Saija Hakonen

Kaikki blogit puheenaiheesta SAK

HYVÄ SAK -niskalaukaus aktiivimallille !

Olen työskennellyt vuosia työttömien projekteissa vetäjänä ja ymmärrän SAK:n lakon aktiivimallia vastaan. On päivän selvää, että malli tulee romuttamaan työttömien toimeentuloturvan ja rapauttaa koko työvoimahallinnon.

3-tunnin viikottainan työllistämistavoite on sinäänsä ihan hyvä, mutta toteuttamistapa,  johon liittyy toimeentulon heikkenemisen uhka on väärä. 

Eikö se riittä, että työtön on vailla työtä pitääkö häntä vielä taloudellisestikkin alkaa kiristämään ja potkimaan päähän.

Puhe SAK:n liittopäättäjien kokouksessa 23.01.2018

Yritykset saavat tältä maalta paljon. Ne saavat yritystoimintansa tueksi mm. tiet, satamat, koulutetun työvoiman, sekä valtion tuen tutkimukselle ja kehitykselle. Suomi on kansainvälisten vertailujenkin mukaan yrittämiselle myönteinen, ja valtiona maailman onnistunein. Talouselämä arvioi marraskuussa, että tulevana keväänä Helsingin pörssissä jaettavat osingot nousevat uuteen ennätykseen, yli 12 miljardiin.

Insinöörit vastustamaan aktiivimallia - "Luvassa jättimäinen mielenilmaus"

Eduskunnan joulukuussa hyväksymä esitys työttömyysturvalain muuttamisesta on saanut ammattijärjestöt ja kansalaisliikkeet valpastumaan. Työttömyysturvan niin kutsuttu aktiivimalli astui voimaan vuodenvaihteessa. Siitä lähtien aihe on pysynyt otsikoissa lähes päivittäin. 

Harhauttavat mielikuvat syövät politiikan uskottavuutta

Politiikan uskottavuus on koetuksella. Syynä ei niinkään ole kansan mielenkiinnon puute, vaan vallanhimosta kumpuava kaksinaamainen politiikka. Tämä vallanhimo saa vaalien alla, ja välillä, poliitikot tekemään lupauksia ja lakeja, jotka ovat jotain aivan muuta kuin mitä kansalle on luvattu.

Työmarkkinoille ei kaivata nyt yhtään hämmentämistä

Ylen MOT-ohjelma kertoi laajalle yleisölle viime viikolla sen, mitä itselleen rehelliset talousasioita seuraavat ovat tienneet jo pidempään: Suomen talous lähti voimakkaaseen nousuun alkuvuodesta ns. kikystä riippumattomista syistä. ”Kilpailukykysopimus” tehtiin siis ainakin osittain virheelliseen tilannekuvaan perustuvin syin. Sopimusta puolustavat ekonomistit löytävät siitä lähinnä yritysten luottamusta vahvistavia ja suomalaisten tahtotilaa ilmaisevia vaikutuksia.

SAK hyökkää yrittäjien kimppuun härskillä tavalla

SAK:n pääekonomisti Ilkka Kaukoranta kirjoitti blogin ”Verotus sorsii palkkatyötä”.  

Jutussa rinnastetaan ihan pokkana palkkatyö ja yrittäjän tekemä työ eikä vaivauduta miettimään, mitä käytännön eroa näillä työntekomuodoilla on.

Tilastokeskuksen palkkalaskelmat silkkaa puutaheinää

SAK:n pääekonomisti Ilkka Kaukoranta arvioi keskiviikkona Iltalehdelle, että Suomen 2010-luvun palkkapolitiikka epäonnistui totaalisesti. Palkkakehitys irtosi Suomen talouden tuottavuuden kehityksestä ja palkat nousivat hänen mukaan aivan liikaa.

Kaukoranta uskoo 2010-luvun huonon talouskehityksen tulleen yllätyksenä kaikille päättäjille. 

Duunari on palkkansa ansainnut!

Onko osingonmaksukyky ollut kohtuutonta taantuman aikaan? Suomalaisesta yrityselämästä puuttuu tulevaisuuden rakentamishalu, kun lähes kaikki teollisuudessa vaikuttavat ryhmät (omistajat, johtajat, toimihenkilöt ja duunarit) haluavat kääriä rahat itselleen.

Nyt on viime vuosina vaikuttanut siltä, että omistajien halu ulosmitata maksimaalisia osinkoja on vienyt suomalaiselta enemmän tulevaisuuden kilpailukykyä kuin mitkään palkankorotukset. Toki myös johtoryhmien ansiokehitys on ollut taantumassa omistajien siunaamana täysin moraalitonta.

SAK haluaa kieltää nollatyöaikasopimukset lailla

Vaikka nollatyösopimuksissa on tiettyjä epäkohtia, kuten muunmuassa se, että työvuorosta kieltäytyminen voi johtaa irtisanomiseen, on tämäntyyppisille sopimuksille olemassa kysyntää ihan työntekijöiden puolesta. Mikäli yhteisymmärryksessä työnantajan kanssa saa sovittua itselleen sopivat työvuorot tai ajankohdat, voivat tämän tyyppiset sopimukset olla erittäin soveliaita esimerkiksi opiskelijoille.

EK se antaa syöttöjä palkansaajien lapaan

 Kyllä sitä voisi mielensä pahoittaa Elinkeinoelämän Keskusliiton (EK:n) ja Metsäteollisuuden viimeaikaisista ulostuloista, jos ei sattuisi olemaan kuntavaaleihin valmistautuminen kuumimmillaan. Sitä voisi tyhmempi luulla, että nyt palkansaajat ja muut ei pääomatuloilla elävät ymmärtäisivät kuka on kenenkin puolella.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä