polkemisen esimerkkejä sekä Suomessa että koko EU:ssa. Turvattomuus, vahva riippuvuus yhdestä työnantajasta, ylipitkät työpäivät ja -viikot sekä tessin alittavat palkat ovat ilmiöitä, joita joudumme valitettavasti todistamaan ympäri Eurooppaa.</p><p>EU:n sisällä erot jäsenmaiden vähimmäispalkkojen ja sosiaaliturvajärjestelmien välillä suorastaan houkuttelevat yrityksiä käyttämään tilannetta hyväksi. Toisaalta ulkomaalainen työvoima on usein altis työperäiselle hyväksikäytölle, sillä heillä on usein puutteelliset tiedot kohdemaan palkoista ja työehdoista.</p><p>Halpatyömarkkinoiden syntyminen on kestävän kehityksen totaalinen vastakohta. Se vääristää yritysten välistä kilpailua ja johtaa pahimmillaan negatiiviseen kierteeseen, jossa on käynnissä jatkuva reilusti toimivien yritysten pudotuspeli. Halpatyömarkkinoilla myös murennetaan valtioiden rahoituspohjaa: yhtäältä alipalkkaus vähentää verotuloja ja toisaalta toimeentulo-ongelmia joudutaan paikkaamaan sosiaaliturvalla. Matala työehtojen vähimmäistaso itsessään on perin huono kannuste yritysten kehittämiselle ja talouskasvun edellytysten luomiselle.</p><p>EU on konkreettisella tasolla pyrkinyt hillitsemään palkkadumppausta mm. lähetettyjen työntekijöiden direktiivillä. Direktiivi takaa kohdemaan työehdot myös maan ulkopuolelta tuleville lähetetyille työntekijöille. Tämä toimii suomalaisten työntekijöiden hyväksi kahta kautta: ulkomaille lähtevälle työntekijälle on taattu kohdemaan työehdot ja vastaavasti Suomeen tuleville ulkomaisille työntekijöille ei voi esimerkiksi maksaa alle suomalaisten työehtosopimusten mukaista palkkaa.</p><p>Toukokuussa 2018 pidetyssä lopullisessa äänestyksessä kiinnitti huomiota se, että Suomen nykyisistä mepeistä kaikki muut äänestivät parlamentissa direktiivin puolesta, paitsi perussuomalaisista Jussi Halla-aho äänesti esitystä vastaan ja Pirkko Ruohonen-Lerner äänesti tyhjää. Tämä herättää kysymyksen, ovatko perussuomalaiset puolueena suomalaisen työntekijän asialla, kuten he väittävät olevansa?</p><p>Direktiivi vaikeuttaa selkeästi halpatyövoiman hyväksikäyttöä. Suurin osa EU:n sisällä lähetettävistä työntekijöistä tulee halvemman työvoiman maista kalliimpiin maihin. Suurin lähettäjämaa on Puola noin 440 000 työntekijällä ja suurin vastaanottajamaa Saksa, johon saapui vuonna 2016 yli puoli miljoonaa lähetettyä työntekijää (Euroopan komissio 2016).</p><p>Ongelman ytimessä eivät kuitenkaan ole ulkomaalaiset työntekijät, vaan työehtoja dumppaavat yritykset. Yritysten epäeettistä toimintaa ei siten estetä rajoja sulkemalla, vaan valvomalla, että työehtojen vähimmäistasoa noudatetaan. Pohjoismainen malli, jossa laajalti sitovat työehtosopimukset takaavat kunnollisen työehtojen vähimmäistason työntekijöille ja tasapuoliset kilpailuedellytykset yrityksille, on pohja, jota pitää edistää koko EU:n alueella.</p><p><strong>Palkkojen polkeminen on kitkettävä Euroopasta</strong></p><p>Alipalkkaus, näennäisyrittäjyys ja alustatyö ovat valitettavan yleisiä työehtojen polkemisen esimerkkejä sekä Suomessa että koko EU:ssa. Turvattomuus, vahva riippuvuus yhdestä työnantajasta, ylipitkät työpäivät ja -viikot sekä tessin alittavat palkat ovat ilmiöitä, joita joudumme valitettavasti todistamaan ympäri Eurooppaa.</p><p>EU:n sisällä erot jäsenmaiden vähimmäispalkkojen ja sosiaaliturvajärjestelmien välillä suorastaan houkuttelevat yrityksiä käyttämään tilannetta hyväksi. Toisaalta ulkomaalainen työvoima on usein altis työperäiselle hyväksikäytölle, sillä heillä on usein puutteelliset tiedot kohdemaan palkoista ja työehdoista.</p><p>Halpatyömarkkinoiden syntyminen on kestävän kehityksen totaalinen vastakohta. Se vääristää yritysten välistä kilpailua ja johtaa pahimmillaan negatiiviseen kierteeseen, jossa on käynnissä jatkuva reilusti toimivien yritysten pudotuspeli. Halpatyömarkkinoilla myös murennetaan valtioiden rahoituspohjaa: yhtäältä alipalkkaus vähentää verotuloja ja toisaalta toimeentulo-ongelmia joudutaan paikkaamaan sosiaaliturvalla. Matala työehtojen vähimmäistaso itsessään on perin huono kannuste yritysten kehittämiselle ja talouskasvun edellytysten luomiselle.</p><p>EU on konkreettisella tasolla pyrkinyt hillitsemään palkkadumppausta mm. lähetettyjen työntekijöiden direktiivillä. Direktiivi takaa kohdemaan työehdot myös maan ulkopuolelta tuleville lähetetyille työntekijöille. Tämä toimii suomalaisten työntekijöiden hyväksi kahta kautta: ulkomaille lähtevälle työntekijälle on taattu kohdemaan työehdot ja vastaavasti Suomeen tuleville ulkomaisille työntekijöille ei voi esimerkiksi maksaa alle suomalaisten työehtosopimusten mukaista palkkaa.</p><p>Toukokuussa 2018 pidetyssä lopullisessa äänestyksessä kiinnitti huomiota se, että Suomen nykyisistä mepeistä kaikki muut äänestivät parlamentissa direktiivin puolesta, paitsi perussuomalaisista Jussi Halla-aho äänesti esitystä vastaan ja Pirkko Ruohonen-Lerner äänesti tyhjää. Tämä herättää kysymyksen, ovatko perussuomalaiset puolueena suomalaisen työntekijän asialla, kuten he väittävät olevansa?</p><p>Direktiivi vaikeuttaa selkeästi halpatyövoiman hyväksikäyttöä. Suurin osa EU:n sisällä lähetettävistä työntekijöistä tulee halvemman työvoiman maista kalliimpiin maihin. Suurin lähettäjämaa on Puola noin 440 000 työntekijällä ja suurin vastaanottajamaa Saksa, johon saapui vuonna 2016 yli puoli miljoonaa lähetettyä työntekijää (Euroopan komissio 2016).</p><p>Ongelman ytimessä eivät kuitenkaan ole ulkomaalaiset työntekijät, vaan työehtoja dumppaavat yritykset. Yritysten epäeettistä toimintaa ei siten estetä rajoja sulkemalla, vaan valvomalla, että työehtojen vähimmäistasoa noudatetaan. Pohjoismainen malli, jossa laajalti sitovat työehtosopimukset takaavat kunnollisen työehtojen vähimmäistason työntekijöille ja tasapuoliset kilpailuedellytykset yrityksille, on pohja, jota pitää edistää koko EU:n alueella.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div>  

Alipalkkaus, näennäisyrittäjyys ja alustatyö ovat valitettavan yleisiä työehtojen polkemisen esimerkkejä sekä Suomessa että koko EU:ssa. Turvattomuus, vahva riippuvuus yhdestä työnantajasta, ylipitkät työpäivät ja -viikot sekä tessin alittavat palkat ovat ilmiöitä, joita joudumme valitettavasti todistamaan ympäri Eurooppaa.

EU:n sisällä erot jäsenmaiden vähimmäispalkkojen ja sosiaaliturvajärjestelmien välillä suorastaan houkuttelevat yrityksiä käyttämään tilannetta hyväksi. Toisaalta ulkomaalainen työvoima on usein altis työperäiselle hyväksikäytölle, sillä heillä on usein puutteelliset tiedot kohdemaan palkoista ja työehdoista.

Halpatyömarkkinoiden syntyminen on kestävän kehityksen totaalinen vastakohta. Se vääristää yritysten välistä kilpailua ja johtaa pahimmillaan negatiiviseen kierteeseen, jossa on käynnissä jatkuva reilusti toimivien yritysten pudotuspeli. Halpatyömarkkinoilla myös murennetaan valtioiden rahoituspohjaa: yhtäältä alipalkkaus vähentää verotuloja ja toisaalta toimeentulo-ongelmia joudutaan paikkaamaan sosiaaliturvalla. Matala työehtojen vähimmäistaso itsessään on perin huono kannuste yritysten kehittämiselle ja talouskasvun edellytysten luomiselle.

EU on konkreettisella tasolla pyrkinyt hillitsemään palkkadumppausta mm. lähetettyjen työntekijöiden direktiivillä. Direktiivi takaa kohdemaan työehdot myös maan ulkopuolelta tuleville lähetetyille työntekijöille. Tämä toimii suomalaisten työntekijöiden hyväksi kahta kautta: ulkomaille lähtevälle työntekijälle on taattu kohdemaan työehdot ja vastaavasti Suomeen tuleville ulkomaisille työntekijöille ei voi esimerkiksi maksaa alle suomalaisten työehtosopimusten mukaista palkkaa.

Toukokuussa 2018 pidetyssä lopullisessa äänestyksessä kiinnitti huomiota se, että Suomen nykyisistä mepeistä kaikki muut äänestivät parlamentissa direktiivin puolesta, paitsi perussuomalaisista Jussi Halla-aho äänesti esitystä vastaan ja Pirkko Ruohonen-Lerner äänesti tyhjää. Tämä herättää kysymyksen, ovatko perussuomalaiset puolueena suomalaisen työntekijän asialla, kuten he väittävät olevansa?

Direktiivi vaikeuttaa selkeästi halpatyövoiman hyväksikäyttöä. Suurin osa EU:n sisällä lähetettävistä työntekijöistä tulee halvemman työvoiman maista kalliimpiin maihin. Suurin lähettäjämaa on Puola noin 440 000 työntekijällä ja suurin vastaanottajamaa Saksa, johon saapui vuonna 2016 yli puoli miljoonaa lähetettyä työntekijää (Euroopan komissio 2016).

Ongelman ytimessä eivät kuitenkaan ole ulkomaalaiset työntekijät, vaan työehtoja dumppaavat yritykset. Yritysten epäeettistä toimintaa ei siten estetä rajoja sulkemalla, vaan valvomalla, että työehtojen vähimmäistasoa noudatetaan. Pohjoismainen malli, jossa laajalti sitovat työehtosopimukset takaavat kunnollisen työehtojen vähimmäistason työntekijöille ja tasapuoliset kilpailuedellytykset yrityksille, on pohja, jota pitää edistää koko EU:n alueella.

Palkkojen polkeminen on kitkettävä Euroopasta

Alipalkkaus, näennäisyrittäjyys ja alustatyö ovat valitettavan yleisiä työehtojen polkemisen esimerkkejä sekä Suomessa että koko EU:ssa. Turvattomuus, vahva riippuvuus yhdestä työnantajasta, ylipitkät työpäivät ja -viikot sekä tessin alittavat palkat ovat ilmiöitä, joita joudumme valitettavasti todistamaan ympäri Eurooppaa.

EU:n sisällä erot jäsenmaiden vähimmäispalkkojen ja sosiaaliturvajärjestelmien välillä suorastaan houkuttelevat yrityksiä käyttämään tilannetta hyväksi. Toisaalta ulkomaalainen työvoima on usein altis työperäiselle hyväksikäytölle, sillä heillä on usein puutteelliset tiedot kohdemaan palkoista ja työehdoista.

Halpatyömarkkinoiden syntyminen on kestävän kehityksen totaalinen vastakohta. Se vääristää yritysten välistä kilpailua ja johtaa pahimmillaan negatiiviseen kierteeseen, jossa on käynnissä jatkuva reilusti toimivien yritysten pudotuspeli. Halpatyömarkkinoilla myös murennetaan valtioiden rahoituspohjaa: yhtäältä alipalkkaus vähentää verotuloja ja toisaalta toimeentulo-ongelmia joudutaan paikkaamaan sosiaaliturvalla. Matala työehtojen vähimmäistaso itsessään on perin huono kannuste yritysten kehittämiselle ja talouskasvun edellytysten luomiselle.

EU on konkreettisella tasolla pyrkinyt hillitsemään palkkadumppausta mm. lähetettyjen työntekijöiden direktiivillä. Direktiivi takaa kohdemaan työehdot myös maan ulkopuolelta tuleville lähetetyille työntekijöille. Tämä toimii suomalaisten työntekijöiden hyväksi kahta kautta: ulkomaille lähtevälle työntekijälle on taattu kohdemaan työehdot ja vastaavasti Suomeen tuleville ulkomaisille työntekijöille ei voi esimerkiksi maksaa alle suomalaisten työehtosopimusten mukaista palkkaa.

Toukokuussa 2018 pidetyssä lopullisessa äänestyksessä kiinnitti huomiota se, että Suomen nykyisistä mepeistä kaikki muut äänestivät parlamentissa direktiivin puolesta, paitsi perussuomalaisista Jussi Halla-aho äänesti esitystä vastaan ja Pirkko Ruohonen-Lerner äänesti tyhjää. Tämä herättää kysymyksen, ovatko perussuomalaiset puolueena suomalaisen työntekijän asialla, kuten he väittävät olevansa?

Direktiivi vaikeuttaa selkeästi halpatyövoiman hyväksikäyttöä. Suurin osa EU:n sisällä lähetettävistä työntekijöistä tulee halvemman työvoiman maista kalliimpiin maihin. Suurin lähettäjämaa on Puola noin 440 000 työntekijällä ja suurin vastaanottajamaa Saksa, johon saapui vuonna 2016 yli puoli miljoonaa lähetettyä työntekijää (Euroopan komissio 2016).

Ongelman ytimessä eivät kuitenkaan ole ulkomaalaiset työntekijät, vaan työehtoja dumppaavat yritykset. Yritysten epäeettistä toimintaa ei siten estetä rajoja sulkemalla, vaan valvomalla, että työehtojen vähimmäistasoa noudatetaan. Pohjoismainen malli, jossa laajalti sitovat työehtosopimukset takaavat kunnollisen työehtojen vähimmäistason työntekijöille ja tasapuoliset kilpailuedellytykset yrityksille, on pohja, jota pitää edistää koko EU:n alueella.

]]>
0 http://neuvottelijasi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275820-palkkojen-polkeminen-on-kitkettava-euroopasta#comments EU Minimipalkka Työehtosopimukset Työelämä Sat, 11 May 2019 10:00:00 +0000 Jaana Ylitalo http://neuvottelijasi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275820-palkkojen-polkeminen-on-kitkettava-euroopasta
Palkkojen polkeminen on kitkettävä Euroopasta http://neuvottelijasi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275821-palkkojen-polkeminen-on-kitkettava-euroopasta <p>&nbsp;</p><p>Alipalkkaus, näennäisyrittäjyys ja alustatyö ovat valitettavan yleisiä työehtojen polkemisen esimerkkejä sekä Suomessa että koko EU:ssa. Turvattomuus, vahva riippuvuus yhdestä työnantajasta, ylipitkät työpäivät ja -viikot sekä tessin alittavat palkat ovat ilmiöitä, joita joudumme valitettavasti todistamaan ympäri Eurooppaa.</p><p>EU:n sisällä erot jäsenmaiden vähimmäispalkkojen ja sosiaaliturvajärjestelmien välillä suorastaan houkuttelevat yrityksiä käyttämään tilannetta hyväksi. Toisaalta ulkomaalainen työvoima on usein altis työperäiselle hyväksikäytölle, sillä heillä on usein puutteelliset tiedot kohdemaan palkoista ja työehdoista.</p><p>Halpatyömarkkinoiden syntyminen on kestävän kehityksen totaalinen vastakohta. Se vääristää yritysten välistä kilpailua ja johtaa pahimmillaan negatiiviseen kierteeseen, jossa on käynnissä jatkuva reilusti toimivien yritysten pudotuspeli. Halpatyömarkkinoilla myös murennetaan valtioiden rahoituspohjaa: yhtäältä alipalkkaus vähentää verotuloja ja toisaalta toimeentulo-ongelmia joudutaan paikkaamaan sosiaaliturvalla. Matala työehtojen vähimmäistaso itsessään on perin huono kannuste yritysten kehittämiselle ja talouskasvun edellytysten luomiselle.</p><p>EU on konkreettisella tasolla pyrkinyt hillitsemään palkkadumppausta mm. lähetettyjen työntekijöiden direktiivillä. Direktiivi takaa kohdemaan työehdot myös maan ulkopuolelta tuleville lähetetyille työntekijöille. Tämä toimii suomalaisten työntekijöiden hyväksi kahta kautta: ulkomaille lähtevälle työntekijälle on taattu kohdemaan työehdot ja vastaavasti Suomeen tuleville ulkomaisille työntekijöille ei voi esimerkiksi maksaa alle suomalaisten työehtosopimusten mukaista palkkaa.</p><p>Toukokuussa 2018 pidetyssä lopullisessa äänestyksessä kiinnitti huomiota se, että Suomen nykyisistä mepeistä kaikki muut äänestivät parlamentissa direktiivin puolesta, paitsi perussuomalaisista Jussi Halla-aho äänesti esitystä vastaan ja Pirkko Ruohonen-Lerner äänesti tyhjää. Tämä herättää kysymyksen, ovatko perussuomalaiset puolueena suomalaisen työntekijän asialla, kuten he väittävät olevansa?</p><p>Direktiivi vaikeuttaa selkeästi halpatyövoiman hyväksikäyttöä. Suurin osa EU:n sisällä lähetettävistä työntekijöistä tulee halvemman työvoiman maista kalliimpiin maihin. Suurin lähettäjämaa on Puola noin 440 000 työntekijällä ja suurin vastaanottajamaa Saksa, johon saapui vuonna 2016 yli puoli miljoonaa lähetettyä työntekijää (Euroopan komissio 2016).</p><p>Ongelman ytimessä eivät kuitenkaan ole ulkomaalaiset työntekijät, vaan työehtoja dumppaavat yritykset. Yritysten epäeettistä toimintaa ei siten estetä rajoja sulkemalla, vaan valvomalla, että työehtojen vähimmäistasoa noudatetaan. Pohjoismainen malli, jossa laajalti sitovat työehtosopimukset takaavat kunnollisen työehtojen vähimmäistason työntekijöille ja tasapuoliset kilpailuedellytykset yrityksille, on pohja, jota pitää edistää koko EU:n alueella.</p><p><strong>Palkkojen polkeminen on kitkettävä Euroopasta</strong></p><p>Alipalkkaus, näennäisyrittäjyys ja alustatyö ovat valitettavan yleisiä työehtojen polkemisen esimerkkejä sekä Suomessa että koko EU:ssa. Turvattomuus, vahva riippuvuus yhdestä työnantajasta, ylipitkät työpäivät ja -viikot sekä tessin alittavat palkat ovat ilmiöitä, joita joudumme valitettavasti todistamaan ympäri Eurooppaa.</p><p>EU:n sisällä erot jäsenmaiden vähimmäispalkkojen ja sosiaaliturvajärjestelmien välillä suorastaan houkuttelevat yrityksiä käyttämään tilannetta hyväksi. Toisaalta ulkomaalainen työvoima on usein altis työperäiselle hyväksikäytölle, sillä heillä on usein puutteelliset tiedot kohdemaan palkoista ja työehdoista.</p><p>Halpatyömarkkinoiden syntyminen on kestävän kehityksen totaalinen vastakohta. Se vääristää yritysten välistä kilpailua ja johtaa pahimmillaan negatiiviseen kierteeseen, jossa on käynnissä jatkuva reilusti toimivien yritysten pudotuspeli. Halpatyömarkkinoilla myös murennetaan valtioiden rahoituspohjaa: yhtäältä alipalkkaus vähentää verotuloja ja toisaalta toimeentulo-ongelmia joudutaan paikkaamaan sosiaaliturvalla. Matala työehtojen vähimmäistaso itsessään on perin huono kannuste yritysten kehittämiselle ja talouskasvun edellytysten luomiselle.</p><p>EU on konkreettisella tasolla pyrkinyt hillitsemään palkkadumppausta mm. lähetettyjen työntekijöiden direktiivillä. Direktiivi takaa kohdemaan työehdot myös maan ulkopuolelta tuleville lähetetyille työntekijöille. Tämä toimii suomalaisten työntekijöiden hyväksi kahta kautta: ulkomaille lähtevälle työntekijälle on taattu kohdemaan työehdot ja vastaavasti Suomeen tuleville ulkomaisille työntekijöille ei voi esimerkiksi maksaa alle suomalaisten työehtosopimusten mukaista palkkaa.</p><p>Toukokuussa 2018 pidetyssä lopullisessa äänestyksessä kiinnitti huomiota se, että Suomen nykyisistä mepeistä kaikki muut äänestivät parlamentissa direktiivin puolesta, paitsi perussuomalaisista Jussi Halla-aho äänesti esitystä vastaan ja Pirkko Ruohonen-Lerner äänesti tyhjää. Tämä herättää kysymyksen, ovatko perussuomalaiset puolueena suomalaisen työntekijän asialla, kuten he väittävät olevansa?</p><p>Direktiivi vaikeuttaa selkeästi halpatyövoiman hyväksikäyttöä. Suurin osa EU:n sisällä lähetettävistä työntekijöistä tulee halvemman työvoiman maista kalliimpiin maihin. Suurin lähettäjämaa on Puola noin 440 000 työntekijällä ja suurin vastaanottajamaa Saksa, johon saapui vuonna 2016 yli puoli miljoonaa lähetettyä työntekijää (Euroopan komissio 2016).</p><p>Ongelman ytimessä eivät kuitenkaan ole ulkomaalaiset työntekijät, vaan työehtoja dumppaavat yritykset. Yritysten epäeettistä toimintaa ei siten estetä rajoja sulkemalla, vaan valvomalla, että työehtojen vähimmäistasoa noudatetaan. Pohjoismainen malli, jossa laajalti sitovat työehtosopimukset takaavat kunnollisen työehtojen vähimmäistason työntekijöille ja tasapuoliset kilpailuedellytykset yrityksille, on pohja, jota pitää edistää koko EU:n alueella.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div>  

Alipalkkaus, näennäisyrittäjyys ja alustatyö ovat valitettavan yleisiä työehtojen polkemisen esimerkkejä sekä Suomessa että koko EU:ssa. Turvattomuus, vahva riippuvuus yhdestä työnantajasta, ylipitkät työpäivät ja -viikot sekä tessin alittavat palkat ovat ilmiöitä, joita joudumme valitettavasti todistamaan ympäri Eurooppaa.

EU:n sisällä erot jäsenmaiden vähimmäispalkkojen ja sosiaaliturvajärjestelmien välillä suorastaan houkuttelevat yrityksiä käyttämään tilannetta hyväksi. Toisaalta ulkomaalainen työvoima on usein altis työperäiselle hyväksikäytölle, sillä heillä on usein puutteelliset tiedot kohdemaan palkoista ja työehdoista.

Halpatyömarkkinoiden syntyminen on kestävän kehityksen totaalinen vastakohta. Se vääristää yritysten välistä kilpailua ja johtaa pahimmillaan negatiiviseen kierteeseen, jossa on käynnissä jatkuva reilusti toimivien yritysten pudotuspeli. Halpatyömarkkinoilla myös murennetaan valtioiden rahoituspohjaa: yhtäältä alipalkkaus vähentää verotuloja ja toisaalta toimeentulo-ongelmia joudutaan paikkaamaan sosiaaliturvalla. Matala työehtojen vähimmäistaso itsessään on perin huono kannuste yritysten kehittämiselle ja talouskasvun edellytysten luomiselle.

EU on konkreettisella tasolla pyrkinyt hillitsemään palkkadumppausta mm. lähetettyjen työntekijöiden direktiivillä. Direktiivi takaa kohdemaan työehdot myös maan ulkopuolelta tuleville lähetetyille työntekijöille. Tämä toimii suomalaisten työntekijöiden hyväksi kahta kautta: ulkomaille lähtevälle työntekijälle on taattu kohdemaan työehdot ja vastaavasti Suomeen tuleville ulkomaisille työntekijöille ei voi esimerkiksi maksaa alle suomalaisten työehtosopimusten mukaista palkkaa.

Toukokuussa 2018 pidetyssä lopullisessa äänestyksessä kiinnitti huomiota se, että Suomen nykyisistä mepeistä kaikki muut äänestivät parlamentissa direktiivin puolesta, paitsi perussuomalaisista Jussi Halla-aho äänesti esitystä vastaan ja Pirkko Ruohonen-Lerner äänesti tyhjää. Tämä herättää kysymyksen, ovatko perussuomalaiset puolueena suomalaisen työntekijän asialla, kuten he väittävät olevansa?

Direktiivi vaikeuttaa selkeästi halpatyövoiman hyväksikäyttöä. Suurin osa EU:n sisällä lähetettävistä työntekijöistä tulee halvemman työvoiman maista kalliimpiin maihin. Suurin lähettäjämaa on Puola noin 440 000 työntekijällä ja suurin vastaanottajamaa Saksa, johon saapui vuonna 2016 yli puoli miljoonaa lähetettyä työntekijää (Euroopan komissio 2016).

Ongelman ytimessä eivät kuitenkaan ole ulkomaalaiset työntekijät, vaan työehtoja dumppaavat yritykset. Yritysten epäeettistä toimintaa ei siten estetä rajoja sulkemalla, vaan valvomalla, että työehtojen vähimmäistasoa noudatetaan. Pohjoismainen malli, jossa laajalti sitovat työehtosopimukset takaavat kunnollisen työehtojen vähimmäistason työntekijöille ja tasapuoliset kilpailuedellytykset yrityksille, on pohja, jota pitää edistää koko EU:n alueella.

Palkkojen polkeminen on kitkettävä Euroopasta

Alipalkkaus, näennäisyrittäjyys ja alustatyö ovat valitettavan yleisiä työehtojen polkemisen esimerkkejä sekä Suomessa että koko EU:ssa. Turvattomuus, vahva riippuvuus yhdestä työnantajasta, ylipitkät työpäivät ja -viikot sekä tessin alittavat palkat ovat ilmiöitä, joita joudumme valitettavasti todistamaan ympäri Eurooppaa.

EU:n sisällä erot jäsenmaiden vähimmäispalkkojen ja sosiaaliturvajärjestelmien välillä suorastaan houkuttelevat yrityksiä käyttämään tilannetta hyväksi. Toisaalta ulkomaalainen työvoima on usein altis työperäiselle hyväksikäytölle, sillä heillä on usein puutteelliset tiedot kohdemaan palkoista ja työehdoista.

Halpatyömarkkinoiden syntyminen on kestävän kehityksen totaalinen vastakohta. Se vääristää yritysten välistä kilpailua ja johtaa pahimmillaan negatiiviseen kierteeseen, jossa on käynnissä jatkuva reilusti toimivien yritysten pudotuspeli. Halpatyömarkkinoilla myös murennetaan valtioiden rahoituspohjaa: yhtäältä alipalkkaus vähentää verotuloja ja toisaalta toimeentulo-ongelmia joudutaan paikkaamaan sosiaaliturvalla. Matala työehtojen vähimmäistaso itsessään on perin huono kannuste yritysten kehittämiselle ja talouskasvun edellytysten luomiselle.

EU on konkreettisella tasolla pyrkinyt hillitsemään palkkadumppausta mm. lähetettyjen työntekijöiden direktiivillä. Direktiivi takaa kohdemaan työehdot myös maan ulkopuolelta tuleville lähetetyille työntekijöille. Tämä toimii suomalaisten työntekijöiden hyväksi kahta kautta: ulkomaille lähtevälle työntekijälle on taattu kohdemaan työehdot ja vastaavasti Suomeen tuleville ulkomaisille työntekijöille ei voi esimerkiksi maksaa alle suomalaisten työehtosopimusten mukaista palkkaa.

Toukokuussa 2018 pidetyssä lopullisessa äänestyksessä kiinnitti huomiota se, että Suomen nykyisistä mepeistä kaikki muut äänestivät parlamentissa direktiivin puolesta, paitsi perussuomalaisista Jussi Halla-aho äänesti esitystä vastaan ja Pirkko Ruohonen-Lerner äänesti tyhjää. Tämä herättää kysymyksen, ovatko perussuomalaiset puolueena suomalaisen työntekijän asialla, kuten he väittävät olevansa?

Direktiivi vaikeuttaa selkeästi halpatyövoiman hyväksikäyttöä. Suurin osa EU:n sisällä lähetettävistä työntekijöistä tulee halvemman työvoiman maista kalliimpiin maihin. Suurin lähettäjämaa on Puola noin 440 000 työntekijällä ja suurin vastaanottajamaa Saksa, johon saapui vuonna 2016 yli puoli miljoonaa lähetettyä työntekijää (Euroopan komissio 2016).

Ongelman ytimessä eivät kuitenkaan ole ulkomaalaiset työntekijät, vaan työehtoja dumppaavat yritykset. Yritysten epäeettistä toimintaa ei siten estetä rajoja sulkemalla, vaan valvomalla, että työehtojen vähimmäistasoa noudatetaan. Pohjoismainen malli, jossa laajalti sitovat työehtosopimukset takaavat kunnollisen työehtojen vähimmäistason työntekijöille ja tasapuoliset kilpailuedellytykset yrityksille, on pohja, jota pitää edistää koko EU:n alueella.

]]>
2 http://neuvottelijasi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275821-palkkojen-polkeminen-on-kitkettava-euroopasta#comments EU Minimipalkka Työehtosopimukset Työelämä Sat, 11 May 2019 10:00:00 +0000 Jaana Ylitalo http://neuvottelijasi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/275821-palkkojen-polkeminen-on-kitkettava-euroopasta
Suomen on edistettävä työntekijöiden oikeuksia koko Euroopassa http://neuvottelijasi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274253-suomen-on-edistettava-tyontekijoiden-oikeuksia-koko-euroopassa <p>Suomen on edistettävä työntekijöiden oikeuksia koko Euroopassa</p> <p>Suomen kolmas kerta EU:n puheenjohtajamaana alkaa heinäkuun alussa. Puheenjohtajamaalla on merkittävä rooli Eurooppa-neuvoston lainsäädäntöä valmistelevan politiikan johtajana ja suunnannäyttäjänä. Tämä rooli korostuu etenkin uuden viisivuotiskauden alkaessa. Siksi on tärkeää, että Suomi ottaa alusta saakka aktiivisen otteen myös työntekijöiden oikeuksien, työsuojelun ja tasa-arvon kehittäjänä.</p> <p>Työntekijöiden ja työnantajien järjestäytymiseen ja neuvotteluihin perustuva tasapainoinen työelämän kehittäminen on keskeinen tekijä siinä, että Eurooppa on globaalisti verraten hyvinvoiva ja tasa-arvoinen maanosa. Tilanne ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys, vaan työehtojen polkemista, sosiaalista dumppausta sekä tuloerojen kasvua esiintyy yhä enemmän jokaisessa jäsenmaassa.</p> <p>Hyvinvoinnista on pidettävä kiinni ja meidän on panostettava entistä johdonmukaisemmin siihen, että työmarkkinajärjestöjen vuoropuhelulle luodaan hyvät edellytykset niin EU-tasolla kuin jäsenmaissa.</p> <p>Uuden hallituksemme on otettava aktiivinen ote sosiaalisesti vastuullisen Euroopan kehittämisessä ja nostettava asia vahvasti esille Suomen EU-puheenjohtajuuskauden asialistalle. Olennainen ja Suomelle myös luonteva lähtökohta on olemassa olevien työmarkkinasopimusten ja kolmikantaisen valmistelun kunnioitus. Vahvan talouden ja järjestäytyneiden työmarkkinoiden Pohjoismaat ovat kannustavia esimerkkejä rakennettaessa kokonaisvaltaista hyvinvointia kaikkiin EU-maihin.</p> <p>Työelämä ja hyvinvointi ovat viime vuosina osittain palanneet asialistalle vuosikymmenen alun <em>austerity</em>-politiikan eli leikkaamisen ja talouden kiristämisen jälkeen. EU:ssa on käynnistetty uudistuksia, jotka vahvistavat liikkuvien työntekijöiden oikeutta yhdenvertaisiin työehtoihin, päivittävät työsuojelusäännöksiä tämän päivän riskeihin sekä pyrkivät takaamaan työelämän eurooppalaiset vähimmäisoikeudet myös uudenlaisissa työn teettämisen muodoissa. Tämä ei vielä riitä, vaan kehittämiseen tarvitaan kokonaisvaltaista otetta.</p> <p>Meidän kaikkien kannattaa käyttää ääntämme EU-vaaleissa, joissa ratkaistaan maanosamme kehityssuunta seuraavaksi viideksi vuodeksi. Samaan suuntaan katsova ja arvopohjaltaan eheä unioni pystyy parhaiten edistämään humaaneja arvoja maailmanpolitiikassa, turvaamaan reilut ja taloudellista hyötyä tuottavat sisämarkkinat sekä vahvistamaan asemaamme globaalissa kilpailussa. Repivästä ja itsekkäästä politiikasta olisi päästävä yhteistyön ja luottamuksen aikaan myös Euroopan unionissa.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Suomen on edistettävä työntekijöiden oikeuksia koko Euroopassa

Suomen kolmas kerta EU:n puheenjohtajamaana alkaa heinäkuun alussa. Puheenjohtajamaalla on merkittävä rooli Eurooppa-neuvoston lainsäädäntöä valmistelevan politiikan johtajana ja suunnannäyttäjänä. Tämä rooli korostuu etenkin uuden viisivuotiskauden alkaessa. Siksi on tärkeää, että Suomi ottaa alusta saakka aktiivisen otteen myös työntekijöiden oikeuksien, työsuojelun ja tasa-arvon kehittäjänä.

Työntekijöiden ja työnantajien järjestäytymiseen ja neuvotteluihin perustuva tasapainoinen työelämän kehittäminen on keskeinen tekijä siinä, että Eurooppa on globaalisti verraten hyvinvoiva ja tasa-arvoinen maanosa. Tilanne ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys, vaan työehtojen polkemista, sosiaalista dumppausta sekä tuloerojen kasvua esiintyy yhä enemmän jokaisessa jäsenmaassa.

Hyvinvoinnista on pidettävä kiinni ja meidän on panostettava entistä johdonmukaisemmin siihen, että työmarkkinajärjestöjen vuoropuhelulle luodaan hyvät edellytykset niin EU-tasolla kuin jäsenmaissa.

Uuden hallituksemme on otettava aktiivinen ote sosiaalisesti vastuullisen Euroopan kehittämisessä ja nostettava asia vahvasti esille Suomen EU-puheenjohtajuuskauden asialistalle. Olennainen ja Suomelle myös luonteva lähtökohta on olemassa olevien työmarkkinasopimusten ja kolmikantaisen valmistelun kunnioitus. Vahvan talouden ja järjestäytyneiden työmarkkinoiden Pohjoismaat ovat kannustavia esimerkkejä rakennettaessa kokonaisvaltaista hyvinvointia kaikkiin EU-maihin.

Työelämä ja hyvinvointi ovat viime vuosina osittain palanneet asialistalle vuosikymmenen alun austerity-politiikan eli leikkaamisen ja talouden kiristämisen jälkeen. EU:ssa on käynnistetty uudistuksia, jotka vahvistavat liikkuvien työntekijöiden oikeutta yhdenvertaisiin työehtoihin, päivittävät työsuojelusäännöksiä tämän päivän riskeihin sekä pyrkivät takaamaan työelämän eurooppalaiset vähimmäisoikeudet myös uudenlaisissa työn teettämisen muodoissa. Tämä ei vielä riitä, vaan kehittämiseen tarvitaan kokonaisvaltaista otetta.

Meidän kaikkien kannattaa käyttää ääntämme EU-vaaleissa, joissa ratkaistaan maanosamme kehityssuunta seuraavaksi viideksi vuodeksi. Samaan suuntaan katsova ja arvopohjaltaan eheä unioni pystyy parhaiten edistämään humaaneja arvoja maailmanpolitiikassa, turvaamaan reilut ja taloudellista hyötyä tuottavat sisämarkkinat sekä vahvistamaan asemaamme globaalissa kilpailussa. Repivästä ja itsekkäästä politiikasta olisi päästävä yhteistyön ja luottamuksen aikaan myös Euroopan unionissa.

]]>
0 http://neuvottelijasi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274253-suomen-on-edistettava-tyontekijoiden-oikeuksia-koko-euroopassa#comments EU-puheenjohtajuuskausi Sosiaalinen oikeudenmukaisuus Sosiaalinen ulottuvuus Työelämä Työelämäagenda Fri, 12 Apr 2019 20:27:06 +0000 Jaana Ylitalo http://neuvottelijasi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/274253-suomen-on-edistettava-tyontekijoiden-oikeuksia-koko-euroopassa
Perhevapaauudistus - Lisää vapautta, vähemmän kiintiöitä http://teresammallahti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273997-perhevapaauudistus-lisaa-vapautta-vahemman-kiintioita <p><object width="648" height="390"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/VmF0Jf1BlQ4?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" /><param name="wmode" value="transparent" /><param name="allowFullScreen" value="true" /><param name="allowscriptaccess" value="always" /><embed src="http://www.youtube.com/v/VmF0Jf1BlQ4?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" type="application/x-shockwave-flash" wmode="transparent" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true" width="648" height="390"></embed></object></p><p>Viime vuosina jokaisen puolueen ohjelmiin on noussut esitys perhevapaiden uudistamisesta, mallien vaihdellessa laidasta laitaan. Perhevapaata pidetään nykyään virheellisesti vanhemmille myönnettävänä etuisuutena, vaikka sen pohjimmainen tarkoitus pitäisi olla lapsen edun takaaminen.</p><p>Tällä hetkellä käydystä perhevapaakeskustelusta jää lähinnä sellainen kuva, ettei maailman koulutetuimpiin kuuluva ihmisryhmä, eli suomalaiset, osaa tehdä perhevapaiden suhteen hyviä valintoja ilman valtiovallan pakkokeinoja. Osa poliitikoista vieläpä yrittää saada lapset jo taaperoikäisinä valtion kasvatuslaitoksiin aivan niin kuin vanhemmat olisivat suurin uhka lastensa hyvinvoinnille.</p><p>Olen erityisen huolissani siitä keskushallinnon kaikkivoipaisuuteen uskovan poliittisen laidan ajatuksesta ajaa erilaisia pakkokiintiömalleja, kuten 6+6+6-mallia. Niitä edistävät poliittiset ohjelmat ja poliitikot yleensä ilmoittavat motiivikseen valtiovallan pakottaman sukupuolten välisen lopputulosten tasa-arvon perhevapaiden jakautumisessa. Olen käynyt aikaisemmalla videolla läpi argumentteja ja tutkimuksia, joilla noita keskushallintoutopistien malleja on edistetty, joten ei niistä sen enempää. Minustakin nykyinen systeemi on omalta osaltaa kehno ja sitä tulee uudistaa, muuta moraalisesti kestävänä motiivina pitää olla suomalaisten lisääntyvä vapaus ja lapsen etu.</p><p>Suomalaisten kaipaamaan vapautta on se, että lasten vanhemmilla on mahdollisimman hyvä mahdollisuus pitää perheestään huolta parhaaksi katsomallaan tavalla. En usko monenkaan suomalaisen haluavan, että valtio tunkeutuu heidän yksityiselämäänsä päättämään kenen täytyy käyttää minkäkin kokoinen siivu perhevapaista. Emmehän me halua valtiota kyttäämään ihmisten makuuhuoneisiinkaan! Miksi me siis haluaisimme valtion mikromanageroimaan perheiden sisäistä päätöksentekoa?</p><p>Ehdottomasti paras perhevapaamalli on sellainen, että myönnetyt perhevapaat seuraavat lasta. Tällöin niin lapsen vanhemmilla on tasapuoliset mahdollisuudet päättää lapsensa parhaaksi, oli vanhemmat sitten yrittäjiä, työntekijöitä tai jotain muuta. Tällöin yhteiskunnan antama tuki koskisi jokaista lasta, jonka vanhemmat sitten päättäisivät vapaapäivien jakaantumisesta.</p><p>Esimerkiksi työttömillä vanhemmilla olisi mahdollisuus käyttää perhevapaakiintiöstä päiviä lapsenhoitoavun hankkimiseen käydessään työnhaussa. Päihteisiin addiktoituneet vanhemmat voisivat antaa vapaansa esimerkiksi sukulaisilleen tai muulle halukkaalle ulkopuoliselle, jolla on paremmat edellytykset huolehtia lapsesta. Yrittäjävanhemmat voisivat päästä nopeammin takaisin töihin pyytämällä uransa loppupuolella tai eläkkeellä olevia vanhempiaan lastenhoitoavuksi kohtuullista korvausta vastaan. Nämä ovat toki vain muutamia esimerkkejä, mutta tällainen järjestelmä antaisi perheille sitä paljon kaivattua joustavuutta ja vapautta kangistamatta perhepolitiikkaa keskushallintofetisistien työkaluksi.</p><p>Jos yhteiskuntana päätämme tukea perheitä esimerkiksi lakisääteisillä vapaapäivillä, niin kustannuksia ei voida maksattaa yrityksillä, vaan yhteisestä pussista. Kun työnantajille kompensoidaan työntekijän vapaalle jäämisestä syntynyt haitta, työelämän pelikenttä tasaantuu ja nuorten naisten palkkaamiseen liittyvä riski tasaantuu. Toki toivoisin tällaisen muutoksen myötä suomalaisen yrityskulttuurin muuttuvan mahdollisuuksien mukaan joustavammaksi niin perheellisille kuin kaikille muillekin.</p><p>Vakiovastaus tällaiseen vapauteen on tietysti se, että jos vanhempia ei pakoteta kiintiöin, ei lopputulosten tasa-arvoa perhevapaiden jakautumisessa koskaan saavuteta. Minusta ei tarvitsekaan. Eivät suomalaiset naiset ole mitään keskussuunnitteluvapahtajaa tarvitsevia ääliöitä, jotka pitää pelastaa omalta tyhmyydeltään, vaan itsenäisiä ja normaaliin perheensisäiseen neuvotteluun kykeneviä täysivaltaisia yksilöitä.</p><p>Vapautta ja lapsen etua korostavassa perhevapaamallissa vanhempainvapaat voidaan jakaa perheen päätöksellä tasan. Enkä suoraan sanottuna keksi, miksi tällaisen hetero-oletetun ydinperheoletetun miesoletettukaan vaatisi mitään sen vähempää? Mutta toisaalta, minä en olekaan niitä ihmisiä, jotka kuvittelevat tietävänsä muiden puolesta, miten heidän pitää elämänsä järjestää ollakseen onnellisia.</p><p>Älkääkä ymmärtäkö väärin. Minä kannustan ehdottomasti kaikkia vanhempia vaatimaan osansa perhevapaista. Perhevapaiden jakautumista tarkastelevien tilastojen valossa sanon erityisesti miehille, että kannattaa pohtia, onko parempi investointi olla lapsen kanssa kotona vai tekemässä uraa työpaikalla? Koska sitä asiaa ei tajua ennen kuin on liian myöhäistä, niin evästän hieman: Niitä vauvan tai taaperoikäisen kanssa vietettyjä ainutlaatuisia hetkiä ei saa millään rahamäärällä ostettua takaisin, kun ne kerran menevät ohi. Lupaan ja vannon, että yksikään vanhempi ei saattohoidossa harmittele olleensa liian vähän töissä.</p><p>Itse jouduin huonoon rakoon osuneen työttömyyden ja uuden työn alkamisen takia käytännössä jättämään omat perhevapaani minimiin. Kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaan, se on elämää. Jos pakkokiintiömalli olisi ollut tuolloin voimassa, olisi työnantaja heti laskenut, että tulen jäämään pitkälle vapaalle oltuani vain tovin töissä, ja todennäköisesti jättänyt minut palkkaamatta. Esittämälläni perhevapaamallilla rekrytointi olisi ollut näiltä osin riskitön ja esimerkiksi lyhennetty työviikko tai muut erikoisjärjestelyt helpommin sovittavissa.</p><p>Perhevapaauudistuksesta ei siis tule tehdä työkalua lopputulosten tasa-arvon saavuttamiseksi, jäykkien kiintiöiden luomiseksi ja perheiden autonomian murentamiseksi. Päin vastoin, perhevapaajärjestelmä tulee uudistaa esittämälläni tavalla niin, että se lisää perheiden itsemääräämisoikeutta ja joustavoittaa työmarkkinoita. Se on niin lapsen, vanhempien kuin yhteiskunnankin etu.</p><p>Jos tykkäät puhua politiikkaa, tsekkaa myös nämä kanavat:<br /><a href="https://www.facebook.com/SammallahtiTere/" target="_blank">FACEBOOK</a><br /><a href="http://www.youtube.com/TereSammallahti" target="_blank">YOUTUBE</a><br /><a href="https://twitter.com/TereSammallahti" target="_blank">TWITTER</a><br /><a href="https://www.instagram.com/terestroika/" target="_blank">INSTA (politiikka)</a><br /><a href="https://www.instagram.com/teresammallahti/" target="_blank">INSTA (vapaa-aika)</a><br />&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> www.youtube.com/watch?v=VmF0Jf1BlQ4

Viime vuosina jokaisen puolueen ohjelmiin on noussut esitys perhevapaiden uudistamisesta, mallien vaihdellessa laidasta laitaan. Perhevapaata pidetään nykyään virheellisesti vanhemmille myönnettävänä etuisuutena, vaikka sen pohjimmainen tarkoitus pitäisi olla lapsen edun takaaminen.

Tällä hetkellä käydystä perhevapaakeskustelusta jää lähinnä sellainen kuva, ettei maailman koulutetuimpiin kuuluva ihmisryhmä, eli suomalaiset, osaa tehdä perhevapaiden suhteen hyviä valintoja ilman valtiovallan pakkokeinoja. Osa poliitikoista vieläpä yrittää saada lapset jo taaperoikäisinä valtion kasvatuslaitoksiin aivan niin kuin vanhemmat olisivat suurin uhka lastensa hyvinvoinnille.

Olen erityisen huolissani siitä keskushallinnon kaikkivoipaisuuteen uskovan poliittisen laidan ajatuksesta ajaa erilaisia pakkokiintiömalleja, kuten 6+6+6-mallia. Niitä edistävät poliittiset ohjelmat ja poliitikot yleensä ilmoittavat motiivikseen valtiovallan pakottaman sukupuolten välisen lopputulosten tasa-arvon perhevapaiden jakautumisessa. Olen käynyt aikaisemmalla videolla läpi argumentteja ja tutkimuksia, joilla noita keskushallintoutopistien malleja on edistetty, joten ei niistä sen enempää. Minustakin nykyinen systeemi on omalta osaltaa kehno ja sitä tulee uudistaa, muuta moraalisesti kestävänä motiivina pitää olla suomalaisten lisääntyvä vapaus ja lapsen etu.

Suomalaisten kaipaamaan vapautta on se, että lasten vanhemmilla on mahdollisimman hyvä mahdollisuus pitää perheestään huolta parhaaksi katsomallaan tavalla. En usko monenkaan suomalaisen haluavan, että valtio tunkeutuu heidän yksityiselämäänsä päättämään kenen täytyy käyttää minkäkin kokoinen siivu perhevapaista. Emmehän me halua valtiota kyttäämään ihmisten makuuhuoneisiinkaan! Miksi me siis haluaisimme valtion mikromanageroimaan perheiden sisäistä päätöksentekoa?

Ehdottomasti paras perhevapaamalli on sellainen, että myönnetyt perhevapaat seuraavat lasta. Tällöin niin lapsen vanhemmilla on tasapuoliset mahdollisuudet päättää lapsensa parhaaksi, oli vanhemmat sitten yrittäjiä, työntekijöitä tai jotain muuta. Tällöin yhteiskunnan antama tuki koskisi jokaista lasta, jonka vanhemmat sitten päättäisivät vapaapäivien jakaantumisesta.

Esimerkiksi työttömillä vanhemmilla olisi mahdollisuus käyttää perhevapaakiintiöstä päiviä lapsenhoitoavun hankkimiseen käydessään työnhaussa. Päihteisiin addiktoituneet vanhemmat voisivat antaa vapaansa esimerkiksi sukulaisilleen tai muulle halukkaalle ulkopuoliselle, jolla on paremmat edellytykset huolehtia lapsesta. Yrittäjävanhemmat voisivat päästä nopeammin takaisin töihin pyytämällä uransa loppupuolella tai eläkkeellä olevia vanhempiaan lastenhoitoavuksi kohtuullista korvausta vastaan. Nämä ovat toki vain muutamia esimerkkejä, mutta tällainen järjestelmä antaisi perheille sitä paljon kaivattua joustavuutta ja vapautta kangistamatta perhepolitiikkaa keskushallintofetisistien työkaluksi.

Jos yhteiskuntana päätämme tukea perheitä esimerkiksi lakisääteisillä vapaapäivillä, niin kustannuksia ei voida maksattaa yrityksillä, vaan yhteisestä pussista. Kun työnantajille kompensoidaan työntekijän vapaalle jäämisestä syntynyt haitta, työelämän pelikenttä tasaantuu ja nuorten naisten palkkaamiseen liittyvä riski tasaantuu. Toki toivoisin tällaisen muutoksen myötä suomalaisen yrityskulttuurin muuttuvan mahdollisuuksien mukaan joustavammaksi niin perheellisille kuin kaikille muillekin.

Vakiovastaus tällaiseen vapauteen on tietysti se, että jos vanhempia ei pakoteta kiintiöin, ei lopputulosten tasa-arvoa perhevapaiden jakautumisessa koskaan saavuteta. Minusta ei tarvitsekaan. Eivät suomalaiset naiset ole mitään keskussuunnitteluvapahtajaa tarvitsevia ääliöitä, jotka pitää pelastaa omalta tyhmyydeltään, vaan itsenäisiä ja normaaliin perheensisäiseen neuvotteluun kykeneviä täysivaltaisia yksilöitä.

Vapautta ja lapsen etua korostavassa perhevapaamallissa vanhempainvapaat voidaan jakaa perheen päätöksellä tasan. Enkä suoraan sanottuna keksi, miksi tällaisen hetero-oletetun ydinperheoletetun miesoletettukaan vaatisi mitään sen vähempää? Mutta toisaalta, minä en olekaan niitä ihmisiä, jotka kuvittelevat tietävänsä muiden puolesta, miten heidän pitää elämänsä järjestää ollakseen onnellisia.

Älkääkä ymmärtäkö väärin. Minä kannustan ehdottomasti kaikkia vanhempia vaatimaan osansa perhevapaista. Perhevapaiden jakautumista tarkastelevien tilastojen valossa sanon erityisesti miehille, että kannattaa pohtia, onko parempi investointi olla lapsen kanssa kotona vai tekemässä uraa työpaikalla? Koska sitä asiaa ei tajua ennen kuin on liian myöhäistä, niin evästän hieman: Niitä vauvan tai taaperoikäisen kanssa vietettyjä ainutlaatuisia hetkiä ei saa millään rahamäärällä ostettua takaisin, kun ne kerran menevät ohi. Lupaan ja vannon, että yksikään vanhempi ei saattohoidossa harmittele olleensa liian vähän töissä.

Itse jouduin huonoon rakoon osuneen työttömyyden ja uuden työn alkamisen takia käytännössä jättämään omat perhevapaani minimiin. Kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaan, se on elämää. Jos pakkokiintiömalli olisi ollut tuolloin voimassa, olisi työnantaja heti laskenut, että tulen jäämään pitkälle vapaalle oltuani vain tovin töissä, ja todennäköisesti jättänyt minut palkkaamatta. Esittämälläni perhevapaamallilla rekrytointi olisi ollut näiltä osin riskitön ja esimerkiksi lyhennetty työviikko tai muut erikoisjärjestelyt helpommin sovittavissa.

Perhevapaauudistuksesta ei siis tule tehdä työkalua lopputulosten tasa-arvon saavuttamiseksi, jäykkien kiintiöiden luomiseksi ja perheiden autonomian murentamiseksi. Päin vastoin, perhevapaajärjestelmä tulee uudistaa esittämälläni tavalla niin, että se lisää perheiden itsemääräämisoikeutta ja joustavoittaa työmarkkinoita. Se on niin lapsen, vanhempien kuin yhteiskunnankin etu.

Jos tykkäät puhua politiikkaa, tsekkaa myös nämä kanavat:
FACEBOOK
YOUTUBE
TWITTER
INSTA (politiikka)
INSTA (vapaa-aika)
 

]]>
2 http://teresammallahti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273997-perhevapaauudistus-lisaa-vapautta-vahemman-kiintioita#comments Perhevapaat Perhevapaauudistus Työelämä Työntekijä Yrittäjä Wed, 10 Apr 2019 16:26:42 +0000 Tere Sammallahti http://teresammallahti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273997-perhevapaauudistus-lisaa-vapautta-vahemman-kiintioita
Työelämän joustot http://artoartovihavainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273834-tyoelaman-joustot <p>Kansalaiset suhtautuvat nuivasti siihen että palkat joustaisivat siinä tapauksessa että työnantajalla menee huonosti. &nbsp;</p> <p>Kansalaiset eivät tunne solidaarisuutta omistajia kohtaan, joiden voitot pienenevät, ei myöskään pois potkittavia työtovereitaan kohtaan, kun työllisyys joustaa palkkojen sijaan. Sitäpaitsi, nehän putoavat vain hyvinvointivaltion turvaverkkoihin.</p> <p>Kansalainen lähtee mieluimmin pingottamaan työssä, parantamaan työpanostaan, tehostamaan työsuoritustaan, kilpailee työtovereidensa kanssa siitä kuka saa jäädä töihin seuraavassa saneerauksessa, kilpailussa hävinneet saavat &nbsp;lähtöpassit. Tämä kilpailu työpaikoista tietenkin tuo lisää tulosta firmalle, mutta aiheuttaa samalla työperäisiä sairauksia ja loppuunpalamisia ja niiden kustannukset jäävätkin sitten yhteiskunnan harteille. Loppuunpalanut työntekijä savustetaan firmasta ulos ja tilalle otetaan toinen, loppuun kulutettavaksi.</p> <hr /><p>Pahimmassa tapauksessa voi tietenkin käydä niin että kaikki saavat lähtöpassit ja tuotanto siirretään jonnekin muualle. &nbsp;Tietenkin on olemassa tuotannonaloja joita ei voi Suomesta kokonaan lopettaa, mutta esimerkiksi vientiteollisuuden toimialat ovat sellaisia joista koko tuotanto voidaan varsin helposti ja mutkattomasti siirtää muualle, &nbsp;sinne missä kannattavuus on parempi.</p> <hr /><p>Mistä sitten mahtaa johtua tämä duunareiden vankka ajatus siitä että yleissitovuus on paras tapa järjestellä palkat ja työehdot?. &nbsp;Kysymys ei liene poliittinen. Luulisin että kokoomuslaiset valkokaulusduunarit, eli kynää ja näppistä käyttävät herraduunarit, ajattelevat tässä asiassa samoin kun demareita äänestävät sinikauluksiset jakoavainta käyttävät rasvakäpälät.</p> <hr /><p>Syy on muualla kuin poliittisissa mielipiteissä ja poliittisessa ideologiassa.</p> <p>suomalainen duunari tuntee omistavan luokan herrojen metkut. &nbsp;Duunaria vedetään linssiin heti kun tilaisuus sen sallii ja duunareiden hyvän hyvyyttään myöntämistä palkkajoustoista kerätyt rahat eivät menekään työllisyyden ylläpitoon tai firman toiminnan laajentamiseen Suomessa, vaan varat siirretään ulkomaille ja laajennetaan toimintaa siellä, tai ne pannaan jemmaan jonnekin veroparatiisiin.</p> <p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Kansalaiset suhtautuvat nuivasti siihen että palkat joustaisivat siinä tapauksessa että työnantajalla menee huonosti.  

Kansalaiset eivät tunne solidaarisuutta omistajia kohtaan, joiden voitot pienenevät, ei myöskään pois potkittavia työtovereitaan kohtaan, kun työllisyys joustaa palkkojen sijaan. Sitäpaitsi, nehän putoavat vain hyvinvointivaltion turvaverkkoihin.

Kansalainen lähtee mieluimmin pingottamaan työssä, parantamaan työpanostaan, tehostamaan työsuoritustaan, kilpailee työtovereidensa kanssa siitä kuka saa jäädä töihin seuraavassa saneerauksessa, kilpailussa hävinneet saavat  lähtöpassit. Tämä kilpailu työpaikoista tietenkin tuo lisää tulosta firmalle, mutta aiheuttaa samalla työperäisiä sairauksia ja loppuunpalamisia ja niiden kustannukset jäävätkin sitten yhteiskunnan harteille. Loppuunpalanut työntekijä savustetaan firmasta ulos ja tilalle otetaan toinen, loppuun kulutettavaksi.


Pahimmassa tapauksessa voi tietenkin käydä niin että kaikki saavat lähtöpassit ja tuotanto siirretään jonnekin muualle.  Tietenkin on olemassa tuotannonaloja joita ei voi Suomesta kokonaan lopettaa, mutta esimerkiksi vientiteollisuuden toimialat ovat sellaisia joista koko tuotanto voidaan varsin helposti ja mutkattomasti siirtää muualle,  sinne missä kannattavuus on parempi.


Mistä sitten mahtaa johtua tämä duunareiden vankka ajatus siitä että yleissitovuus on paras tapa järjestellä palkat ja työehdot?.  Kysymys ei liene poliittinen. Luulisin että kokoomuslaiset valkokaulusduunarit, eli kynää ja näppistä käyttävät herraduunarit, ajattelevat tässä asiassa samoin kun demareita äänestävät sinikauluksiset jakoavainta käyttävät rasvakäpälät.


Syy on muualla kuin poliittisissa mielipiteissä ja poliittisessa ideologiassa.

suomalainen duunari tuntee omistavan luokan herrojen metkut.  Duunaria vedetään linssiin heti kun tilaisuus sen sallii ja duunareiden hyvän hyvyyttään myöntämistä palkkajoustoista kerätyt rahat eivät menekään työllisyyden ylläpitoon tai firman toiminnan laajentamiseen Suomessa, vaan varat siirretään ulkomaille ja laajennetaan toimintaa siellä, tai ne pannaan jemmaan jonnekin veroparatiisiin.

 

]]>
14 http://artoartovihavainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273834-tyoelaman-joustot#comments Palkkajoustot Työelämä Tue, 09 Apr 2019 05:56:03 +0000 Arto Vihavainen http://artoartovihavainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273834-tyoelaman-joustot
Työttömän (työllistetyn) kohtelua Suomessa ja sen Ateenassa http://katriinakajannes.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273769-tyottoman-tyollistetyn-kohtelua-suomessa-ja-sen-ateenassa <p>Kun pääsin puoleksi vuodeksi työttömänä hommiin Jyväskylän kaupunginkirjastoon, kohtelu oli uskomatonta. Siitä voisi kirjoittaa kirjan. Oppilaani yliopistosta, nuori hieno ihminen, ahdistui kovasti kun hänet määrättiin valvomaan minua: edistyvätkö työni, osaanko tehdä jotakin ja noudatanko määräyksiä. Kolme vanhempaa kollegaa oli hänen sanojensa mukaan usein kyselemässä häneltä tätä kaikkea. Olin erinomaisin meriitein ja tuloksin opettanut ja tutkinut yliopistossa 30 vuotta, eikä kaupungin virastoissa eikä kirjastossa ollut ainoataan dosenttia.</p> <p>Kohtelu oli eri suhteissa alentavaa. Minulla teetettiin kirjastoapulaisen palkalla tutkijan töitä. Aineiston hankkiminen, siihen perehtyminen ja kirjoittaminen vaati aikaa. Kun olin päässyt hommiin, työskentelin salaa myös illat ja viikonloput. Tehtäväksi annettiin laatia Kirjasampoon kirjailijaesittelyjä. Kun kysyin ohjetta, se kuului: &rdquo;Kyllähän sinä tiedät, mikä on kirjailijaesittely.&rdquo; Kun tekstit olivat valmiita, niitä piti näyttää ylimmälle esinaiselleni osastolla, ja hän totesi ykskantaan: &rdquo;Liian pitkiä. Lyhennä ne.&rdquo; Nykyisellään tekstit ovat paljon lyhyempiä kuin muualla Suomessa laaditut yleensä. Määräyksenä oli esitellä varsinkin omakustannekirjailijoita! Olin tuhma ja kirjoitin muistakin.</p> <p>Minut määrättiin kirjoittamaan artikkeli Jyväskylän pääkirjastorakennuksesta. Homma oli erittäin työläs, sillä aineistoa piti koota valtavasti. Tein sen mielelläni, varsinkin kun jo etukäteen luvattiin julkaista tutkielmani netissä. Se ei ikinä ilmestynyt siellä. Sen sijaan kaupungin virallisessa tiedotuslehdessä painettiin osia tekstistäni, ja alla oli kaksi virkanaisen nimeä, mutta minua ei mainittu millään tavalla.</p> <p>&nbsp;</p> <p>Puolitoista vuosikymmentä kirjastojen puolustusta</p> <p>Neljä yhdistystä, joiden perustajapuheenjohtaja olen ollut, on puolustanut menestyksekkäästi kaupungin kirjastoja. Kokosimme valtavan kansalaisadressin, johon kirjoittivat halukkaasti nimensä myös niitten puolueitten kannattajat, jotka ajoivat&nbsp;kirjastojen&nbsp;lakkautusta. Organisoimme nimienkeruun postittamalla kymmeniä listoja palautuskuorineen eri puolille ja viemällä niitä kaikkiin kirjastoihin ja sitten hakemalla täydet takaisin. <strong>Erkki Palmén</strong> ja <strong>Antti Kajannes</strong> ojensivat tv-uutisissa ison mapin kulttuurilautakunnan pj:lle, musiikkitieteen professori <strong>Jukka Louhivuorelle</strong>, joka edusti SDP:tä. Kirjoitimme useita kertoja lehteen, mm. Erkki Palmén, yhdistys ja erikseen sen pj. Otimme yhteyksiä päättäjiin ja pidimme yleisötilaisuuksia, kirjakaupunkikeskusteluja.</p> <p>Seuraavalla puolustuskeikalla teimme kaiken tuon uudelleen, ja silloinkin kirjoitin päättävälle elimelle (muistaakseni lautakunnalle) sen pyytämiä vetoomuksia neljä, neljän eri yhdistyksen pj:na. Montakohan vapaaehtoisten työtuntia tähän kului? Varmaan useampia kuin kokoomuslaisilta kaupunginjohtaja <strong>Markku Anderssonilta</strong>, valtuutettu <strong>Henna Virkkuselta</strong> ja muilta huippupalkkaisilta kului kiihkeään yritykseen lopettaa sivukirjastoja. &nbsp;&nbsp;&nbsp;</p> <p>Puolustustyö jatkuu ahkerana yhteistyönä&nbsp;kirjastojen&nbsp;kanssa. Siihen kuuluu mm. yleisötapahtumien järjestämistä niissä.&nbsp;Kirjastolaiset, joiden toimipaikkaa on uutterasti suojeltu, eivät ole ehtineet yhdistyksiimme jäseniksi saati toimijoiksi. Ainoa poikkeus on loistava <strong>Mauri Männistö</strong>.</p> <p>Olen järjestänyt lukemattomia kaikille avoimia yleisötapahtumia ja tarjonnut esiintymis- ja julkaisumahdollisuuden sadoille. Ainoakaan ei ole kysynyt minulta työttömyys- ja eläkevuosina kantaa, kommenttia, artikkelia tai edes muutamaa riviä mistään asiasta, esim. työttömyydestä. Loistavana poikkeuksena professori <strong>Eero Tarasti</strong>.</p> <p>&nbsp;</p> <p>Työttömien leimaaminen</p> <p><strong>Irma Hirsjärvi</strong> (VAS) aloitti hiljattain pönttöpuheenvuoronsa Jyväskylän <a href="https://www.jyvaskyla.fi/paatoksenteko/kaupunginvaltuusto/kaupunginvaltuuston-kokoukset-kokousvideot">kaupunginvaltuustossa</a> leimaamalla työttömät sairaiksi avun tarvitsijoiksi. Hän edustaa valtakunnallisen yhdistyksen kantaa ja asennetta. Hänen eri puheenvuoronsa valtuustossa osoittavat karmealla tavalla tuon toiminnan tason.</p> <p>Olen tiedemiesmäisen tarkasti perehtynyt vainoon: työttömien kohtelu Suomessa täyttää kaikki sen tunnukset. Myös sen viimeisen ja rankimman: odotettavissa olevan elinikä on lyhyempi kuin muilla. &nbsp;</p> <p>Työttömät ovat yhteiskunnassa muista eristettyjä ja &rdquo;kuolleita&rdquo;. Heistä puhutaan heidän päänsä yli. Kuolinvuoteen vieressäkään ei saa tehdä niin, on meille jo pitkään opetettu: kuuluu puhua poislähtevälle suoraan, ei hänestä hänen ylitseen.</p> <p>Lukemattomat työttömät ovat eri suhteissa työllistäjiensä yläpuolella. Tiedossa, asenteessa, ymmärryksessä, kokemuksessa ja solidaarisuudessa. On väärin leimata työtön ongelmaksi - jollain tavoin rajoittuneeksi ja työkyvyttömäksi.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Kun pääsin puoleksi vuodeksi työttömänä hommiin Jyväskylän kaupunginkirjastoon, kohtelu oli uskomatonta. Siitä voisi kirjoittaa kirjan. Oppilaani yliopistosta, nuori hieno ihminen, ahdistui kovasti kun hänet määrättiin valvomaan minua: edistyvätkö työni, osaanko tehdä jotakin ja noudatanko määräyksiä. Kolme vanhempaa kollegaa oli hänen sanojensa mukaan usein kyselemässä häneltä tätä kaikkea. Olin erinomaisin meriitein ja tuloksin opettanut ja tutkinut yliopistossa 30 vuotta, eikä kaupungin virastoissa eikä kirjastossa ollut ainoataan dosenttia.

Kohtelu oli eri suhteissa alentavaa. Minulla teetettiin kirjastoapulaisen palkalla tutkijan töitä. Aineiston hankkiminen, siihen perehtyminen ja kirjoittaminen vaati aikaa. Kun olin päässyt hommiin, työskentelin salaa myös illat ja viikonloput. Tehtäväksi annettiin laatia Kirjasampoon kirjailijaesittelyjä. Kun kysyin ohjetta, se kuului: ”Kyllähän sinä tiedät, mikä on kirjailijaesittely.” Kun tekstit olivat valmiita, niitä piti näyttää ylimmälle esinaiselleni osastolla, ja hän totesi ykskantaan: ”Liian pitkiä. Lyhennä ne.” Nykyisellään tekstit ovat paljon lyhyempiä kuin muualla Suomessa laaditut yleensä. Määräyksenä oli esitellä varsinkin omakustannekirjailijoita! Olin tuhma ja kirjoitin muistakin.

Minut määrättiin kirjoittamaan artikkeli Jyväskylän pääkirjastorakennuksesta. Homma oli erittäin työläs, sillä aineistoa piti koota valtavasti. Tein sen mielelläni, varsinkin kun jo etukäteen luvattiin julkaista tutkielmani netissä. Se ei ikinä ilmestynyt siellä. Sen sijaan kaupungin virallisessa tiedotuslehdessä painettiin osia tekstistäni, ja alla oli kaksi virkanaisen nimeä, mutta minua ei mainittu millään tavalla.

 

Puolitoista vuosikymmentä kirjastojen puolustusta

Neljä yhdistystä, joiden perustajapuheenjohtaja olen ollut, on puolustanut menestyksekkäästi kaupungin kirjastoja. Kokosimme valtavan kansalaisadressin, johon kirjoittivat halukkaasti nimensä myös niitten puolueitten kannattajat, jotka ajoivat kirjastojen lakkautusta. Organisoimme nimienkeruun postittamalla kymmeniä listoja palautuskuorineen eri puolille ja viemällä niitä kaikkiin kirjastoihin ja sitten hakemalla täydet takaisin. Erkki Palmén ja Antti Kajannes ojensivat tv-uutisissa ison mapin kulttuurilautakunnan pj:lle, musiikkitieteen professori Jukka Louhivuorelle, joka edusti SDP:tä. Kirjoitimme useita kertoja lehteen, mm. Erkki Palmén, yhdistys ja erikseen sen pj. Otimme yhteyksiä päättäjiin ja pidimme yleisötilaisuuksia, kirjakaupunkikeskusteluja.

Seuraavalla puolustuskeikalla teimme kaiken tuon uudelleen, ja silloinkin kirjoitin päättävälle elimelle (muistaakseni lautakunnalle) sen pyytämiä vetoomuksia neljä, neljän eri yhdistyksen pj:na. Montakohan vapaaehtoisten työtuntia tähän kului? Varmaan useampia kuin kokoomuslaisilta kaupunginjohtaja Markku Anderssonilta, valtuutettu Henna Virkkuselta ja muilta huippupalkkaisilta kului kiihkeään yritykseen lopettaa sivukirjastoja.    

Puolustustyö jatkuu ahkerana yhteistyönä kirjastojen kanssa. Siihen kuuluu mm. yleisötapahtumien järjestämistä niissä. Kirjastolaiset, joiden toimipaikkaa on uutterasti suojeltu, eivät ole ehtineet yhdistyksiimme jäseniksi saati toimijoiksi. Ainoa poikkeus on loistava Mauri Männistö.

Olen järjestänyt lukemattomia kaikille avoimia yleisötapahtumia ja tarjonnut esiintymis- ja julkaisumahdollisuuden sadoille. Ainoakaan ei ole kysynyt minulta työttömyys- ja eläkevuosina kantaa, kommenttia, artikkelia tai edes muutamaa riviä mistään asiasta, esim. työttömyydestä. Loistavana poikkeuksena professori Eero Tarasti.

 

Työttömien leimaaminen

Irma Hirsjärvi (VAS) aloitti hiljattain pönttöpuheenvuoronsa Jyväskylän kaupunginvaltuustossa leimaamalla työttömät sairaiksi avun tarvitsijoiksi. Hän edustaa valtakunnallisen yhdistyksen kantaa ja asennetta. Hänen eri puheenvuoronsa valtuustossa osoittavat karmealla tavalla tuon toiminnan tason.

Olen tiedemiesmäisen tarkasti perehtynyt vainoon: työttömien kohtelu Suomessa täyttää kaikki sen tunnukset. Myös sen viimeisen ja rankimman: odotettavissa olevan elinikä on lyhyempi kuin muilla.  

Työttömät ovat yhteiskunnassa muista eristettyjä ja ”kuolleita”. Heistä puhutaan heidän päänsä yli. Kuolinvuoteen vieressäkään ei saa tehdä niin, on meille jo pitkään opetettu: kuuluu puhua poislähtevälle suoraan, ei hänestä hänen ylitseen.

Lukemattomat työttömät ovat eri suhteissa työllistäjiensä yläpuolella. Tiedossa, asenteessa, ymmärryksessä, kokemuksessa ja solidaarisuudessa. On väärin leimata työtön ongelmaksi - jollain tavoin rajoittuneeksi ja työkyvyttömäksi.

]]>
3 http://katriinakajannes.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273769-tyottoman-tyollistetyn-kohtelua-suomessa-ja-sen-ateenassa#comments Byrokratia SDP Syrjäyttäminen Työelämä Työttömyys Mon, 08 Apr 2019 10:24:21 +0000 Katriina Kajannes http://katriinakajannes.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273769-tyottoman-tyollistetyn-kohtelua-suomessa-ja-sen-ateenassa
Tositarinoita suomalaisesta työelämästä http://tarureinikainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273390-tositarinoita-suomalaisesta-tyoelamasta <p>Markku on ollut töissä kuljettajana 29 vuotta saman työnantajan palveluksessa. Hän toimii kuljettajana täysin itsenäisesti ja hänen työaikansa on 30 tuntia viikossa. Markku saa korvausta tehdystä työstä 250 euroa kuussa ja hänen vuokransa kaupungilla on 750 euroa kuukaudessa. Markulla on lievä kehitysvamma, jota ulkopuolinen ei edes huomaa. Vammansa takia, häntä ei palkata työsuhteeseen, vaan hän on niin sanotulla avotyösopimuksella. Markku on yritykselle tuottava työntekijä siinä, missä hänen työkaverinsakin. Markku on huolissaan tulevaisuudestaan. Koska hän ei ole työsuhteessa, ei hänelle myöskään kerry työeläkettä. Jäädessään eläkkeelle Markku pelkää tulojensa tippuvan merkittävästi ja joutuvansa turvautumaan toimeentulotukeen elääkseen.</p><p>Työsopimuslain mukaan työnantaja saa irtisanoa toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen vain asiallisesta ja painavasta syystä. Sama koskee myös työsuhteen ehdon muutoksia. Intialainen Samar tuli työluvalla ja suomalaisella työsopimuksella töihin erityisasiantuntijaksi Suomeen. Hän alkoi opiskelemaan Suomea yliopistolla ja kotiutui suomalaiseen työyhteisöön ja elämäntapaan erinomaisesti. Samar teki työnsä kunnollisesti ja noudatti yrityksen ohjeistuksia. Eräänä päivänä hän sai sähköpostissa ilmoituksen johdolta, että hänen työpaikkansa on siirretty takaisin Intiaan. Ilman sen tarkempia selityksiä asiasta hänen olisi pitänyt saman tien muuttaa takaisin Intiaan. Samar oli kuullut työpaikalla olevan työsuojeluvaltuutettu. Valtuutettu (ja samalla luottamusmies) ohjeisti henkilöä liittymään liittoon. Liiton sopimusalavastaavana asia päätyi pöydälleni. Saimme neuvoteltua Samarille irtisanomispaketin. Edelleen uhkana on Migrin peruuttavan Samarin oleskeluluvan, ellei hän saa töitä tai opiskelupaikkaa Suomesta.</p><p>Työehtosopimusten ja työsopimuslain&nbsp;mukaan perhevapaalta palaavalle on tarjottava ensisijaisesti hänen omaa työtään. Maria oli jäänyt perhevapaalle toistaiseksi voimasta olevasta työsuhteesta suuressa suomalaisessa yrityksessä. Kun Maria oli palaamassa töihin, työnantaja ilmoitti hänen töidensä loppuneen perhevapaan aikana. Työnantajalla oli tarjota Marialle ainoastaan määräaikaista työtä. Marialla ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin ottaa tarjottu työ vastaan. Maria oli liiton jäsen ja hän pyysi liittoa selvittämään asiaa. Selvisi, että työnantaja automaattisesti tarjosi kaikille perhevapailta palaaville vain määräaikaisia työsopimuksia. Yrityksen selitys oli, että he eivät jaksa pitää listaa perhevapaalaisistaan. Maria sai loppujen lopuksi liiton avustuksella oman työnsä takaisin ja työsuhde palautettiin toistaiseksi voimassa olevaksi. Yritys muutti käytäntöjään lain mukaisiksi.</p><p>Kaikki kolme tarinaa ovat tositarinoita suomalaisesta työelämästä. Marian ja Samarin nimet on muutettu heidän suojelemisekseen. Sekä Marian että Samarin tapauksissa työnantaja rikkoi lakia tietoisesti. Markun tapauksessa työnantajan toiminta on aivan lain mukaista, mutta moraalisesti väärin. Työssäni törmään lain tietoiseen rikkomiseen sekä moraalisiin vääryyksiin päivittäin. Moraalisia vääryyksiä pystyy korjaamaan vain politiikan kautta lainsäädäntöä muuttamalla. Lisäksi työnantajien törkeä ja tietoinen lain rikkominen on kriminalisoitava. Tarvitsemme eduskuntaan osaamista suomalaisesta työelämästä. Se ei ole aivan sama kuka siellä istuu.</p><p>&nbsp;</p><p><a href="http://www.tarureinikainen.fi/">www.tarureinikainen.fi</a></p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Markku on ollut töissä kuljettajana 29 vuotta saman työnantajan palveluksessa. Hän toimii kuljettajana täysin itsenäisesti ja hänen työaikansa on 30 tuntia viikossa. Markku saa korvausta tehdystä työstä 250 euroa kuussa ja hänen vuokransa kaupungilla on 750 euroa kuukaudessa. Markulla on lievä kehitysvamma, jota ulkopuolinen ei edes huomaa. Vammansa takia, häntä ei palkata työsuhteeseen, vaan hän on niin sanotulla avotyösopimuksella. Markku on yritykselle tuottava työntekijä siinä, missä hänen työkaverinsakin. Markku on huolissaan tulevaisuudestaan. Koska hän ei ole työsuhteessa, ei hänelle myöskään kerry työeläkettä. Jäädessään eläkkeelle Markku pelkää tulojensa tippuvan merkittävästi ja joutuvansa turvautumaan toimeentulotukeen elääkseen.

Työsopimuslain mukaan työnantaja saa irtisanoa toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen vain asiallisesta ja painavasta syystä. Sama koskee myös työsuhteen ehdon muutoksia. Intialainen Samar tuli työluvalla ja suomalaisella työsopimuksella töihin erityisasiantuntijaksi Suomeen. Hän alkoi opiskelemaan Suomea yliopistolla ja kotiutui suomalaiseen työyhteisöön ja elämäntapaan erinomaisesti. Samar teki työnsä kunnollisesti ja noudatti yrityksen ohjeistuksia. Eräänä päivänä hän sai sähköpostissa ilmoituksen johdolta, että hänen työpaikkansa on siirretty takaisin Intiaan. Ilman sen tarkempia selityksiä asiasta hänen olisi pitänyt saman tien muuttaa takaisin Intiaan. Samar oli kuullut työpaikalla olevan työsuojeluvaltuutettu. Valtuutettu (ja samalla luottamusmies) ohjeisti henkilöä liittymään liittoon. Liiton sopimusalavastaavana asia päätyi pöydälleni. Saimme neuvoteltua Samarille irtisanomispaketin. Edelleen uhkana on Migrin peruuttavan Samarin oleskeluluvan, ellei hän saa töitä tai opiskelupaikkaa Suomesta.

Työehtosopimusten ja työsopimuslain mukaan perhevapaalta palaavalle on tarjottava ensisijaisesti hänen omaa työtään. Maria oli jäänyt perhevapaalle toistaiseksi voimasta olevasta työsuhteesta suuressa suomalaisessa yrityksessä. Kun Maria oli palaamassa töihin, työnantaja ilmoitti hänen töidensä loppuneen perhevapaan aikana. Työnantajalla oli tarjota Marialle ainoastaan määräaikaista työtä. Marialla ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin ottaa tarjottu työ vastaan. Maria oli liiton jäsen ja hän pyysi liittoa selvittämään asiaa. Selvisi, että työnantaja automaattisesti tarjosi kaikille perhevapailta palaaville vain määräaikaisia työsopimuksia. Yrityksen selitys oli, että he eivät jaksa pitää listaa perhevapaalaisistaan. Maria sai loppujen lopuksi liiton avustuksella oman työnsä takaisin ja työsuhde palautettiin toistaiseksi voimassa olevaksi. Yritys muutti käytäntöjään lain mukaisiksi.

Kaikki kolme tarinaa ovat tositarinoita suomalaisesta työelämästä. Marian ja Samarin nimet on muutettu heidän suojelemisekseen. Sekä Marian että Samarin tapauksissa työnantaja rikkoi lakia tietoisesti. Markun tapauksessa työnantajan toiminta on aivan lain mukaista, mutta moraalisesti väärin. Työssäni törmään lain tietoiseen rikkomiseen sekä moraalisiin vääryyksiin päivittäin. Moraalisia vääryyksiä pystyy korjaamaan vain politiikan kautta lainsäädäntöä muuttamalla. Lisäksi työnantajien törkeä ja tietoinen lain rikkominen on kriminalisoitava. Tarvitsemme eduskuntaan osaamista suomalaisesta työelämästä. Se ei ole aivan sama kuka siellä istuu.

 

www.tarureinikainen.fi

]]>
5 http://tarureinikainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273390-tositarinoita-suomalaisesta-tyoelamasta#comments Avotyösopimus Perhevapaat Työelämä Työperäinen maahanmuutto Työsopimuslaki Thu, 04 Apr 2019 05:05:18 +0000 Taru Reinikainen http://tarureinikainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/273390-tositarinoita-suomalaisesta-tyoelamasta
Suomalainen työelämä on yksi parhaista http://mianygrd.puheenvuoro.uusisuomi.fi/272812-suomalainen-tyoelama-on-yksi-parhaista-tehdaan-siita-viela-parempi <p>TEM teetti vuonna 2017 tutkimuksen jossa vertailtiin työelämää eri Euroopan maiden kesken.&nbsp;&nbsp;Suomi sijoittui vertailussa kolmanneksi. Suomen vahvuuksia vertailuissa olivat osaava työvoima, työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen sekä mahdollisuus vaikuttaa oman työn sisältöön. Kehityskohteina Suomella oli esimiesten antama palaute sekä työilmapiiriin ja työhyvinvointiin liittyvät asiat.</p><p>&nbsp;</p><p>Työelämällä on kiinteä yhteys Suomen talouteen. Ensi vaalikaudella työllisyyden tulisi nousta 75% ja siitä aina kohti 80%:ia, jotta pystymme hoitamaan hyvinvointiyhteiskunnan edellyttämän sosiaaliturvan sekä ikääntyvän väestömme hoivan ja eläkkeet. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää mielestäni seuraavia asioita:</p><p>&nbsp;</p><ul><li>työelämän joustoja tulee lisätä</li><li>työpaikoilla tehtävää paikallista sopimista tulee lisätä</li><li>nuorille on luotava monipuoliset ja joustavat polut työelämään</li><li>oppisopimusjärjestelmää tulee kehittää. Oppisopimuskoulutuksen palkassa tulee huomioida että ammattitaito kehittyy opiskelun myötä</li><li>maahanmuuttajille pitää antaa mahdollisuus kouluttautua työhön</li><li>maahanmuuttajien koulutus tulee lisätä yhdeksi työvoimapolitiikan painopisteistä</li><li>TE-palvelujen resursseja vaikeasti työllistyvien palveluihin tulee lisätä</li><li>työperäistä maahanmuuttoa ja sen houkuttelevuutta tulee lisätä</li></ul><p>Työllisyystavoitteen saavuttaminen on mielestäni&nbsp;&nbsp;keskeinen asia, kun puhutaan ratkaisuista Suomen kestävyysvajeen hallintaan.</p><p>&nbsp;</p><p>Suomen tulee jatkaa työelämän uudistamista.Työpaikoille on jatkossa annettava lisää valtaa ja vastuuta paikalliseen sopimiseen. Lainsäädäntöä, joka rajoittaa paikallista sopimista, tulee purkaa. Työnantajayritykset tulee asettaa yhdenvertaiseen asemaan riippumatta niiden järjestäytymisen asteesta.&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>Osaaminen ja koulutus tulee nostaa Suomessa päätöksenteon keskiöön. Työelämän muutokseen liittyviin&nbsp;haasteisiin, esimerkkinä automatisaatio ja digitalisaatio, vastataan osaamisen, koulutuksen ja elinikäisen oppimisen kautta. Osaava työvoima on yrittäjille elinehto. Yritysten ja oppilaitosten välisen yhteistyön lisääminen nopeuttaisi nuorten työllistymistä.</p><p>&nbsp;</p><p>Meidän kaikkien tulee huolehtia siitä, että yksikään suomalainen ei syrjäydy. Syrjäytyminen uhkaa erityisesti niitä nuoriamme, joiden perheissä on taloudellisia, terveydellisiä tai sosiaalisia ongelmia. Syrjäytymisvaarassa ovat varsinkin pojat, jotka pitäisi saada innostumaan uudelleen koulunkäynnistä. Peruskoulun uudistaminen voisi olla yksi ratkaisu.</p><p>&nbsp;</p><p>Mia Nygård, Kokoomus</p><p>Eduskuntavaaliehdokas</p><p>Helsingin kaupunginvaltuutettu</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> TEM teetti vuonna 2017 tutkimuksen jossa vertailtiin työelämää eri Euroopan maiden kesken.  Suomi sijoittui vertailussa kolmanneksi. Suomen vahvuuksia vertailuissa olivat osaava työvoima, työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen sekä mahdollisuus vaikuttaa oman työn sisältöön. Kehityskohteina Suomella oli esimiesten antama palaute sekä työilmapiiriin ja työhyvinvointiin liittyvät asiat.

 

Työelämällä on kiinteä yhteys Suomen talouteen. Ensi vaalikaudella työllisyyden tulisi nousta 75% ja siitä aina kohti 80%:ia, jotta pystymme hoitamaan hyvinvointiyhteiskunnan edellyttämän sosiaaliturvan sekä ikääntyvän väestömme hoivan ja eläkkeet. Tavoitteen saavuttaminen edellyttää mielestäni seuraavia asioita:

 

  • työelämän joustoja tulee lisätä
  • työpaikoilla tehtävää paikallista sopimista tulee lisätä
  • nuorille on luotava monipuoliset ja joustavat polut työelämään
  • oppisopimusjärjestelmää tulee kehittää. Oppisopimuskoulutuksen palkassa tulee huomioida että ammattitaito kehittyy opiskelun myötä
  • maahanmuuttajille pitää antaa mahdollisuus kouluttautua työhön
  • maahanmuuttajien koulutus tulee lisätä yhdeksi työvoimapolitiikan painopisteistä
  • TE-palvelujen resursseja vaikeasti työllistyvien palveluihin tulee lisätä
  • työperäistä maahanmuuttoa ja sen houkuttelevuutta tulee lisätä

Työllisyystavoitteen saavuttaminen on mielestäni  keskeinen asia, kun puhutaan ratkaisuista Suomen kestävyysvajeen hallintaan.

 

Suomen tulee jatkaa työelämän uudistamista.Työpaikoille on jatkossa annettava lisää valtaa ja vastuuta paikalliseen sopimiseen. Lainsäädäntöä, joka rajoittaa paikallista sopimista, tulee purkaa. Työnantajayritykset tulee asettaa yhdenvertaiseen asemaan riippumatta niiden järjestäytymisen asteesta. 

 

Osaaminen ja koulutus tulee nostaa Suomessa päätöksenteon keskiöön. Työelämän muutokseen liittyviin haasteisiin, esimerkkinä automatisaatio ja digitalisaatio, vastataan osaamisen, koulutuksen ja elinikäisen oppimisen kautta. Osaava työvoima on yrittäjille elinehto. Yritysten ja oppilaitosten välisen yhteistyön lisääminen nopeuttaisi nuorten työllistymistä.

 

Meidän kaikkien tulee huolehtia siitä, että yksikään suomalainen ei syrjäydy. Syrjäytyminen uhkaa erityisesti niitä nuoriamme, joiden perheissä on taloudellisia, terveydellisiä tai sosiaalisia ongelmia. Syrjäytymisvaarassa ovat varsinkin pojat, jotka pitäisi saada innostumaan uudelleen koulunkäynnistä. Peruskoulun uudistaminen voisi olla yksi ratkaisu.

 

Mia Nygård, Kokoomus

Eduskuntavaaliehdokas

Helsingin kaupunginvaltuutettu

 

]]>
1 http://mianygrd.puheenvuoro.uusisuomi.fi/272812-suomalainen-tyoelama-on-yksi-parhaista-tehdaan-siita-viela-parempi#comments Eduskuntavaalit Oppisopimus Paikallinen sopiminen Poikien syrjäytyminen Työelämä Thu, 28 Mar 2019 14:05:57 +0000 Mia Nygård http://mianygrd.puheenvuoro.uusisuomi.fi/272812-suomalainen-tyoelama-on-yksi-parhaista-tehdaan-siita-viela-parempi
Nykytyöelämä altistaa aivot oikosululle http://tomikaunismaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/272124-nykytyoelama-altistaa-aivot-oikosululle <p>Nykypäivän työelämä on psyykkisesti kuormittavaa. Ylen verkkosivuilla julkaistun (17.1.2019) uutisen mukaan jopa 60 prosenttia palkansaajista kokee työnsä henkisesti raskaaksi. Osuus on kasvanut viidellä prosenttiyksiköllä 2000-luvun alusta.</p><p>Nykyisen työelämän olosuhteet usein haastavat aivojen tehokkaan toiminnan. Monelle on arkipäivää avokonttorin rauhattomuus, aikataulupaineet, tarve hoitaa useita asioita samanaikaisesti, suurien tietomäärien käsittely, laajojen kokonaisuuksien hallinta sekä jatkuva tarve sopeutua muutoksiin ja oppia uutta &ndash; seikat, joista jokainen jo yksinään kuormittaa aivoja. Ajallemme on ominaista hektisyys ja lyhytjänteisyys, mutta aivot kaipaisivat enemmän rauhaa ja ennakoitavuutta.</p><p>Terapeutti ja kirjailija Tommy Hellsten pohtii Helsingin Sanomien verkkolehden artikkelissa (29.10.2018) yhteiskunnan nykytilaa seuraavasti: Ylisuorittaminen ja siitä johtuva väsymys on kulttuurissamme enemmän tai vähemmän yhteisesti hyväksytty tila, jopa arvo. Jos sinulla ei ole kiire, et ole mitään.</p><p>Aivojen kuormittuessa syvällinen ja kauas tulevaisuuteen tähtäävä ajattelu häviää. Keskittymiskyky on kovilla, kun ajatuksen katkaisevia ärsykkeitä sinkoilee monelta eri suunnalta: sähköpostit, puhelut, tekstiviestit ja muut erilaisten älylaitteiden hälytysäänet pitävät aivot jatkuvassa ylivirittyneessä tilassa.</p><p>Talouselämälehden toimittaja Saara Koho viittaa artikkelissaan (14.8.2018) seuraavasti: Aivotutkijoiden mukaan yhteiskunta on nykyisin täynnä ihmisiä, jotka ovat eläneet liian pitkään liian kiireistä elämää, tehneet montaa asiaa yhtä aikaa, jättäneet tauot pitämättä, hyppineet tehtävästä toiseen, laiminlyöneet unen hoitamisen ja näillä käyttäytymistavoilla luoneet itselleen tilan, jossa aivot eivät enää toimi normaalisti. Puhutaan ilmiöstä nimeltä ADT (attention deficit trait). Sillä tarkoitetaan vapaasti suomennettuna itse aiheutettua vajetta keskittymiskyvyssä. Sen tunnusmerkkinä on itsensä keskeyttäminen myös rauhallisissa työolosuhteissa: yhtä asiaa tehdessä mieleen tulvii muita asioita ja ihminen keskeyttää itsensä esimerkiksi tarttumalla kännykkään, tarkistamalla sähköpostin tai googlettamalla jotakin internetistä. Aivotutkijat Minna Huotilainen ja Mona Moisala toteavat, että vielä 1990-luvulla tällaiset henkilöt olivat harvinaisia.</p><p>Nyt työuransa alkutaipaleella olevat ikäluokat ovat selkeästi kooltaan pienempiä kuin vanhemmat ikäluokat. Valtiontalouden ja eläkkeiden maksun kannalta tämä on ongelma. Suomalaisessa eläkejärjestelmässä eläkkeet maksetaan suurelta osin sillä hetkellä työelämässä olevien tilipussista. Tässä tilanteessa vähimmäistavoite on, että työelämään osallistuisi työikäisistä mahdollisimman moni varsinaiseen eläkeikään asti.</p><p>Valitettavasti tilastot antavat viitteitä muusta. Tänä päivänä suuri joukko ihmisiä oireilee työelämässä psyykkisesti ja mielenterveyssairaudet ovat yleisin syy työkyvyttömyyseläkkeelle jäämiseen yhdessä tuki- ja liikuntaelinsairauksien kanssa. Jo alle 34-vuotiaita jää työkyvyttömyysseläkkeelle yhä useampia, mihin suurimpana syynä ovat olleet lisääntyneet mielenterveyden häiriöt. Toisaalta taas ihmisten pitäisi jatkaa entistä vanhemmiksi työelämässä. Näistä syistä on otettava paremmin huomioon työntekijöiden tarve palautua työssä työuran eri vaiheissa.</p><p>Huippu-urheilussa on nykyisin sisäistetty levon ja palautumisen tärkeys yhä syvemmin. Tämä oivallus on otettava käyttöön myös arkisessa työelämässä: kuormittavan työsuorituksen jälkeen tulisi olla luvassa palauttava vaihe. Kun modernin työn luonne muuttuu yhä enemmän tiedonkäsittelyä vaativaksi aivotyöksi, on aivojen hyvinvointiin tehtävä tuntuvia panostuksia. Etenkin kun työuria halutaan pidentää.</p><p>Tomi Kaunismäki</p><p>Diplomi-insinööri, Kauppatieteiden maisteri</p><p>Eduskuntavaaliehdokas (kd.)</p><p>Vaasa</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Nykypäivän työelämä on psyykkisesti kuormittavaa. Ylen verkkosivuilla julkaistun (17.1.2019) uutisen mukaan jopa 60 prosenttia palkansaajista kokee työnsä henkisesti raskaaksi. Osuus on kasvanut viidellä prosenttiyksiköllä 2000-luvun alusta.

Nykyisen työelämän olosuhteet usein haastavat aivojen tehokkaan toiminnan. Monelle on arkipäivää avokonttorin rauhattomuus, aikataulupaineet, tarve hoitaa useita asioita samanaikaisesti, suurien tietomäärien käsittely, laajojen kokonaisuuksien hallinta sekä jatkuva tarve sopeutua muutoksiin ja oppia uutta – seikat, joista jokainen jo yksinään kuormittaa aivoja. Ajallemme on ominaista hektisyys ja lyhytjänteisyys, mutta aivot kaipaisivat enemmän rauhaa ja ennakoitavuutta.

Terapeutti ja kirjailija Tommy Hellsten pohtii Helsingin Sanomien verkkolehden artikkelissa (29.10.2018) yhteiskunnan nykytilaa seuraavasti: Ylisuorittaminen ja siitä johtuva väsymys on kulttuurissamme enemmän tai vähemmän yhteisesti hyväksytty tila, jopa arvo. Jos sinulla ei ole kiire, et ole mitään.

Aivojen kuormittuessa syvällinen ja kauas tulevaisuuteen tähtäävä ajattelu häviää. Keskittymiskyky on kovilla, kun ajatuksen katkaisevia ärsykkeitä sinkoilee monelta eri suunnalta: sähköpostit, puhelut, tekstiviestit ja muut erilaisten älylaitteiden hälytysäänet pitävät aivot jatkuvassa ylivirittyneessä tilassa.

Talouselämälehden toimittaja Saara Koho viittaa artikkelissaan (14.8.2018) seuraavasti: Aivotutkijoiden mukaan yhteiskunta on nykyisin täynnä ihmisiä, jotka ovat eläneet liian pitkään liian kiireistä elämää, tehneet montaa asiaa yhtä aikaa, jättäneet tauot pitämättä, hyppineet tehtävästä toiseen, laiminlyöneet unen hoitamisen ja näillä käyttäytymistavoilla luoneet itselleen tilan, jossa aivot eivät enää toimi normaalisti. Puhutaan ilmiöstä nimeltä ADT (attention deficit trait). Sillä tarkoitetaan vapaasti suomennettuna itse aiheutettua vajetta keskittymiskyvyssä. Sen tunnusmerkkinä on itsensä keskeyttäminen myös rauhallisissa työolosuhteissa: yhtä asiaa tehdessä mieleen tulvii muita asioita ja ihminen keskeyttää itsensä esimerkiksi tarttumalla kännykkään, tarkistamalla sähköpostin tai googlettamalla jotakin internetistä. Aivotutkijat Minna Huotilainen ja Mona Moisala toteavat, että vielä 1990-luvulla tällaiset henkilöt olivat harvinaisia.

Nyt työuransa alkutaipaleella olevat ikäluokat ovat selkeästi kooltaan pienempiä kuin vanhemmat ikäluokat. Valtiontalouden ja eläkkeiden maksun kannalta tämä on ongelma. Suomalaisessa eläkejärjestelmässä eläkkeet maksetaan suurelta osin sillä hetkellä työelämässä olevien tilipussista. Tässä tilanteessa vähimmäistavoite on, että työelämään osallistuisi työikäisistä mahdollisimman moni varsinaiseen eläkeikään asti.

Valitettavasti tilastot antavat viitteitä muusta. Tänä päivänä suuri joukko ihmisiä oireilee työelämässä psyykkisesti ja mielenterveyssairaudet ovat yleisin syy työkyvyttömyyseläkkeelle jäämiseen yhdessä tuki- ja liikuntaelinsairauksien kanssa. Jo alle 34-vuotiaita jää työkyvyttömyysseläkkeelle yhä useampia, mihin suurimpana syynä ovat olleet lisääntyneet mielenterveyden häiriöt. Toisaalta taas ihmisten pitäisi jatkaa entistä vanhemmiksi työelämässä. Näistä syistä on otettava paremmin huomioon työntekijöiden tarve palautua työssä työuran eri vaiheissa.

Huippu-urheilussa on nykyisin sisäistetty levon ja palautumisen tärkeys yhä syvemmin. Tämä oivallus on otettava käyttöön myös arkisessa työelämässä: kuormittavan työsuorituksen jälkeen tulisi olla luvassa palauttava vaihe. Kun modernin työn luonne muuttuu yhä enemmän tiedonkäsittelyä vaativaksi aivotyöksi, on aivojen hyvinvointiin tehtävä tuntuvia panostuksia. Etenkin kun työuria halutaan pidentää.

Tomi Kaunismäki

Diplomi-insinööri, Kauppatieteiden maisteri

Eduskuntavaaliehdokas (kd.)

Vaasa

 

]]>
0 http://tomikaunismaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/272124-nykytyoelama-altistaa-aivot-oikosululle#comments Aivot Henkinen hyvinvointi Mielenterveyshäiriö Työelämä Työkyvyttömyyseläke Wed, 20 Mar 2019 13:18:02 +0000 Tomi Kaunismäki http://tomikaunismaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/272124-nykytyoelama-altistaa-aivot-oikosululle
Tasa-arvo todeksi vuoden jokaisena päivänä http://neuvottelijasi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/272015-tasa-arvo-todeksi-vuoden-jokaisena-paivana <p>Tänään vietetään Minna Canthin, tasa-arvon päivää. Tiesitkö, että kaikista vuoden liputuspäivistä vain tänään me liputamme naishenkilölle?</p><p>On myös 175 vuotta Minna Canthin syntymästä. Tästä päivästä tuli yleinen liputuspäivä vasta 12 vuotta sitten, vuonna 2007. Vuotta aiemmin, vuonna 2006, käynnistettiin ensimmäinen samapalkkaisuusohjelma. Siinä työmarkkinajärjestöt ja valtiovalta sitoutuivat kaventamaan sukupuolten välistä palkkaeroa 15 prosenttiin vuoteen 2015 mennessä. Vuonna 2016 ohjelma uudistettiin ja nykyinen ohjelmakaan ei ole tuonut vielä ratkaisuja samapalkkaisuuteen.</p><p>Naisten ja miesten palkkaero on kuitenkin edelleen noin 16 prosenttia. Viimeisen parin vuoden aikana naisten asema työmarkkinoilla on tosiasiallisesti heikentynyt. Syynä on pitkälti maan hallituksen toteuttama politiikka. Sipilän hallituskaudella on tehty lukuisa määrä heikennyksiä työelämän lainsäädäntöön ja monet heikennyksistä ovat kohdistuneet rankemmin juuri naispalkansaajiin. Samapalkkaisuutta on edistettävä arvioimalla laajalti lainsäädäntömuutosten sukupuolivaikutuksia sekä huomioitava muutosten vaikutus naisten työmarkkina-asemaan. Lainsäädäntöä valmistellessaan Sipilän hallitus ei ole vaivautunut tekemään esitystensä sukupuolivaikutusten arviointia, jolloin olisi jo havaittu tämä lakien vääristyminen. Naisten asema on entisestään heikentynyt työmarkkinoilla.</p><p>Suomen hallituksen päätökset koeajan pidentämisestä, määräaikaisten sopimusten solmimisen helpottamisesta, vuosiloman ansainnan heikentämisestä perhevapaiden osalta sekä kauppojen aukioloaikojen laajentamisesta ovat iskeneet kaikki erityisesti naisiin. Hallituksen viime syksyn suunnitelmat irtisanomislaista olisivat pahimmillaan toteutuessaan kohdistuneet eniten juuri naisvaltaisille aloille, joissa suurin osa työpaikoista on pieniä työpaikkoja. Niin ikään päivähoitomaksujen korotus, päiväkotiryhmien suurentaminen ja lasten subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen ovat heikentäneet naisten asemaa työmarkkinoilla.</p><p>Palkkaerojen taustalla olevista syistä on keskusteltu paljon. Tutkimusten mukaan naisten pitkät poissaolot työelämästä mm. pitkien perhevapaiden vuoksi heikentävät huomattavasti naisten ansiokehitystä. Perhevapaiden tasaisempi jakautuminen vanhempien välillä edistäisi mitä parhaiten tasa-arvoa. Perhevapaauudistus onkin saatava käyntiin heti seuraavalla hallituskaudella.</p><p>Käytännössä Sipilän hallitus on jättänyt palkkatasa-arvon edistämisen kokonaan työmarkkinajärjestöjen varaan. Palkkaratkaisuilla on tietysti olennainen merkitys keskimääräisen palkkaeron kaventamisessa. Euromääräiset palkankorotukset estävät palkkaerojen kasvua. Naisvaltaisilla aloilla täydentäviä palkkausjärjestelmiä on vähän ja jos niitä on, ne nostavat vain vähän ansioita. Siksi niitä pitäisi rakentaa ja kehittää. Naisvaltaisten alojen suuri osa-aikatyön määrä kasvattaa tosielämän palkkaeroja, osa-aikatyöntekijöiden määrä kasvaa koko ajan. Siksi keskimääristä palkkaeroa mitattaessa osa-aikatyön määrä tulisi huomioida.</p><p>Segregaatio (eli työmarkkinoiden jakautuminen naisten ja miesten työaloihin sekä ammateihin) on todettu yhdeksi merkittäväksi selittäjäksi palkkaerojen taustalla ja segregaation lieventäminen keinoksi edistää samapalkkaisuutta. Tasa-arvovaltuutetun viime vuoden raportissa eduskunnalle todetaan, että naisten ja miesten töiden eriytymisestä ei automaattisesti seuraa naisille tyypillisten töiden pienemmät palkat.</p><p>Sukupuolten välisissä palkkaeroissa on kysymys osaltaan myös ajan yli muotoutuneista asenteista ja niihin liittyvästä naisten tekemän työn aliarvostamisesta. Tämä voi vääristää esimerkiksi käsitystä miesten ja naisten tehtävien vaativuudesta yksittäisten toimialojen ja yritysten sisällä. Toisaalta tehtävien samanarvoisuuden arvioimiseksi eri toimialojen välillä ei ole olemassa yhteisesti hyväksyttyjä menetelmiä. Näin ollen samapalkkaisuuden peruslähtökohtaa, jonka myötä samasta ja samanarvoisesta työstä tulisi maksaa samaa palkkaa, ei pystytä koko yhteiskunnan tasolla edistämään riittävän tehokkaasti. Palkkaerojen kaventamiseksi tulisikin kehittää universaali eri alojen työt rinnastava toimintamalli, joka olisi yhteisesti hyväksytty ja kaikilla käytössä. Eli menetelmä, jolla töiden vaativuutta voitaisiin vertailla yli toimiala- ja tehtävärajojen. Tämä kuului myös viimeisimmästä samapalkkaisuusohjelmasta tehdyn arvioinnin keskeisiin suosituksiin.</p><p>Palkka-avoimuus voisi olla yksi lääke palkkaerojen toteamiseksi ja korjaamiseksi.</p><p>Keinoja tasa-arvon toteutumiseen vuoden jokaisena päivänä on paljon. Olisiko siis aika pian kypsä tasa-arvon ja samapalkkaisuuden kunnian palauttamiseen?</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Tänään vietetään Minna Canthin, tasa-arvon päivää. Tiesitkö, että kaikista vuoden liputuspäivistä vain tänään me liputamme naishenkilölle?

On myös 175 vuotta Minna Canthin syntymästä. Tästä päivästä tuli yleinen liputuspäivä vasta 12 vuotta sitten, vuonna 2007. Vuotta aiemmin, vuonna 2006, käynnistettiin ensimmäinen samapalkkaisuusohjelma. Siinä työmarkkinajärjestöt ja valtiovalta sitoutuivat kaventamaan sukupuolten välistä palkkaeroa 15 prosenttiin vuoteen 2015 mennessä. Vuonna 2016 ohjelma uudistettiin ja nykyinen ohjelmakaan ei ole tuonut vielä ratkaisuja samapalkkaisuuteen.

Naisten ja miesten palkkaero on kuitenkin edelleen noin 16 prosenttia. Viimeisen parin vuoden aikana naisten asema työmarkkinoilla on tosiasiallisesti heikentynyt. Syynä on pitkälti maan hallituksen toteuttama politiikka. Sipilän hallituskaudella on tehty lukuisa määrä heikennyksiä työelämän lainsäädäntöön ja monet heikennyksistä ovat kohdistuneet rankemmin juuri naispalkansaajiin. Samapalkkaisuutta on edistettävä arvioimalla laajalti lainsäädäntömuutosten sukupuolivaikutuksia sekä huomioitava muutosten vaikutus naisten työmarkkina-asemaan. Lainsäädäntöä valmistellessaan Sipilän hallitus ei ole vaivautunut tekemään esitystensä sukupuolivaikutusten arviointia, jolloin olisi jo havaittu tämä lakien vääristyminen. Naisten asema on entisestään heikentynyt työmarkkinoilla.

Suomen hallituksen päätökset koeajan pidentämisestä, määräaikaisten sopimusten solmimisen helpottamisesta, vuosiloman ansainnan heikentämisestä perhevapaiden osalta sekä kauppojen aukioloaikojen laajentamisesta ovat iskeneet kaikki erityisesti naisiin. Hallituksen viime syksyn suunnitelmat irtisanomislaista olisivat pahimmillaan toteutuessaan kohdistuneet eniten juuri naisvaltaisille aloille, joissa suurin osa työpaikoista on pieniä työpaikkoja. Niin ikään päivähoitomaksujen korotus, päiväkotiryhmien suurentaminen ja lasten subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen ovat heikentäneet naisten asemaa työmarkkinoilla.

Palkkaerojen taustalla olevista syistä on keskusteltu paljon. Tutkimusten mukaan naisten pitkät poissaolot työelämästä mm. pitkien perhevapaiden vuoksi heikentävät huomattavasti naisten ansiokehitystä. Perhevapaiden tasaisempi jakautuminen vanhempien välillä edistäisi mitä parhaiten tasa-arvoa. Perhevapaauudistus onkin saatava käyntiin heti seuraavalla hallituskaudella.

Käytännössä Sipilän hallitus on jättänyt palkkatasa-arvon edistämisen kokonaan työmarkkinajärjestöjen varaan. Palkkaratkaisuilla on tietysti olennainen merkitys keskimääräisen palkkaeron kaventamisessa. Euromääräiset palkankorotukset estävät palkkaerojen kasvua. Naisvaltaisilla aloilla täydentäviä palkkausjärjestelmiä on vähän ja jos niitä on, ne nostavat vain vähän ansioita. Siksi niitä pitäisi rakentaa ja kehittää. Naisvaltaisten alojen suuri osa-aikatyön määrä kasvattaa tosielämän palkkaeroja, osa-aikatyöntekijöiden määrä kasvaa koko ajan. Siksi keskimääristä palkkaeroa mitattaessa osa-aikatyön määrä tulisi huomioida.

Segregaatio (eli työmarkkinoiden jakautuminen naisten ja miesten työaloihin sekä ammateihin) on todettu yhdeksi merkittäväksi selittäjäksi palkkaerojen taustalla ja segregaation lieventäminen keinoksi edistää samapalkkaisuutta. Tasa-arvovaltuutetun viime vuoden raportissa eduskunnalle todetaan, että naisten ja miesten töiden eriytymisestä ei automaattisesti seuraa naisille tyypillisten töiden pienemmät palkat.

Sukupuolten välisissä palkkaeroissa on kysymys osaltaan myös ajan yli muotoutuneista asenteista ja niihin liittyvästä naisten tekemän työn aliarvostamisesta. Tämä voi vääristää esimerkiksi käsitystä miesten ja naisten tehtävien vaativuudesta yksittäisten toimialojen ja yritysten sisällä. Toisaalta tehtävien samanarvoisuuden arvioimiseksi eri toimialojen välillä ei ole olemassa yhteisesti hyväksyttyjä menetelmiä. Näin ollen samapalkkaisuuden peruslähtökohtaa, jonka myötä samasta ja samanarvoisesta työstä tulisi maksaa samaa palkkaa, ei pystytä koko yhteiskunnan tasolla edistämään riittävän tehokkaasti. Palkkaerojen kaventamiseksi tulisikin kehittää universaali eri alojen työt rinnastava toimintamalli, joka olisi yhteisesti hyväksytty ja kaikilla käytössä. Eli menetelmä, jolla töiden vaativuutta voitaisiin vertailla yli toimiala- ja tehtävärajojen. Tämä kuului myös viimeisimmästä samapalkkaisuusohjelmasta tehdyn arvioinnin keskeisiin suosituksiin.

Palkka-avoimuus voisi olla yksi lääke palkkaerojen toteamiseksi ja korjaamiseksi.

Keinoja tasa-arvon toteutumiseen vuoden jokaisena päivänä on paljon. Olisiko siis aika pian kypsä tasa-arvon ja samapalkkaisuuden kunnian palauttamiseen?

]]>
3 http://neuvottelijasi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/272015-tasa-arvo-todeksi-vuoden-jokaisena-paivana#comments Minna Canthin päivä Naisen euro Tasa-arvo Työelämä Tue, 19 Mar 2019 11:24:51 +0000 Jaana Ylitalo http://neuvottelijasi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/272015-tasa-arvo-todeksi-vuoden-jokaisena-paivana
Koulutuksen haasteet nyt ja tulevaisuudessa http://willedebaucherdahl.puheenvuoro.uusisuomi.fi/272001-koulutuksen-haasteet-nyt-ja-tulevaisuudessa <p>Viimeisimmän hallituksen moninaiset leikkaukset ovat kohdistuneet Suomen kilpailukykyä edistäviin sektoreihin, koulutukseen ja tieteeseen. Tämä on sinällään ironista, ottaen huomioon Sipilän masinoimat KIKY-leikkaukset lomiin ja muut työajan pidennykset, joiden tarkoitus oli nimenomaan nostaa kilpailukykyä.<br /><br />Mielestäni koulutukseen ja tieteen tekemiseen tulisi satsata isolla kädellä, koska ne ovat lopulta melkeinpä ainoat kilpailukykyä nostavat toimet, joita Suomessa voidaan tehdä. Tavaran tuotannossa Suomi ei kykene kilpailemaan halpamaiden kanssa. Työväen palkkojen lasku johtaa heikentyneeseen ostovoimaan ja sitä kautta kaikki kärsivät, myös yritykset.&nbsp;<br /><br />Meidän täytyy siis kilpailla jollain muulla.&nbsp;<br /><br />Kuten evoluutiobiologiassakin, se joka kykenee nopeiten sopeutumaan ympäristön muutoksiin voittaa selviytymispelin. Maailma muuttuu jatkuvasti kiihtyvällä tahdilla. Näkisin, että meidän kilpailuvalttimme voisi olla se, että me sopeudumme nopeiten näihin muutoksiin. Tämä vaatii panostuksia koulutukseen, mutta myös muutoksia koulutukseen.</p><p><br /><strong>Kuinka hyvin nykyinen koulutusjärjestelmä toimii?</strong><br /><br />Omakohtainen kokemukseni koulunkäynnistä on se, että hyvin pieni osa siitä mitä opetetaan on hyödyllistä työelämässä. Aloittaessani opiskeluni Helian ammattikorkeakoulussa vuonna 2001, meille uusille oppilaille pidettiin &#39;orientoitumispäivä&#39;. Tämä päivä sisälsi kaiken tavanomaisen, mitä uusille oppilaille varmaan tänäkin päivänä oppilaitoksissa käydään läpi. Eli, käytiin läpi koulun tiloja, kirjoitettiin kirje tulevaisuuden minälle, käytiin läpi koulun käytäntöjä ja lopulta koulun rehtorin/johtajan inspiroiva tervetuliaispuhe. Mikä itselle jäi mieleen vahvimpana koko tuosta päivästä oli eräs tietty kohta tuosta puheesta. Nimittäin se kohta, jossa rehtori/johtaja kertoi mitä tulemme oppimaan koulussa. Muistinvaraisesti olen sen kirjoittanut tähän alle.</p><p><br />&quot;<em>Tulette oppimaan täällä koulussa yhden prosentin siitä, mitä tulette oppimaan työelämässä.</em>&quot;</p><p><br />Silloin en tietenkään ymmärtänyt, kuinka osuva tuo kyseinen lausahdus olikaan. Nyt ymmärrän. Ja jotenkin tuntuu jopa, että kaikesta siitä mitä tuolla koulussa opittiin, olen ehkä pystynyt hyödyntämään työssäni siitäkin vain yhden prosentin.<br />Mitä sitten yritän sanoa? Pelkästään sen, että monet koulutukset, joiden tuloksena on jonkinlainen tutkinto, sisältää hirvittävän määrän ylimääräistä täytehöttöä, jonka ainoa tarkoitus on täyttää tutkintovaatimukset.<br />Ja lisäksi, monissa tutkinnoissa lähestymistapa on haulikkomalli, eli yritetään opettaa vähän kaikkea ja toivoa, että jokin osuu. Voisi olla parempi muuttaa lähestymistapa sellaiseksi, että opetettaisiin hyvin spesifisesti niitä asioita, joista on välitöntä hyötyä tai tarvetta työelämässä - kutsutaan tätä vaikka kiväärimalliksi.<br /><br />Tällä hetkellä kuulee aika paljon mediassa siitä, että ei löydy tarpeeksi osaavaa työväkeä. Tämän asian totuusarvosta en osaa sanoa. Oletetaan, että tämä on totta. Oletetaan, että tarvitaan nopeampia koulutusmalleja, jotka vastaavat paremmin alati muuttuviin tarpeisiin.<br /><br /><br /><strong>Koulutukselle &lsquo;radikaali&rsquo; uusi suunta</strong><br /><br />Erityisesti nuoret ovat joutuneet tulemaan kasvotusten sen kanssa, että koulutuksen arvo on kokenut mahalaskun. Työelämän kasvavat vaatimukset työntekijöille on johtanut koulutusinflaatioon, eli tilanteeseen, jossa erottautuakseen työnhakijana, työnhakijoiden täytyy olla jatkuvasti korkeammin koulutettuja. Ja pelkkä koulutus ei riitä, vaan pitäisi olla vielä alan tuntemusta hakiessaan alalle töihin, jopa aloittelijatason tehtäviin.</p><p>Tämä &lsquo;koulutuskilpailun&rsquo; tilanne on itseasiassa aiheuttanut mitä ihmeellisimpiä lieveilmiöitä. Innokkaat tai epätoivoiset työnhakijat, riippuen näkökulmasta, ovat menneet jopa niin pitkälle, että ovat jättäneet avoimia videohakemuksia LinkedIn:iin, joissa he yrittävät saada mahdollisten työnantajien huomion, esim. laulamalla ja soittaen pianoa. Ja he eivät hakeneet laulajan tai pianistin töitä.<br />Kaikki tämä saadakseen työpaikan? Aikamoiseksi sirkukseksi on mennyt koko homma.<br /><br />Mitä, jos tehtäisiinkin niin, että hyödynnettäisiin entisaikojen kisällijärjestelmää?<br /><br />Eli muokattaisiin tutkintoja siten, että leikataan tutkinnoista 50-70% pois, tehden niistä nopeampia suorittaa ja päästen eroon täytemateriaalista. Ja sitten lisätään tutkintoihin vuoden verran työskentelyä yrityksessä.<br /><br />Tällä tavalla voitaisiin osallistaa yritykset myös koulutuksien toteuttamiseen käytännön tekemisen kautta.<br /><br />Tällä hetkellä yritykset pääsevät nauttimaan yhteiskunnan tuottamasta osaamisesta. Samaan aikaan yritykset kasvavassa määrin pyrkivät erkaantumaan yhteiskunnan ylläpidon vastuista, nimittäin verojen maksusta. Tämä uusi menettelytapa, jossa yritykset velvoitettaisiin osaltaan kouluttamaan uudet työntekijät osana valtion tarjoamaa koulutusta sitoisi yhteen julkisen ja yksityissektorin molempia hyödyttävällä tavalla.<br /><br />Miten tämä eroaa oppisopimusjärjestelmästä?<br /><br />Oppisopimusjärjestelmä on käytännössä kuollut. Yleisesti yrityksiä ei kiinnosta osallistua kouluttamaan ammattitaitoista työväkeä, vaikka se olisikin heidän etujensa mukaista. Liiketoimintamallit perustuvat liiaksi lyhytjänteiseen kvartaalijärjestelmään, jossa voitot pitää maksimoida vuosineljänneksillä. Tämänlainen lyhytnäköinen voittojen tavoittelu automaattisesti sulkee ulos ison osan yhteiskuntaa laajemmin hyödyttävästä toiminnasta. Se samalla sulkee ulos pidemmän aikavälin hyödyt myös yrityksiltä.<br /><br /><br /><strong>Onnistumisen edellytykset</strong><br /><br />Jotta tämä kisällijärjestelmä onnistuisi, on meidän tehtävä muutamia linjauksia ja ehtoja.</p><p><br />1. Jokainen tutkinto oikeuttaa opiskelijan yhteen tai kahteen eri yritykseen oppimaan vuoden ajaksi työntekijänä.</p><p>2. Tutkinnosta saatava oikeutus umpeutuu kahden vuoden päästä koulutuksen päättymisestä, mutta ei kuitenkaan kesken työssäoppimisen</p><p>3. Yrityksiin, joihin kisällitoimintaa voidaan soveltaa, tulee olla liikevaihdoltaan vähintään miljoona euroa vuodessa.<br />4. Yrityksessä voi olla samaan aikaan töissä yhtä monta kisälliä, kuin liikevaihto on miljoonissa euroissa, eli 100 miljoonan liikevaihdolla voi siellä olla kisällejä töissä 100 kappaletta.</p><p>5. Kisällit voivat itse valita missä haluavat kisällitoimintansa suorittaa, kunhan kyseinen yritys soveltuu koulutuksen alaan; yritykset eivät voi kieltäytyä kisällitoiminnasta vaan heidän tulee ottaa kisällit heille töihin.<br />6. Yritys on velvollinen saman kisällin koulutukseen vain kerran, ellei yritys omasta halustaan tahdo ottaa samaa henkilöä uudestaan, esim. jos kisälli käy toisen tutkinnon/koulutuksen.<br /><br />Tällä järjestelmällä kisällit saavat sekä koulutuksen, että myös työkokemusta. Molemmat auttavat työllistymisessä kisällijakson jälkeen. Mikäli siis ei työllisty siihen yritykseen, jossa suoritti kisällijakson. Ja tietysti yrityksillä on tietynlainen insentiivi palkata kisälli jatkoon, koska ovat jo satsanneet häneen.<br /><br />Harkinnanvaraista on, että tuettaisiinko kisällitoimintaa myös valtion taholta, esim. palkkatuella. Perustulomalli sosiaaliturvan muotona olisi hyvä perusta myös tälle järjestelmälle, mutta olisi toki suotavaa, että kisällityöntekijät saisivat myös jotain korvausta tekemästään työstä, jotta heistä ei tulisi vain uusi hyvin koulutettujen matalapalkkatyöntekijöiden ryhmä.<br />Jos oletettaisiin, että kisällille maksettaisiin 1000e/kk perustulona ja sitten siihen päälle yritykseltä 1000e/kk niin tilanne olisi varmasti kohtalainen.<br /><br />On otettava huomioon, että kaikilla uusilla työntekijöillä menee noin 3kk työllistymisestä siihen, että oppii talon tavoille ja talon työkalut. Voidaan vahvasti olettaa, että kisällit pystyisivät lähes samaan tuottavuuteen 4-6 kuukauden aikana kuin aiempi alan osaaja. Loput 6-8 kuukautta olisivatkin yritykselle sitten hyvin kannattavia, kun uusi työntekijä tekisi tuottavaa työtä kuin kuka tahansa yrityksen työntekijä ja palkkakustannukset olisivat vain sen 1000e/kk (+ sivukulut).<br /><br /><strong>Loppusanat</strong><br /><br />Tällä kisällijärjestelmällä saataisiin nopeammin uutta osaamista työmarkkinoille ja uudistettaisiin koulutusjärjestelmä paremmin palvelemaan nykypäivän nopeasti muuttuvia tarpeita.<br />Tällä tavalla työntekijät voisivat myös nopeasti uudistaa osaamistaan pitkin elämää ja myös muuttaa urapolkuja helpommin, toisin kuin nykyisessä järjestelmässä.<br />Lyhyellä aikavälillä tämä kisällijärjestelmä olisi todennäköisesti taloudellisesti hieman kuormittava yrityksille, mutta pitkällä aikavälillä se palvelisi koko yritysmaailmaa.<br /><br />Kaikille aloille tämänlainen järjestelmä ei välttämättä sovi kovin hyvin. Toisaalta, voidaan argumentoida myös, että nykyinen järjestelmä ei sovi hyvin kaikille aloille.<br />Selvää on kuitenkin, että tarvitsemme parempaa ja nopeampaa koulutusta, jos haluamme pitää työväen osaavana myös tulevaisuudessa.<br /><br /><strong>Mitä mieltä olet?</strong></p><p><br /><br />Voit seurata yhteiskunnallisten ajatuksieni virtaa myös somessa:<br />&nbsp;</p><p><a href="https://www.facebook.com/piraattidahl/" target="_blank"><strong>Facebook</strong></a></p><p><a href="https://twitter.com/DahlWille" target="_blank"><strong>Twitter</strong></a></p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Viimeisimmän hallituksen moninaiset leikkaukset ovat kohdistuneet Suomen kilpailukykyä edistäviin sektoreihin, koulutukseen ja tieteeseen. Tämä on sinällään ironista, ottaen huomioon Sipilän masinoimat KIKY-leikkaukset lomiin ja muut työajan pidennykset, joiden tarkoitus oli nimenomaan nostaa kilpailukykyä.

Mielestäni koulutukseen ja tieteen tekemiseen tulisi satsata isolla kädellä, koska ne ovat lopulta melkeinpä ainoat kilpailukykyä nostavat toimet, joita Suomessa voidaan tehdä. Tavaran tuotannossa Suomi ei kykene kilpailemaan halpamaiden kanssa. Työväen palkkojen lasku johtaa heikentyneeseen ostovoimaan ja sitä kautta kaikki kärsivät, myös yritykset. 

Meidän täytyy siis kilpailla jollain muulla. 

Kuten evoluutiobiologiassakin, se joka kykenee nopeiten sopeutumaan ympäristön muutoksiin voittaa selviytymispelin. Maailma muuttuu jatkuvasti kiihtyvällä tahdilla. Näkisin, että meidän kilpailuvalttimme voisi olla se, että me sopeudumme nopeiten näihin muutoksiin. Tämä vaatii panostuksia koulutukseen, mutta myös muutoksia koulutukseen.


Kuinka hyvin nykyinen koulutusjärjestelmä toimii?

Omakohtainen kokemukseni koulunkäynnistä on se, että hyvin pieni osa siitä mitä opetetaan on hyödyllistä työelämässä. Aloittaessani opiskeluni Helian ammattikorkeakoulussa vuonna 2001, meille uusille oppilaille pidettiin 'orientoitumispäivä'. Tämä päivä sisälsi kaiken tavanomaisen, mitä uusille oppilaille varmaan tänäkin päivänä oppilaitoksissa käydään läpi. Eli, käytiin läpi koulun tiloja, kirjoitettiin kirje tulevaisuuden minälle, käytiin läpi koulun käytäntöjä ja lopulta koulun rehtorin/johtajan inspiroiva tervetuliaispuhe. Mikä itselle jäi mieleen vahvimpana koko tuosta päivästä oli eräs tietty kohta tuosta puheesta. Nimittäin se kohta, jossa rehtori/johtaja kertoi mitä tulemme oppimaan koulussa. Muistinvaraisesti olen sen kirjoittanut tähän alle.


"Tulette oppimaan täällä koulussa yhden prosentin siitä, mitä tulette oppimaan työelämässä."


Silloin en tietenkään ymmärtänyt, kuinka osuva tuo kyseinen lausahdus olikaan. Nyt ymmärrän. Ja jotenkin tuntuu jopa, että kaikesta siitä mitä tuolla koulussa opittiin, olen ehkä pystynyt hyödyntämään työssäni siitäkin vain yhden prosentin.
Mitä sitten yritän sanoa? Pelkästään sen, että monet koulutukset, joiden tuloksena on jonkinlainen tutkinto, sisältää hirvittävän määrän ylimääräistä täytehöttöä, jonka ainoa tarkoitus on täyttää tutkintovaatimukset.
Ja lisäksi, monissa tutkinnoissa lähestymistapa on haulikkomalli, eli yritetään opettaa vähän kaikkea ja toivoa, että jokin osuu. Voisi olla parempi muuttaa lähestymistapa sellaiseksi, että opetettaisiin hyvin spesifisesti niitä asioita, joista on välitöntä hyötyä tai tarvetta työelämässä - kutsutaan tätä vaikka kiväärimalliksi.

Tällä hetkellä kuulee aika paljon mediassa siitä, että ei löydy tarpeeksi osaavaa työväkeä. Tämän asian totuusarvosta en osaa sanoa. Oletetaan, että tämä on totta. Oletetaan, että tarvitaan nopeampia koulutusmalleja, jotka vastaavat paremmin alati muuttuviin tarpeisiin.


Koulutukselle ‘radikaali’ uusi suunta

Erityisesti nuoret ovat joutuneet tulemaan kasvotusten sen kanssa, että koulutuksen arvo on kokenut mahalaskun. Työelämän kasvavat vaatimukset työntekijöille on johtanut koulutusinflaatioon, eli tilanteeseen, jossa erottautuakseen työnhakijana, työnhakijoiden täytyy olla jatkuvasti korkeammin koulutettuja. Ja pelkkä koulutus ei riitä, vaan pitäisi olla vielä alan tuntemusta hakiessaan alalle töihin, jopa aloittelijatason tehtäviin.

Tämä ‘koulutuskilpailun’ tilanne on itseasiassa aiheuttanut mitä ihmeellisimpiä lieveilmiöitä. Innokkaat tai epätoivoiset työnhakijat, riippuen näkökulmasta, ovat menneet jopa niin pitkälle, että ovat jättäneet avoimia videohakemuksia LinkedIn:iin, joissa he yrittävät saada mahdollisten työnantajien huomion, esim. laulamalla ja soittaen pianoa. Ja he eivät hakeneet laulajan tai pianistin töitä.
Kaikki tämä saadakseen työpaikan? Aikamoiseksi sirkukseksi on mennyt koko homma.

Mitä, jos tehtäisiinkin niin, että hyödynnettäisiin entisaikojen kisällijärjestelmää?

Eli muokattaisiin tutkintoja siten, että leikataan tutkinnoista 50-70% pois, tehden niistä nopeampia suorittaa ja päästen eroon täytemateriaalista. Ja sitten lisätään tutkintoihin vuoden verran työskentelyä yrityksessä.

Tällä tavalla voitaisiin osallistaa yritykset myös koulutuksien toteuttamiseen käytännön tekemisen kautta.

Tällä hetkellä yritykset pääsevät nauttimaan yhteiskunnan tuottamasta osaamisesta. Samaan aikaan yritykset kasvavassa määrin pyrkivät erkaantumaan yhteiskunnan ylläpidon vastuista, nimittäin verojen maksusta. Tämä uusi menettelytapa, jossa yritykset velvoitettaisiin osaltaan kouluttamaan uudet työntekijät osana valtion tarjoamaa koulutusta sitoisi yhteen julkisen ja yksityissektorin molempia hyödyttävällä tavalla.

Miten tämä eroaa oppisopimusjärjestelmästä?

Oppisopimusjärjestelmä on käytännössä kuollut. Yleisesti yrityksiä ei kiinnosta osallistua kouluttamaan ammattitaitoista työväkeä, vaikka se olisikin heidän etujensa mukaista. Liiketoimintamallit perustuvat liiaksi lyhytjänteiseen kvartaalijärjestelmään, jossa voitot pitää maksimoida vuosineljänneksillä. Tämänlainen lyhytnäköinen voittojen tavoittelu automaattisesti sulkee ulos ison osan yhteiskuntaa laajemmin hyödyttävästä toiminnasta. Se samalla sulkee ulos pidemmän aikavälin hyödyt myös yrityksiltä.


Onnistumisen edellytykset

Jotta tämä kisällijärjestelmä onnistuisi, on meidän tehtävä muutamia linjauksia ja ehtoja.


1. Jokainen tutkinto oikeuttaa opiskelijan yhteen tai kahteen eri yritykseen oppimaan vuoden ajaksi työntekijänä.

2. Tutkinnosta saatava oikeutus umpeutuu kahden vuoden päästä koulutuksen päättymisestä, mutta ei kuitenkaan kesken työssäoppimisen

3. Yrityksiin, joihin kisällitoimintaa voidaan soveltaa, tulee olla liikevaihdoltaan vähintään miljoona euroa vuodessa.
4. Yrityksessä voi olla samaan aikaan töissä yhtä monta kisälliä, kuin liikevaihto on miljoonissa euroissa, eli 100 miljoonan liikevaihdolla voi siellä olla kisällejä töissä 100 kappaletta.

5. Kisällit voivat itse valita missä haluavat kisällitoimintansa suorittaa, kunhan kyseinen yritys soveltuu koulutuksen alaan; yritykset eivät voi kieltäytyä kisällitoiminnasta vaan heidän tulee ottaa kisällit heille töihin.
6. Yritys on velvollinen saman kisällin koulutukseen vain kerran, ellei yritys omasta halustaan tahdo ottaa samaa henkilöä uudestaan, esim. jos kisälli käy toisen tutkinnon/koulutuksen.

Tällä järjestelmällä kisällit saavat sekä koulutuksen, että myös työkokemusta. Molemmat auttavat työllistymisessä kisällijakson jälkeen. Mikäli siis ei työllisty siihen yritykseen, jossa suoritti kisällijakson. Ja tietysti yrityksillä on tietynlainen insentiivi palkata kisälli jatkoon, koska ovat jo satsanneet häneen.

Harkinnanvaraista on, että tuettaisiinko kisällitoimintaa myös valtion taholta, esim. palkkatuella. Perustulomalli sosiaaliturvan muotona olisi hyvä perusta myös tälle järjestelmälle, mutta olisi toki suotavaa, että kisällityöntekijät saisivat myös jotain korvausta tekemästään työstä, jotta heistä ei tulisi vain uusi hyvin koulutettujen matalapalkkatyöntekijöiden ryhmä.
Jos oletettaisiin, että kisällille maksettaisiin 1000e/kk perustulona ja sitten siihen päälle yritykseltä 1000e/kk niin tilanne olisi varmasti kohtalainen.

On otettava huomioon, että kaikilla uusilla työntekijöillä menee noin 3kk työllistymisestä siihen, että oppii talon tavoille ja talon työkalut. Voidaan vahvasti olettaa, että kisällit pystyisivät lähes samaan tuottavuuteen 4-6 kuukauden aikana kuin aiempi alan osaaja. Loput 6-8 kuukautta olisivatkin yritykselle sitten hyvin kannattavia, kun uusi työntekijä tekisi tuottavaa työtä kuin kuka tahansa yrityksen työntekijä ja palkkakustannukset olisivat vain sen 1000e/kk (+ sivukulut).

Loppusanat

Tällä kisällijärjestelmällä saataisiin nopeammin uutta osaamista työmarkkinoille ja uudistettaisiin koulutusjärjestelmä paremmin palvelemaan nykypäivän nopeasti muuttuvia tarpeita.
Tällä tavalla työntekijät voisivat myös nopeasti uudistaa osaamistaan pitkin elämää ja myös muuttaa urapolkuja helpommin, toisin kuin nykyisessä järjestelmässä.
Lyhyellä aikavälillä tämä kisällijärjestelmä olisi todennäköisesti taloudellisesti hieman kuormittava yrityksille, mutta pitkällä aikavälillä se palvelisi koko yritysmaailmaa.

Kaikille aloille tämänlainen järjestelmä ei välttämättä sovi kovin hyvin. Toisaalta, voidaan argumentoida myös, että nykyinen järjestelmä ei sovi hyvin kaikille aloille.
Selvää on kuitenkin, että tarvitsemme parempaa ja nopeampaa koulutusta, jos haluamme pitää työväen osaavana myös tulevaisuudessa.

Mitä mieltä olet?



Voit seurata yhteiskunnallisten ajatuksieni virtaa myös somessa:
 

Facebook

Twitter

 

]]>
0 http://willedebaucherdahl.puheenvuoro.uusisuomi.fi/272001-koulutuksen-haasteet-nyt-ja-tulevaisuudessa#comments Kilpailukyky Kisälli Koulutus Tutkinto Työelämä Tue, 19 Mar 2019 08:42:46 +0000 Wille Dahl http://willedebaucherdahl.puheenvuoro.uusisuomi.fi/272001-koulutuksen-haasteet-nyt-ja-tulevaisuudessa
AY-liikkeen uuskieli hämää - Suomen työmarkkinat tarvitsevat aitoa vapautta http://teresammallahti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/271993-ay-liikkeen-uuskieli-hamaa-suomen-tyomarkkinat-tarvitsevat-aitoa-vapautta <p><object width="648" height="390"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/3AEevQPRLbQ?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" /><param name="wmode" value="transparent" /><param name="allowFullScreen" value="true" /><param name="allowscriptaccess" value="always" /><embed src="http://www.youtube.com/v/3AEevQPRLbQ?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" type="application/x-shockwave-flash" wmode="transparent" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true" width="648" height="390"></embed></object></p><p>Kävin eilen Duunitori​n lounastunnilla puhumassa työstä ja työmarkkinasääntelystä Eveliina Heinäluoman, Veronika Honkasalon, Leena Meren ja Terhi Peltokorven&nbsp;kanssa. Markkinaliberaali oli tässä seurassa aika yksin, kantsii tsekata video.</p><p>Luonnollisesti puolustin sopimusvapautta, lainsäädäntövallan pitämistä eduskunnalla ja yksityisyydensuojaa. Toisaalta keskustelu oli varsin helppoa, kun sai olla yksin ajatustensa kanssa. Ja taas toisaalta hankalaa, koska en tajua muiden panelistien logiikkaa ja uuskieltä:</p><p>- Pakkolaki: Kun laillisesti valittu eduskunta säätää lait.<br />- Sopimisen kulttuuri: Kun ulkoparlamentaarinen kansalaisjärjestö säätää lait.<br />- Yhdenvertaisuus/Tasa-arvo: Säädetään kiintiöitä erilaisten biologisten ominaisuuksien perusteella.<br />- Uudistus: Palataan takaisin 1970-luvun kabinettisopimiseen.<br />- Työntekijät mukaan: Työmarkkinaeliitti päättää kabineteissa kaikkien puolesta.<br />- Työntekijöiden edustus: AY-politrukki päättämässä kaikkien puolesta, työntekijä työnnetty syrjään.<br />- Työnantajan armoilla: Satojenmiljoonien eurojen päällä istuva ammattiliitto kiristää yrittäjän taipumaan elinkeinoa uhkaavan kalliin oikeusjutun uhalla.</p><p>Ei pysty, liian hapokasta.</p><p>Jos ja kun me haluamme korkeampaa työllisyysastetta, paremman elintason, enemmän hyvinvointia ja vakaamman kansantalouden, niin näistä loogisista kuperkeikoista pitää päästä eroon ja kansanedustajien pitää opetella ajattelemaan loogisesti.</p><p>Tästä myös heitän palloa Kokoomuksen suuntaan. Lopetetaan se vasemmistoteemojen kanssa nysvääminen ja otetaan politiikan ilmaherruus puhumalla enemmän talouskurista, työn edellytyksistä, markkinoiden vapauttamisesta ja siitä kuuluisasta jaettavan kakun leipomisesta.&nbsp;<a class="_58cn" href="https://www.facebook.com/hashtag/terestroika?source=feed_text&amp;epa=HASHTAG&amp;__xts__%5B0%5D=68.ARASl5PCEKuRs4sGntFRZLzM3QTYFVkqsrIASI9S12HBoriaH3D9AR2tHQvNa6U-Ra_zodQXsPSUj8XiK4YUikpD4hGEVrqINM7bhI-ibe32LrZIYpayihSu3JS4DpKv9bdDit6zh1WfW0K7mHBLit92KF1AabKvgyPspEyFfmU2Q0PRsIhkznGFv2JdPnxQc_yfMZENuD7R7oXHsvUDgZOt2leHJ5na-hqoxI85PZbpS0Tj6w5Twidn8lu0HvVrepWB3H86HyAYhBxC4L7cKubV-qvtc1xTyStHZUvfUicnlmBJ-o5OlqvJi2z-GOdq6n1pFjiELOeHiiSQYnitN0LWrBDP&amp;__tn__=%2ANK-R">#terestroika</a><br /><br />Jos tykkäät puhua politiikkaa, tsekkaa myös nämä kanavat:<br /><a href="https://www.facebook.com/SammallahtiTere/" target="_blank">FACEBOOK</a><br /><a href="http://www.youtube.com/TereSammallahti" target="_blank">YOUTUBE</a><br /><a href="https://twitter.com/TereSammallahti" target="_blank">TWITTER</a><br /><a href="https://www.instagram.com/terestroika/" target="_blank">INSTA (politiikka)</a><br /><a href="https://www.instagram.com/teresammallahti/" target="_blank">INSTA (vapaa-aika)</a></p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> www.youtube.com/watch?v=3AEevQPRLbQ

Kävin eilen Duunitori​n lounastunnilla puhumassa työstä ja työmarkkinasääntelystä Eveliina Heinäluoman, Veronika Honkasalon, Leena Meren ja Terhi Peltokorven kanssa. Markkinaliberaali oli tässä seurassa aika yksin, kantsii tsekata video.

Luonnollisesti puolustin sopimusvapautta, lainsäädäntövallan pitämistä eduskunnalla ja yksityisyydensuojaa. Toisaalta keskustelu oli varsin helppoa, kun sai olla yksin ajatustensa kanssa. Ja taas toisaalta hankalaa, koska en tajua muiden panelistien logiikkaa ja uuskieltä:

- Pakkolaki: Kun laillisesti valittu eduskunta säätää lait.
- Sopimisen kulttuuri: Kun ulkoparlamentaarinen kansalaisjärjestö säätää lait.
- Yhdenvertaisuus/Tasa-arvo: Säädetään kiintiöitä erilaisten biologisten ominaisuuksien perusteella.
- Uudistus: Palataan takaisin 1970-luvun kabinettisopimiseen.
- Työntekijät mukaan: Työmarkkinaeliitti päättää kabineteissa kaikkien puolesta.
- Työntekijöiden edustus: AY-politrukki päättämässä kaikkien puolesta, työntekijä työnnetty syrjään.
- Työnantajan armoilla: Satojenmiljoonien eurojen päällä istuva ammattiliitto kiristää yrittäjän taipumaan elinkeinoa uhkaavan kalliin oikeusjutun uhalla.

Ei pysty, liian hapokasta.

Jos ja kun me haluamme korkeampaa työllisyysastetta, paremman elintason, enemmän hyvinvointia ja vakaamman kansantalouden, niin näistä loogisista kuperkeikoista pitää päästä eroon ja kansanedustajien pitää opetella ajattelemaan loogisesti.

Tästä myös heitän palloa Kokoomuksen suuntaan. Lopetetaan se vasemmistoteemojen kanssa nysvääminen ja otetaan politiikan ilmaherruus puhumalla enemmän talouskurista, työn edellytyksistä, markkinoiden vapauttamisesta ja siitä kuuluisasta jaettavan kakun leipomisesta. #terestroika

Jos tykkäät puhua politiikkaa, tsekkaa myös nämä kanavat:
FACEBOOK
YOUTUBE
TWITTER
INSTA (politiikka)
INSTA (vapaa-aika)

]]>
1 http://teresammallahti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/271993-ay-liikkeen-uuskieli-hamaa-suomen-tyomarkkinat-tarvitsevat-aitoa-vapautta#comments TUPO Työ Työelämä Työllisyysaste Työmarkkinat Tue, 19 Mar 2019 08:27:14 +0000 Tere Sammallahti http://teresammallahti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/271993-ay-liikkeen-uuskieli-hamaa-suomen-tyomarkkinat-tarvitsevat-aitoa-vapautta
Lapset ovat yhteisiä, joten kustannustenkin pitäisi olla http://tiinarytky.puheenvuoro.uusisuomi.fi/271036-lapset-ovat-yhteisia-joten-kustannustenkin-pitaisi-olla <p>Tänään on se päivä vuodesta: naistenpäivä, jolloin jaetaan ruusuja ja suklaata. Ne lämmittävät hetken, mutta paljon enemmän lämmittäisivät teot, jotka vievät tasa-arvo eteenpäin. Sellainen olisi ollut perhevapaajärjestelmän uudistaminen, joka nykyiseltä hallitukselta jäi surkeasti lähtökuoppiinsa.</p><p>Raskaus on riski naisen työuralle ja synnytysikäisen naisen on miestä vaikeampaa löytää vakituinen työpaikka. Pitkät perhevapaajaksot hidastavat urakehitystä, laskevat eläkettä ja pahimmillaan toimivat köyhyysloukkuna. Naisten euro on edelleen 83 senttiä ja nousu on pahasti jumissa vuodesta toiseen. Yksi suurimmista syistä on yhteiskunnan suhtautuminen perhevapaisiin. Lapset ovat yhteisiä, mutta perhevapaan kustannukset kuuluvat edelleen äideille ja näiden työnantajille.</p><p>Perhevapaat vaativat täysremontin. Kustannukset on jaettava tasaisesti työnantajien kesken. Samalla molempia vanhempia on kannustettava pitämään nykyistä tasaisemmin perhevapaita. Osa vapaista on pakko kiintiöidä, sillä toivomalla muutos ei tapahdu, se on jo nähty.</p><p>Perhevapaiden kestoa voi remontin yhteydessä lyhentää. Se helpottaisi naisten töihin paluuta, kun osaaminen ei pääse vanhenemaan. Jokainen perhevapaalta palaava joutuu etsimään uudelleen asemansa työpaikalla. Onnekkaita ovat ne, joilla paikka on edelleen odottamassa, ja tehtävät mielekkäitä. Aivan tavatonta ei ole huomata, että vapaan aikana firma on jatkanut elämäänsä ja työtehtävät jaettu pysyvästi eteenpäin.</p><p>Tärkeintä ei ole se, mitä tapahtuu tänään naistenpäivänä, vaan mitä tapahtuu vuoden jokaisena muuna päivänä. Nyt on vihdoin aika tuoda perhevapaajärjestelmä nykyaikaan.&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Tänään on se päivä vuodesta: naistenpäivä, jolloin jaetaan ruusuja ja suklaata. Ne lämmittävät hetken, mutta paljon enemmän lämmittäisivät teot, jotka vievät tasa-arvo eteenpäin. Sellainen olisi ollut perhevapaajärjestelmän uudistaminen, joka nykyiseltä hallitukselta jäi surkeasti lähtökuoppiinsa.

Raskaus on riski naisen työuralle ja synnytysikäisen naisen on miestä vaikeampaa löytää vakituinen työpaikka. Pitkät perhevapaajaksot hidastavat urakehitystä, laskevat eläkettä ja pahimmillaan toimivat köyhyysloukkuna. Naisten euro on edelleen 83 senttiä ja nousu on pahasti jumissa vuodesta toiseen. Yksi suurimmista syistä on yhteiskunnan suhtautuminen perhevapaisiin. Lapset ovat yhteisiä, mutta perhevapaan kustannukset kuuluvat edelleen äideille ja näiden työnantajille.

Perhevapaat vaativat täysremontin. Kustannukset on jaettava tasaisesti työnantajien kesken. Samalla molempia vanhempia on kannustettava pitämään nykyistä tasaisemmin perhevapaita. Osa vapaista on pakko kiintiöidä, sillä toivomalla muutos ei tapahdu, se on jo nähty.

Perhevapaiden kestoa voi remontin yhteydessä lyhentää. Se helpottaisi naisten töihin paluuta, kun osaaminen ei pääse vanhenemaan. Jokainen perhevapaalta palaava joutuu etsimään uudelleen asemansa työpaikalla. Onnekkaita ovat ne, joilla paikka on edelleen odottamassa, ja tehtävät mielekkäitä. Aivan tavatonta ei ole huomata, että vapaan aikana firma on jatkanut elämäänsä ja työtehtävät jaettu pysyvästi eteenpäin.

Tärkeintä ei ole se, mitä tapahtuu tänään naistenpäivänä, vaan mitä tapahtuu vuoden jokaisena muuna päivänä. Nyt on vihdoin aika tuoda perhevapaajärjestelmä nykyaikaan. 

]]>
4 http://tiinarytky.puheenvuoro.uusisuomi.fi/271036-lapset-ovat-yhteisia-joten-kustannustenkin-pitaisi-olla#comments Kansainvälinen naistenpäivä Perhevapaajärjestelmä Perhevapaat Tasa-arvo Työelämä Fri, 08 Mar 2019 07:49:10 +0000 Tiina Rytky http://tiinarytky.puheenvuoro.uusisuomi.fi/271036-lapset-ovat-yhteisia-joten-kustannustenkin-pitaisi-olla
Miksi lähden ehdokkaaksi? http://riinalansi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/269999-miksi-lahden-ehdokkaaksi <p>Huhtikuun 14. päivä Suomessa valitaan taas ylin valtaa käyttävä elin, kun maassa järjestetään eduskuntavaalit. Neljä vuotta sitten mukana oli kaikkiaan 2146 ehdokasta, joiden joukosta 200 edustajaa valittiin valtiopäiville. Yksittäisen ehdokkaan todennäköisyys läpimenoon on siis alle 10 prosenttia. Tosiasiassa prosentti on selvästi alhaisempi, mikä johtuu jo vaalitavastamme.</p><p>Kun itseäni pyydettiin ehdokkaaksi, jouduin tarkasti miettimään asiaa. Aiemmin olen ollut ehdolla kunnallisvaaleissa, joten tiedän millaista työmäärää ehdokkuus tarkoittaa. Vailla minkäänlaisia takeita mistään tuloksesta.</p><p>Jos ei ole julkkis, urheilija tai ennestään tunnettu poliitikko, mihin voi vedota? Millä keinoin voittaa puolelleen jokaisen äänen, jonka vaaleissa saa? Sillä jokainen ääni on ansaittava. Oikeastaan jäljelle ei jää kuin oma osaaminen ja oma minuus.</p><p>Jos on viime ajat seurannut politiikkaa, niin ei se kovin isoa uskoa suomalaiseen järjestelmään ole luonut. Lainsäädäntöhankkeiden hautaaminen valiokuntiin, politiikan teko vanhusten oikealla hädällä, kaiken mahdollisen lupaaminen maan ja taivaan välillä ilman käsitystä niiden rahoituksesta... Lista on pitkä, eikä tarvitse ihmetellä jos joku kokee epäuskoa järjestelmän edessä.</p><p>Mitä sitten voi tarjota tilalle? Rehellisyyden, niin ei tarvitse miettiä mitä on joskus tullut sanottua. Suoruuden, vaikka siitä eivät läheskään kaikki pidä. Tasapuolisuuden, meistä kaikki arvioidaan ja tuomitaan tekemistemme mukaan. Faktapohjaisuuden, paras ratkaisu voittakoon vaikkei se aina olekaan itse keksitty. Empatian, mikä tarkoittaa paitsi kykyä myös halua kuunnella toista. Ja näiden päälle halu tehdä töitä, mitä hankalien asioiden selvittäminen juurta jaksain aina tarkoittaa.</p><p>Olen 48-vuotias työelämäasiantuntija, uusperheen äiti ja ensimmäistä kertaa ehdokkaana eduskuntavaaleissa. Kaipaan politiikkaan faktapohjaista päätöksentekoa, joka auttaa lisäämään koulutuksen ja työn arvostusta, pitämään yllä hyvinvointivaltiota ja huolehtimaan lapsista, nuorista ja vanhuksista. Lapset ansaitsevat turvatun lapsuuden.&nbsp; Nuoria pitää auttaa löytämään paikkansa yhteiskunnassa. Meidän pitää innostaa yrittäjyyttä ja löytää kasvua tuovia innovaatioita. Sosiaaliturva tulee uudistaa niin että kaikkien kannattaa aina ottaa työ vastaan tai opiskella. Työpaikkojen lisääminen on paras keino kohottaa ihmisten itsetuntoa, ja samalla nostaa heidät täysivaltaisiksi yhteiskunnan jäseniksi. Olemme pieni kansa ja tarvitsemme jokaisen panosta, myös muualta meille saapuvien. Minulla on valtavasti kokemusta ratkaisujen löytämisestä hankaliin, erilaisia näkemyksiä sisältäviin konflikteihin. Tämä ei onnistu, jos ei kuuntele sydäntään ja erilaisia näkemyksiä.</p><p>twitterissä RiinaLansi</p><p>sähköposti: riina.lansikallio (a) gmail.com</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Huhtikuun 14. päivä Suomessa valitaan taas ylin valtaa käyttävä elin, kun maassa järjestetään eduskuntavaalit. Neljä vuotta sitten mukana oli kaikkiaan 2146 ehdokasta, joiden joukosta 200 edustajaa valittiin valtiopäiville. Yksittäisen ehdokkaan todennäköisyys läpimenoon on siis alle 10 prosenttia. Tosiasiassa prosentti on selvästi alhaisempi, mikä johtuu jo vaalitavastamme.

Kun itseäni pyydettiin ehdokkaaksi, jouduin tarkasti miettimään asiaa. Aiemmin olen ollut ehdolla kunnallisvaaleissa, joten tiedän millaista työmäärää ehdokkuus tarkoittaa. Vailla minkäänlaisia takeita mistään tuloksesta.

Jos ei ole julkkis, urheilija tai ennestään tunnettu poliitikko, mihin voi vedota? Millä keinoin voittaa puolelleen jokaisen äänen, jonka vaaleissa saa? Sillä jokainen ääni on ansaittava. Oikeastaan jäljelle ei jää kuin oma osaaminen ja oma minuus.

Jos on viime ajat seurannut politiikkaa, niin ei se kovin isoa uskoa suomalaiseen järjestelmään ole luonut. Lainsäädäntöhankkeiden hautaaminen valiokuntiin, politiikan teko vanhusten oikealla hädällä, kaiken mahdollisen lupaaminen maan ja taivaan välillä ilman käsitystä niiden rahoituksesta... Lista on pitkä, eikä tarvitse ihmetellä jos joku kokee epäuskoa järjestelmän edessä.

Mitä sitten voi tarjota tilalle? Rehellisyyden, niin ei tarvitse miettiä mitä on joskus tullut sanottua. Suoruuden, vaikka siitä eivät läheskään kaikki pidä. Tasapuolisuuden, meistä kaikki arvioidaan ja tuomitaan tekemistemme mukaan. Faktapohjaisuuden, paras ratkaisu voittakoon vaikkei se aina olekaan itse keksitty. Empatian, mikä tarkoittaa paitsi kykyä myös halua kuunnella toista. Ja näiden päälle halu tehdä töitä, mitä hankalien asioiden selvittäminen juurta jaksain aina tarkoittaa.

Olen 48-vuotias työelämäasiantuntija, uusperheen äiti ja ensimmäistä kertaa ehdokkaana eduskuntavaaleissa. Kaipaan politiikkaan faktapohjaista päätöksentekoa, joka auttaa lisäämään koulutuksen ja työn arvostusta, pitämään yllä hyvinvointivaltiota ja huolehtimaan lapsista, nuorista ja vanhuksista. Lapset ansaitsevat turvatun lapsuuden.  Nuoria pitää auttaa löytämään paikkansa yhteiskunnassa. Meidän pitää innostaa yrittäjyyttä ja löytää kasvua tuovia innovaatioita. Sosiaaliturva tulee uudistaa niin että kaikkien kannattaa aina ottaa työ vastaan tai opiskella. Työpaikkojen lisääminen on paras keino kohottaa ihmisten itsetuntoa, ja samalla nostaa heidät täysivaltaisiksi yhteiskunnan jäseniksi. Olemme pieni kansa ja tarvitsemme jokaisen panosta, myös muualta meille saapuvien. Minulla on valtavasti kokemusta ratkaisujen löytämisestä hankaliin, erilaisia näkemyksiä sisältäviin konflikteihin. Tämä ei onnistu, jos ei kuuntele sydäntään ja erilaisia näkemyksiä.

twitterissä RiinaLansi

sähköposti: riina.lansikallio (a) gmail.com

]]>
3 http://riinalansi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/269999-miksi-lahden-ehdokkaaksi#comments 2019 eduskuntavaalit Koulutus Lapset Sosiaaliturva Työelämä Wed, 20 Feb 2019 19:44:13 +0000 Riina Länsikallio http://riinalansi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/269999-miksi-lahden-ehdokkaaksi